Henriikka Kastala: Moi! Mun nimi on Henriikka Kastala, ja tervetuloa Opiskelijaelämää Lapin yliopistossa -podcastiin. Mä oon tosiaan yks meistä Lapin yliopiston opiskelijasomettajista, ja tää on mun ensimmäinen oma podcast-jakso, eli mua vähän jännittää! Mutta tänään meidän aiheena on jutella siitä, että miltä tuntuu aloittaa opinnot erilaisista opintopohjista. Mulla ois täällä pari vierasta. Voitte tervehtiä siellä, eli meillä on Annika.
Annika Lampivuo: Moikka kaikki!
Henriikka: Ja meillä on Riikka.
Riikka Niskala: Hei vain!
Henriikka: Jees, ihanaa, että pääsitte tulemaan! Tässä oli meillä ideana se, että kun tiedän, että meillä kaikilla on erilaiset lähtökohdat tähän kun me tultiin tänne yliopistoon opiskelemaan, niin mä haluaisin kuulla fiiliksiä siitä. Mut lähetään ekaks vähän tällaselle isommalle esittelykierrokselle. Jos vaikka tehään niin, että mie nyt kerron vaikka ekaks ittestäni teille kuulijoille, että tekin tunnette mut vähän paremmin. Mie oon tosiaan Henriikka Kastala, ja mie oon 25-vuotias, ja mä opiskelen tällä hetkellä kolmatta vuotta kasvatustieteellisessä tiedekunnassa. Mä en oo opettaja, mutta mä opiskelen yleistä kasvatustiedettä. Pääaineeksi oon valinnut mediakasvatuksen, niin opiskelen sitä. Siinä oli tällainen nopea katsaus musta, mut mites teillä? Kerro vaikka sie, Annika, kuka sä oot?
Annika: Joo, eli mä oon Annika Lampivuo ja mä oon 27-vuotias, ja oon tosiaan fuksina nyt täällä. Opiskelen politiikkatieteitä ja sosiologiaa.
Henriikka: Mikä sut tänne Rovaniemelle sitten toi?
Annika: Itse asiassa mä oon asunu täällä jo parikin vuotta, vaikka nyt vasta aloitin opiskelut, ja lähdin ihan oikeesti muuten vain tänne katteleen vähän, mikä täällä on meininki, ja ihastuin sitten niin paljon Rovaniemeen, että halusin sitten tänne myös opiskelemaan.
Henriikka: Okei. Mistä päin sä siis oot?
Annika: Porista oon kotosin. Sieltä muutin.
Henriikka: Okei! Oliko tää politiikkatieteet sit sulle joku ihan sydämen asia?
Annika: Joo, oli. Kyl mä muutenkin jo tiesin, et tän tyylistä haluaisin opiskelemaan, mut sitte vasta tuli idea, että tänne haluan.
Henriikka: Okei, ihana kuulla! Mites sitten Riikka? Miks sä oot täällä? Kuka sä oot?
Riikka: Oon Riikka Niskala. Mä oon 21-vuotias ja opiskelen kans kasvatustieteitä. Oon siellä yleisellä puolella ja oon valinnut ihan sen yleisen kasvatusalan pääaineeksi. Minustakaan ei tule opettajaa. Katsotaan, mitä minusta tulee. Minulla on tosiaan kandivuosi itsellä menossa. Tässä on viimeisiä opintoja, ja sitten kandin suunnittelua ja sen tekoa.
Henriikka: Okei. Mistä sä tuut?
Riikka: Mä tuun Oulusta. Muutin tänne kans noin pari vuotta sitten. Mä tulin tänne ihan näitten opiskeluitten perästä.
Henriikka: Musta tuntuu, itse asiassa aika monet kaverit ei oo paikallisia. Mä en tiiä, mä tiiän pari tuttua, mut sit silleen nää mun omat piirit, kaikki on jostain muualta. Ite oon tosiaan Helsingistä – tai Vantaalta, pääkaupunkiseudulta, sovitaan näin.
Annika: Sovitaan niin, sovitaan niin.
