Alina Juutinen: Heipä hei ja tervetuloa kuuntelemaan Opiskelijaelämää-podcastia. Tänään täällä on äänessä KTK:n opiskelijasomettaja Alina ja tänään mulla on täällä kaverina Ansku.
Anna-Stina Kokko: Heipä, hei.
Alina: Me eletään tällä hetkellä nyt kevättä ja ajankohtaisena on monet asiat, mutta myös yhteishaku. Siellä nyt monet on varmasti hakenut omiin unelmien opiskelupaikkoihin tai sitten ihan semmosiin, mitkä saattaa jonkun verran kiinnostaa, et kaikki ei oo mitään unelmien paikkoja, mut kuitenkin. Sitten tietenkin osalla saattaa aina olla se ikävä osa edessä, että ei pääsekään opiskelemaan, jolloin edessä on välivuosi. Se onkin nyt tänään meidän aiheena. Anskun kanssa meillä on yhteistä se, että me ollaan molemmat blondeja ja me ollaan molemmat yhtä aikaa nyt täällä musiikin sivuaineessa, mutta myös se, että meillä on molemmilla ollut välivuosia. Monta välivuotta Ansku sulla on ollu?
Anna-Stina: Mulla on ollu kolme välivuotta.
Alina: Joo. Mulla on ollu kaksi välivuotta. Miten sä oot Ansku päätyny pitämään niitä välivuosia?
Anna-Stina: Ensimmäisen välivuoden mä ihan päätin tietoisesti pitää, koska olin niin väsynyt kirjotuksista. Ja sitten seuraavina vuosina hain kyllä ihan tosissaan kouluun, mutta en sitten päässyt, ja niitä sit vaan tuli.
Alina: Joo, mulla oli itse asiassa vähän sama, että lukion jälkeen oli kyllä semmonen opiskeluähky. Kun oli niin pitkään sitten, oli ollut sitä peruskoulua sen yhdeksän vuotta ja siihen päälle vielä lukio eli yhteensä 12 vuotta opiskelua, niin se alko niinkun siinä vaiheessa piisaamaan, että halus vähän niinkun lepoa ja jotain muuta. Ja itellä ainakin se, että kun oli ikänsä asunut pienessä kaupungissa, niin halusi vähän nähdä myös jotain muuta siinä välissä, ennen kun sitten vakiintuu taas johonkin toiseen paikkaan vähän pidemmäksi aikaa. Siitä me päästäänkin tähän seuraavaan asiaan, että mitä sä oot tehnyt sun välivuosina?
Anna-Stina: Mä oon ollu töissä Mäkkärissä, muutamassakin eri kaupungissa. En oikeestaan muuta. Tampereella mä opiskelin avoimessa yliopistossa myös noita kasvatustieteen perusopintoja.
Alina: Joo. Missä kaupungeissa sä oot asunut ja ollut töissä?
Anna-Stina: Oulussa ja Tampereella.
Alina: Joo. Mä sit ite tosiaan, kun oli jotenkin semmonen olo että maa poltti jalkojen alla, niin ite sit päätin että haluan lähteä kyllä ehdottomasti välivuodeksi ulkomaille ja päätin sitten hakea. Tai ajattelin, että helpoin ja halvin tapa lähteä sinne on sit lähteä au-pairiksi. Hain niitä paikkoja monesta eri maasta ja kaupungista ja päädyin sitten lopulta Saksaan, joka oli mun viimeinen valinta jostain syystä, mutta sinne kuitenkin sitten päädyin ja olin kyllä tosi tyytyväinen. Mä olin siellä Frankfurtissa, joka on sellanen pilvenpiirtäjäkaupunki, oikeastaan Euroopan ainut jossa on paljon pilvenpiirtäjiä, niin se oli kyllä tosi kiva paikka ja semmonen urbaani ympäristö, mihin ei ollut täällä Suomessa ja Lapissa oikein tottunut. Sitten mun toinen välivuosi oli kun tulin sieltä Saksasta ja oli siellä vuoden rellestänyt, niin oli vähän sellanen olo että nyt kyllä haluaa vähän jotain semmosta pysyvämpää, mut en halunnut jäädä sit Kemiinkään. Vähän randomisti yksi kaveri oli saanut opiskelupaikan Rovaniemeltä ja kysy, että muutatko meidän kaa kämppiksiks sinne, niin lähdin sitten aika ex-temporenakin tänne. Mulla itellä on jotenkin semmonen ajatus, että ei voi vaan muuttaa johonkin, vaan pitää olla jotain mitä sinne lähtee tekemään. Ja siinä vaiheessa tiesin kyllä myös sitten jo, että halusin opeopintoihin, niin hain avoimeen tänne ja pääsin sitten sinne.