Henriikka: Okei, hyvä! Lähetään sitten vähän enemmän tähän meidän aiheeseen. Tosiaan kun tää aihe oli just se, et ku meillä kaikilla on erilaiset taustat niin mä en oo ihan varma, tiiättekö te toistenne taustoja tähän näin. Mutta mä voin vähän ite lähtee silleen, et tosiaan mä oon 25-vuotias ja mä oon suorittanut lukio-opinnot silloin aikoinaan. Sit mulla oli vähän semmosta… Mie en haluais sanoa niitä ees välivuosiksi, koska mulla ei ikinä ollu ees prioriteettina opiskeluihin pääseminen tai korkeakouluun lähteminen. Se ei ollu ikinä mulle mikään juttu. En mä ikinä ees aatellu itteeni missään korkeakoulussa, mutta sitten yhtäkkiä, kun monet mun lukiokaverit, tai siis meidän lukioporukasta kaikki muut oli korkeakoulussa. Sitä lähti miettimään – se oli silloin koronakeväänä 2020 – kun mä olin silleen, et mitä piip minä täällä teen, joten sit mie lähin kattomaan, et mitä tässä vois opiskella. Mulla on pohjana myös siinä, että lukion jälkeen mä olin vähän aikaa Mäkkärin kassalla, ja sit mä päätin et hei, mä tykkään mediajutuista tosi paljon, joten mä lähin sitten opiskelemaan mediaa. Se vanha media-assistentti ois se aikasempi tutumpi nimi, mutta mä oon joku mediapalveluiden toteuttaja, mutta samalla osaamisella. Siitä meni taas pari vuotta eteenpäin, oliko se nyt 23-vuotiaana, niin silloin mä katsoin, että Lapin yliopistossa on mediakasvatuksen linja tai mahdollisuus opiskella mediakasvatusta. Se media ainakin mulle herätti hirveesti mielenkiintoa, mutta sitten tosiaan oon tehnyt paljon tämmösiä sijaisuuksia ja oon silleen lapsena välillä miettiny, että opettaja, tai tämmönen kasvatusala on ollut semmonen, mikä ehkä vähän kiinnosti myös. Sit kun mä huomasin, et ne saa yhdistettyä täällä, niin mä lähin tänne. Siinä oli mun tämmönen pieni historiikki tänne, mitä mä oon tehnyt lukion ja korkeakoulun välillä, eli kävin siellä amiksessa pyörähtämässä pari vuotta ja sitten tein perusduunia, ja sen jälkeen yhtäkkiä päädyinkin tänne yllätykseksi kaikille. Mites teille? Onko teille ollu aina korkeakoulu tavoitteena, vai onko Annika sulla jotain sanottavaa?
Annika: Joo. Mulla on tosiaan ollu tässä tosi pitkä väli. Mä oon 2015 valmistunut lukiosta, ja sen jälkeen en tosiaan oo hirveesti mitään opiskellut, et ainut eka tämmönen koulutus sen jälkeen. Varmaan siks, että ei vaan ollu mitään tiettyä, mitä haluais opiskella, ja ei sit jaksanut alkaa hakemaan kouluihin, kun ei ollut varma, mitä sitten haluais tehdä. Sit aika paljon aikaa meni ulkomailla ja kaiken näköisiä töitä tehdessä. Mä en ala ees luetteleen, koska me oltais täällä vielä huomennakin! Kyl mä ehkä aina jollakin tasolla tiesin, et korkeakoulu kiinnostaa, mut en vaan ollut varma, mikä juttu sitten kiinnostaa.
Henriikka: Olitko sie opiskellut siinä välissä mitään?
Annika: Joo, mä oon hieman tehnyt noita avoimen opintoja. 40 opintopistettä oon tehnyt avoimessa tuolla Jyväskylän yliopistossa, just näitä yhteiskuntatieteitä. Pari vuotta sitten mä ymmärsin, et okei, tämmönen mua kiinnostaa, ja sit mä halusin vähän kattoa, voisko tää olla oma juttu. Ja kyl se sit tuntu siltä, ja hain tänne kouluun.
Henriikka: Okei! Miten Riikka sulla?
Riikka: Mähän tulin suoraan lukiosta tänne opiskelemaan tai hain heti lukiosta opiskelemaan. Mulla on aina ollut se tieto, et mä lähden yliopistoon. Mulla meni hetki aikaa, et mä tavallaan löysin itselleni kasvatusalan. Mulla oli aina haaveena se, että mä oisin lähtenyt lukemaan psykologiaa, mutta sanotaanko näin, että koronavuosi 2020 ei ollut mitenkään kauhean antoisa, kun tein itse viimeisiä kirjoituksia silloin. Meillä meni aikataulut ja muut sitten vähän sekaisin ja tiivistettiin kaikki kirjoitukset pariin viikkoon, niin ei sit tullu mitenkään parhaita tuloksia siinä, ja en siinä jupakassa sit jaksanu miettiä mitään pääsykokeita, joten jätin sen psykologian sit kokonaan pois ja löysin tän kasvatusalan sit, onko se nyt Opintopolusta ja hain tänne. Hain itse asiassa ensimmäisenä luokanopettajaksi, mutta en päässyt, joten haluan myös sanoa sen, että mä oon todella iloinen, että minä en ole siellä. Mä koen, että tää kasvatusala on kyl mulle oikein sopiva. Tulin suoraan koulusta, oon aina tienny, et yliopisto on se minun paikka.
Henriikka: Mut etkö sä opiskele jotain psykologiaa nyt? Ainakin musta tuntuu, et sie aina puhut niistä.
Riikka: Sivuaineena kasvatuspsykologiaa. Se oli ensimmäinen, mitä mä valitsin itselleni silloin ensimmäisenä lukuvuonna. Se kiinnosti mua tosi paljon. Mä suoritin sen sitten siinä.
Henriikka: Tuntuko susta, et sä sait siitä sitten sitä psykologista, että ei jääny harmittamaan?
Riikka: Joo, ehottomasti se oli, ja mua erityisesti kiinnostaa nimenomaan semmonen sosiaalipsykologia ja kasvatuspsykologia, miksi musta tuntuu, et se oli semmonen aivan loistava valinta siihen väliin, koska neuropsykologia ja tämmöset ei oo ikinä mua kiinnostanu, niin toisaalta se psykologian opiskelu ois voinu olla itelle ehkä vähän semmonen haastavampi ja hitaasti etenevä. Mä sain tästä nyt kaiken sen, mitä mä oisin sieltä psykologian alaltakin halunnut.
Henriikka: Mulle heräs tässä kysymys, että mitä kautta sä opiskelet siis sitä? Voiko sitä opiskella täällä vai jostakin muusta yliopistosta?
Annika: Siis ihan täällä. Meillä oli kaikki sillon (kun oon koronafuksi, 2020 alottanut) niin meillä oli etänä kaikki. Mut täällä on, saanko mä sanoa lehtorin nimen, Sanna Hyvärinen pitää sitä. Se löyty ihan meidän kasvatusalan sivuaineluettelosta.
Henriikka: Meillähän on ne avoimet sivuainevalinnat, niin mun mielestä sie pystyt esimerkiksi myös ottamaan sen ihan helposti.
Annika: Joo, ei kun mulla on just vielä vähän auki nää mun sivuaineopinnot, niin aina kun joku kertoo jotakin, niin mä oon heti silleen ”aa, okei, kerropa vähän lisää”.
Henriikka: Joo. Mitä teillä sitten oli, kun meillä kaikilla oli erilainen lähtökohta, et yksi on suoraan lukiosta, yksi on tehnyt avoimen yliopiston kautta vähän ennakkoon näitä opintopisteitä. Mut sullahan oli silleen, et sie oot tehny niitä yhteiskunnallisia, mut ootko sä sit hyötynyt niistä opintopisteistä täällä?
Annika: Joo, olen hyötynyt. Mä sain ne kaikki perusopinnot hyväksiluettua ja saan myös ne kaikki loput. Kaikki ne 40 opintopistettä sain nyt täällä hyväksiluettua, että ei ollut turhaa työtä.
Henriikka: Vitsi, tuo olis kyllä just semmosta… Mie oon välillä miettinyt, et miks mä en oo omia niitä niin sanottuja välivuosiani käyttänyt esimerkiksi siihen, että olisin tehnyt avoimen kautta jotain. No, toki mulla ei ollu mitään hajua, mitä mä haluan tehä, mut just silleen… että sais kyllä… hyvin ois voinu sen ajan kuluttaa myös siihenkin, koska itellä esimerkiksi kun tulin tänne yliopistoon oli vähän sellainen olo, että mitä ihmettä mä täällä teen. Meidän perheessä ei oikeen oo ollu korkeakoulutettuja ihmisiä, niin mulla ei ollu mitään hajua, miten joku yliopistotason essee kirjotetaan. Se oli mulle ykkösvuonna aivan – varmaan kakkosvuonnakin ja ehkä edelleenkin – semmonen iso kysymysmerkki. Se on aina semmosta rämpimistä itku silmässä puhertamista, kun ajattelee vaan, että miten hitossa tämmönen kirjotetaan. Että pitäiskö tän olla nyt jotenkin todella hieno, jotenkin todella fiksu, ja sit mä aina meen sinne löpöttämään jotain ihan omia juttuja. Mä en ikinä ees uskalla, mikä se sana on… ennakkolukea vai tarkistaa, koska mä oon silleen, että mä en halua nähdä tätä tekstiä, mä vaan lähetän sen eteenpäin. Mulla on ainakin ollu tosi semmonen… kun tänne tuli, niin hirveä jännitys ollu siitä – ja ehkä vielä edelleenkin on semmonen huijarisyndrooma ehkä – ku just ei tunnu… on silleen että täällä pitää olla jotain, vaikka tokihan sanotaan, että ylipistossahan sä tulet tänne opiskelemaan ja oppimaan, mutta itellä ainakin on semmonen olo, että ku mä en osaa mitään etukäteen, niin mitä mä teen täällä? Että mä nyt häpäisen kaikki ja kaikki ryhmätyöt on aina hirveitä, ku mie oikeesti niitäkin silleen… Mulla on nytkin yks ryhmätyö meneillään ja mä en uskalla kirjoittaa sinne sanaakaan, kun mä oon silleen, et nää muut varmaan katsoo, että mitä tuo yks tuli tuolta Korson pubista tänne lypertämään.
Miten teillä sitten oli? Oliko teillä jotakin fiilisiä tai mikä teidän tunnelma oli, kun te aloititte ne opinnot näiltä teidän pohjilta? Otetaan vaikka Riikka vastaamaan eka.
Riikka: Mullahan oli sinänsä ihan hyvä tilanne, et kun mä tulin suoraan lukiosta, mä olin just tehny kaikki kirjoitukset, kirjoittanut esseitä ja mulla on ollu kaikki abikurssit, kertauskurssit ja muut. Mut kyl mä sanon, et se koronavuosi vaikutti tosi paljon siihen, et mun ensimmäinen syksyhän meni täysin penkin alle. Sainko mä yhdeksän opintopistettä suoritettua enkä mitenkään kauhean hyvillä arvosanoilla.
Henriikka: Mut etkö sä vetäny kyllä ihan hullun spurtin sille keväälle?
Riikka: Joo, mä taisin tehdä jonku 53 opintopistettä kahteen kuukauteen. Mä en todellakaan suosittele sitä kenellekään.
Henriikka: Apua! Miten se on mahdollista?
Riikka: Se oli lopulta yks kurssi kolmeen päivään – viikkoon. Se oli ihan hirveetä, mutta tuli yhtäkkiä se paniikki siitä, et hei, Kela tulee kohta. Mulla oli kaikki tukiasiat, kaikki tämmöset uusia, niin siksi tuli sieltä se paniikki, ja mä olin onnellinen sit et sain sen tehtyä, mut en todellaakaan tehny sitä uudestaan esimerkiksi viime vuonna. Mä koitin jakaa ne. Sanotaanko näin, et se tieteellinen kirjoittaminen oli sinänsä hallussa tai esseiden kirjoittaminen, mut kaikki tekstiviittaukset. Mulle tuli jotenkin yllätyksenä se, että kuinka tarkkaa kaikki oikeesti on. Tuntuu, että jokaisella tieteenalalla on oma ohjeistus siitä, miten esseitä kirjoitetaan, minkälaiset marginaalit sulla on. Jotenkin se, kyllähän meille tuli ne jotkut Word-tiedostot, mut se kyl vaikutti tosi paljon, kun me oltiin tietokoneen äärellä ja mä en tienny yhtään, mitä tapahtu. Musta tuntu, että kaikki, jotka tuli opiskelemaan sillon ensimmäistä korkeakoulututkintoaan, oli yhtä hukassa mitä minäkin, vaikka kaikki ei todellakaan tullu suoraan lukiosta. Mutta se oli jotenkin… Ei saanu mitään semmosia kunnollisia ohjeita, eikä oikein tiennyt keneltä kysyä eikä mitään. Kyl mä sanon, et toisena lukuvuonna sain vasta käsityksen siitä, et miten oikeesti kaikki pitää hoitaa. Mun ensimmäinen sivuaine – se kasvatuspsykologia, mitä rupesin suorittaan – niin mua jännitti tosi paljon palauttaa se mun ensimmäinen essee. Mä sain siitä hyvän arvosanan, niin mulla tuli sit semmonen olo, et okei, mun tapa kirjoittaa kelpaa täällä.
Henriikka: Joo, toi on kyllä hyvä. Itse asiassa voin tähän sanoa, et en kyllä vieläkään osaa tehdä sisällysluetteloa tai laittaa jotain hemmetin sivunumeroita. Minä aina palautan ne ilman sivunumeroita, ja sit semmonen joku ihan oudon näkönen sisällysluettelo, sit läpi siitä. Mut aina mä oon… kunhan vain palauttaa, kyllä sieltä aina läpi pääsee. Mä oon myös saanu itse asiassa – mä oon aina ollut ihan hämmentynyt, et kun mulle tulee ne takaisin – ja sieltä tulee kumminkin ihan hyviä arvosanoja, kolmosta nelosta, no, vitosta… mä en tiiä, oonko mä ikinä saanu vitosta, mut nelonen on yleensä semmonen ehkä normi. Entä Annika? Osaatko tehdä sivunumeroinnit?
Annika: Kyl mä jotenkin osaan, koska mullahan oli tosi pitkä aikaväli, et mä en opiskellu ollenkaan. Se on tosi hyvä, et mä oon nyt siellä avoimessa vähän käynyt näitä. Ja siellä on ollu kyl oikeesti tosi tarkkaa, miten nää tehdään, niin mä oon siellä onneksi vähän oppinut, mutta nyt toki täällä ylipistossa ja meidän tuolla tiedekunnassa on vähän eri systeemit. Eiköhän se ala vielä meneen tästä. Mä jotenkin voin samaistua noihin, Henriikka sun ajatuksiin ja mä luulen, et aika monikin pystyy samaistumaan siihen, että kun tulee tänne ja tuntuu, että ei osaa mitään, ja on huono. Monella on varmaan se huijarisyndrooma. Musta tuntuu, et aika monet on täällä samassa veneessä ja sit jotenkin vaan miettii niitä omia juttuja, vaikka varmasti monella on tää sama ongelma.
Riikka: Joo! Ite ainakin koen sen, että ihan sama, vaikka mä aloitan nyt tätä kolmatta vuotta, niin musta tuntuu, et mulla on jokaisella kurssilla, jokaisessa opintokokonaisuudessa täysin se sama tunne et ”no niin, nyt alkaa taas tää, ja en mä taas osaa mitään”. Se toistuu koko ajan ja tulee aina vaan uudestaan.
Henriikka: Toi on niin paha, et oot jossain luennolla ja sitten kuuntelee sen silleen, joo joo, kyl kyl… Sit siellä joku ottaa puheenvuoron ja alkaa käyttään jotain hienoja sanoja tai en mä tiiä, vaikka ne ei ehkä hänelle oo hienoja sanoja tai vaikka ne ei ees ois hienoja sanoja, mutta minä oon silleen, no… En minä vaan siellä Koivukylän ostarilla näitä kuule, että mistä tää yks puhuu! Ja tulee ihan semmonen… kyllähän mä tiedän näitä käsitteitä ja termejä, on nyt parissa vuodessa oppinut, mutta en mä todellakaan käytä niitä missään mun puheissa tai missään. En kyllä varmaan mun esseissäkään. Saatan just olla silleen et no, ehkä mun täytyy jotain laittaa, et mä muka oon opiskellu jotain. Sitten mä googlaan äkkiä et mikä oli tää joku termi: no niin, kvantitatiivinen asia, sitten on silleen, et ei mitään hajua siitäkään oikeasti.
Annika: Joo, mä teen tuota ihan samaan. Mä mietin silleen et okei, tähän oli joku termi, mut silti pakko aina googlettaa kaikki, et ne on varmasti oikein. Ei yhtään luota itseensä.
Henriikka: Joo ei luota, eikä tuu luonnostaan, todellakaan! Seuraavaksi voitais vähän puhua siitä, mitä me ollaan vähän jo oikeastaan sivuttu tässä, et miten nää meidän taustat näkyy näissä opinnoissa. Mut onkos esimerkiksi sulla Annika – mulla alko kiinnostaan se, että sulla on niitä opintopisteitä hyväksiluettuna ja sä oot just nyt aloittanu nää opinnot – niin miten se näkyy sun arjessa, että kun sä et oo niillä peruskursseilla, missä ne sun muut vuosikurssilaiset on?
Riikka: Ja mä voisin lisätä vielä yhden kysymyksen. Mulla kiinnostaa se, et koetko sä, että ne avoimen opinnot oli jotenkin, oisko ne ollu raskaampia tai onko sulla ollu sillon jotenkin enempi paineita niiden suorittamisessa vai onko sulla nyt? Eroaako niiden suorittaminen millään tavalla?
Annika: Joo, mä vastaan vaikka eka nyt tähän sun kysymykseen, Riikka. Musta tuntu et mulla oli melkein enemmän paineita suorittaa niitä, koska mullahan oli se idea, että jos mä en pääse kokeella tänne kouluun, niin sitten mä haen niitten avoimen opintojen kautta, niin silloinhan sulla pitää olla hyvä arvosana. Mä tiesin, et jokaisesta kurssista mun tarvii saada ehkä vähintään nelonen. Se paino siinä tosi paljon. Mikäs se sun kysymys oli?
Henriikka: Joo, eli mulla oli siis se, et miten se sit näkyy nyt tällä hetkellä sun arjessa täällä yliopistossa, kun sähän et oo niillä peruskurssilla sun muiden vuosikurssilaisten kanssa.
Annika: Joo.
Henriikka: Miten sä käytät sun aikasi nytten?
Annika: Se alku lähti just vähän oudosti, koska mä en tienny, saanko mä niitä hyväksiluettua. Mä ilmoittauduin kaikille väärille kursseille, kaikille niille perusopintokursseille. Sit mä tajusin et okei, en mä menekään näille kursseille. Sit mä olin vähän hukassa, et mitä mä sitten teen. Mulla oli se omaopettajakeskustelu ja sit vähän selvis, et mitä mun nyt kannattaa tehdä. Sit mä oon nyt niitä mun sivuaineopintoja alottanu ja vähän nyt mietiskellyt, mitä täällä kannattais opiskella. Mä oon tehny aika paljon töitä tässä samalla, kun jäi aika paljon vapaa-aikaa, mut ei se mitään. Kyl tää tästä varmaan pikkuhiljaa lähtee. Se on ihan kiva, et nyt ei oo ehkä niin paljon paineita, koska mulla on nyt niin paljon niitä opintopisteitä jo. Ehkä se on ihan kiva sitten, että voi aloittaa tälleen vähän chillimmin tän opiskelun.
Riikka: Jottein heti hyppää sinne syvään päätyyn.
Annika: Niin, mut ehkä se on ollut vähän harmi sit taas, kun kaikki nyt noi uudet koulukaverit, kaikki käy noilla peruskursseilla ja mä en käy siellä, niin musta tuntuu, et mä nään vähemmän niitä. Se on ehkä vähän harmi.
Henriikka: Toi on kyllä itse asiassa hyvä, et tuleeko sit siitä semmosta ryhmäytymistä. Mut kyl mä ainakin oon huomannut sun jutuista, et sä kyllä käyt ulkona ainakin näiden uusien kavereiden kanssa, et sä ainakaan oo ihan silleen, että ”no, en käy yliopistolla, mutta kyllä iltariennot löytyy”.
Annika: Ehkä niin. Ei kommenttia enempää.
Henriikka: Selvä, hyvä. Entä sitten, onko teillä jotain sellaisia, että – itse asiassa me ollaan sitäkin vähän sivuttu, mulla oli vähän suunnitelma tähän loppuun – tällaisia jälkifiiliksiä siitä, että nyt kun opinnot on edennyt… Mulla ja Riikalla on edennyt, ja Annikalla on toki vielä tässä alkutekijöissä kun on tää fuksisyksy meneillään. Mutta onko teillä sit sellaisia, no, otetaan vaikka tästä Riikka vastaamaan, että nyt kun nää opinnot on edistyny, niin onko itsevarmuutta tullu? Tuntuuko, että oot edelleen se abityttö sieltä lukiosta, joka vaan yhtäkkiä on täällä?
Riikka: Välillä kyllä, Välillä tuntuu, varsinkin tämän kandin kanssa nyt, kun tietää. Mähän siis elin nämä kaks ensimmäistä vuotta ihan vaan silleen ”joo joo, täällä ollaan vielä monta vuotta ja ei tarvi tehä mitään muuta ku suorittaa kursseja ja esseitä”. Mutta alkoi kolmosen syksy ja tajusin et hemmetti, sehän täytyy se kandi tehdä jossakin vaiheessa, alkoi kandiseminaarit ja kaikki nämä kandin yhdessä suoritettavat opinnot. Jotenkin vain hämmennyin ja järkytyin siellä. Olen huomannut, tää kolmas vuosi nyt lähti käyntiin ihan töpinällä, koska tässä on vielä ainejärjestön hallitushommat kans lisäksi ja on omat palkkatyöt ja vielä näitä omia opintoja kandin lisäksi. Välillä tuntuu siltä, että enhän mä osaa mitään, mut sit taas toisaalta tuntuu siltä, et mä oon ollu täällä jo kaks vuotta, et nyt pitäis osata jo ottaa itteä niskasta kiinni ja hoitaa asiat tärkeysjärjestyksessä. Mä oon iloinen siitä, ettei tarvi yksin tehä mitään. Aina on joku kuitenkin, kenen kanssa voi jutella ja suunnitella ja tietää, että on itselläkin sama kurssi, samalla vuosikurssilla olevia ihmisiä, jotka on samassa tilanteessa, että en todellakaan ole ainoa, joka matelee täällä näitten opintojen kanssa.
Henriikka: Itse asiassa tuosta tuli vaan mieleen että ehkä tämä opintoihin tuleminen, et ei mulla ollu ikinä sellaista… Mähän vähän mietinkin, että pystynkö mä muka oikeesti valmistumaan jostakin yliopistosta, että tulin tänne vähän silleen et ”no, ei nyt muutakaan, vähän tuun poukkoilemaan ympäri käytävään ja esittämään, laittamaan ne haalarit jalkaan (joita tulee käytettyä aivan hitsin vähän)”. Nyt kun tää on alkanut uudestaan tämä oikea arki, niin on ite huomannu että kyllä mä oon täällä jo kaks vuotta selvinny ja ei oo tullu ku yks hylätty ruotsista, jota vielä tässä kynsin ja hampain raavitaan kasaan. Toivottakaa minulle onnea siihen uusintaan, kiitos!
Riikka: Joo, toivotetaan.
Henriikka: Joo. Kyllä tää tästä! Kyllä näistä selviää. Ei tää ookaan niin sellaista vakavaa ja spesiaalia kuin oli päässään ajatellut. Mulla kiinnostais myös tietää Annika, et ku sä oot saanu ne hyväksiluettua, ja sanoit et sie oot alkanu tekeen niitä sivuaineita. Ootko sä sit ottanut silleen kursseja, että mikä sulla on nyt se fiilis siitä, et sulla on ne, onko sul mitään paineita, ees pientä sellaista? Vai ootko sä silleen letkeesti et mulla on noi 40 opintopistettä, että tarttee vaan viis lisää, niin Kela hyväksyy mun opinnot, vai mitä sä aattelet?
Annika: No joo, kyl mä otan aika letkeesti nää opinnot tällä hetkellä. Ainahan se alku on vähän hankala. Kyl mä uskon siihen, et kun vähän tottuu taas tohon opiskeluun ja pääsee siihen mukaan, et kyl niitä sitten alkaa käymään vähän enemmän. Ja varmaan aion nyt myös vähentää sitten töitä, niin sitten jaksaa enemmän opiskella. Ihan hyvät fiilikset on nyt tässä.
Henriikka: Onko teillä mitään, mitä te haluaisitte sanoa meidän kuulijoille, että jos he vaikka miettivät – no, voitte miettiä ihan miltä kantilta tahansa – mut jos joku vaikka vielä abivuotta viettävä henkilö kuuntee tätä tai vaikka amiksesta suoraan tänne tulossa tai suunnittelee, että voisko hakea kouluun, niin kannattaako vai pitäiskö pitää välivuotta vai pitäiskö mennä tekemään mieluummin avoimesta jotain kurssia? Onko teillä mitä fiiliksiä? Mitä te oisitte nyt, oisitteko te tehny jotain eri lailla?
Annika: En mä kyllä välttämättä tekis mitää eri lailla, vaikka tähän nyt tuli mukamas näin monta välivuotta ja on ehkä ollut vähän ihmettelyä ja painostusta et ”minkä takia sä et nyt oo vielä mennyt opiskeleen, ja miten sä nyt meet vasta 27-vuotiaana opiskelemaan”, mut en mä tiiä. Mä uskon et kaikki tekee niin, miltä itestä tuntuu, ja tää oli just mun oma polku ja tää meni just hyvin. En mä kyllä kadu sitä yhtään. Tää oli hyvä idea. Mun mielestä pitää itteänsä kuunnella, että mitä haluaa tehdä. Myös se on musta hyvä idea, että oikeasti miettii tarkkaan, että mitä haluaa opiskella, ettei vain mene sitten jotain opiskelemaan, koska on mukamas pakko.
Riikka: Kyl mä oon samaa mieltä tosta. Mulle ei itelle ollu välivuosi koskaan vaihtoehto. Mä oon semmonen ikuinen opiskelija. Mä en vaan ois osannu olla sitä yhtä vuotta, mut mä luulen kans, siis mä ymmärrän täysin sen, et miks jotkut haluaa niitä välivuosia, en mä sitä sano, et se on jotenkin väärin tai jotenkin muuta. Mulle se ei vaan yksinkertaisesti olis toiminu. Mä oon ihan siis… en ois muuttanut, et mä tulin suoraan lukiosta.
Henriikka: Moikka, täällä puhuu nyt editoija-Henriikka, sen takia kuulostaa ehkä vähän erilaiselta. Haluaisin tulla kommentoimaan tähän vielä, että oli ihanaa kuulla tästä Annikan ja Riikan fiiliksistä tähän opintoihin ja heidän polustaan tänne yliopistomaailmaan ja korkeakoulumaailmaan. Nopeasti kommentoin omia opintoja siten, että mäkin oon tyytyväinen mun omaan polkuun. En mä tiedä, mitä muutakaan mä oisin voinu tehä. Ehkä tässä vaan oppii sitten sen, että jokaisen polku on hänelle ehkä tehty ja oikea. Nyt jälkiviisaana voisin miettiä, että olis ollu hyvä, että olis tehny vaikka avoimen yliopiston kautta näitä opintoja. Mutta mä tiedän, että mun elämä ei ollu sillon näinä mun niin sanottuina välivuosina sellaista, että mua ois kiinnostanu mikään opiskelu, mä olin ihan töissä, ja ei sille ois ollu aikaa tai mielenkiintoa. Mä oon kyl ihan tyytyväinen siihen, et miten tää tällä hetkellä menee, ja mä oon nyt saanu ihan hyvin itsevarmuutta ehkä tälle kolmosvuodelle, ja toivotaan, että tää tästä menee. Nyt vielä takaisin tonne meidän viralliseen äänityshetkeen. Siellä on vielä jotkut viime hetken kiitokset jäljellä.
Henriikka: Enpäs tiedä, pitäisikö mun nyt sitten kiittää teitä, että te tulitte tänne. Mun mielestä tää meni aika hyvin!
Annika: Kiitos.
Henriikka: Katotaan, jos mä otan teidät sitten uudestaan haastatteluun ens keväänä, kun puhutaan työasioista.
Riikka: No niin, loistavaa! Silloin sitten.
Annika: Katotaanpas sitä tilannetta sitten silloin uudestaan.
Henriikka: Jees. Ihanaa. Kiitos.
Riikka: Kiitos, kun saatiin tulla.