Anna-Stina: Joo. Mulla taas oli ehkä silleen, että mä muutin Tampereelle just silleen, että mulla ei ollut siellä mitään, että mä kaipasin vaan semmosta jotakin uutta. Olin koko ikäni asunut kuitenkin Oulussa ja tuntu, että tuntee kaikki sieltä ja kaipaa vaan jotakin uutta ympäristöö, niin sit mä vaan hommasin itelle kämpän ja sain työhaastattelun muuttopäivälle itse asiassa. Sitten mä kotiuduin sinne ja olin vuoden vaan töissä ja sitten toisena vuotena tein niitä avoimen opintoja siinä sit samalla.
Alina: Tuo onkin aika jännittävää vaan muuttaa tavallaan tyhjän päälle toiselle paikkakunnalle, et ei oo vaikka sitä jotain perhettä tai työtä tai jotain valmiina.
Anna-Stina: Joo, se oli kyllä jännää, mutta ihan hyvä päätös oli kyllä ja en oo kertaakaan katunut. Semmonen kokemus kyllä, joka kasvatti.
Alina: Joo, mä kyllä koin ihan samaa, että nyt varsinkin kun oon opiskelun aikana hakenut kovasti vaihtoon ja kaikkea, mutta en oo päässyt koronan takia. Niin ois kyllä tosi paljon harmittanut, jos ei ois ollut varsinkaan sitä ensimmäistä välivuotta, että se oli kyllä just semmonen elämäni nuoruutta tavallaan, että mitä tulee pitkään muisteleen.
Anna-Stina: Joo, ihan varmasti.
Alina: No, sitten hauska muisto välivuodesta?
Anna-Stina: Mä tässä niitä koitin miettiä ja ei oo silleen ihan hirveenä semmosia erityisiä, hauskoja muistoja, koska mä oon tosiaan ollut vaan töissä ja tehnyt hyvin paljon töitä, mutta sitten ehkä kuitenkin mieleenpainuvin on se kesä kun mä tiesin, että mä muutan Rovaniemelle loppukesästä, niin sitten jotenkin se että mä irtisanouduin töistä ja sain kuitenkin pitää kesäloman, ja käytiin sit Ruisissa kaverin kanssa ja kävin vielä Kreikassa ja sit oli Blockfestitkin, niin se kesä on jotenkin jäänyt vahvasti mieleen. Oli tosi lämmintä ja se oli tosi mukavaa aikaa.
Alina: Joo. Mullakaan… En nyt keksinyt mitään yhtä hauskaa muistoa, mut ehkä semmonen paras asia välivuodessa ja nyt ite varsinkin puhun tästä ensimmäisestä välivuodestani, eli tästä Saksa-vuodesta, niin oli kyllä just se, että meitä oli siellä Frankfurtissa tosi paljon muitakin au-paireja ja kaikkien Facebook-ryhmien ja muiden kautta tutustu porukkaan. Kun oltiin siellä keskellä Eurooppaa, niin siitä oli tosi hyvä sitten matkustella vähän sinne ja tänne. Me käytiin ainakin Amsterdamissa, Prahassa, Pariisissa ja sit niitä Saksan lähikaupunkeja siitä aika paljon. No, ehkä se oli semmonen hauska muisto, että esimerkiksi sinne Amsterdamiin me lähdettiin semmosella porukalla, että mä tunsin siitä ehkä kaks ihmistä ja ne muut oli sitten jotakin kaverin kavereita ja semmosia tuttuja. Toki sen jälkeen meistä tuli tosi hyviä ystäviä, että kannatti lähteä. Ja tosiaan sitten on nämä ystävät jäänytkin, että ei tietenkään päivittäin olla enää tekemisissä, kun asutaan eri kaupungeissa ja maissa, mutta oon esimerkiks sillon... No, sillon seuraavana kesänä kun tulin sieltä Saksasta, niin yhden suomalaisen au-pairin kanssa lähdettiin Unkariin meidän kanssa au-pair -kaverin luo ja se siellä sitten houstas meitä viikon.
Anna-Stina: Aika hauska.
Alina: Ja sitten toisen kaa ollaa käyty Dubaissa. Lähettiin sinne vähän silleen ex-temporena. Se oli sitä mun toista välivuotta, kun niitä avoimia kävin siinä ja muuta. No, mitä hyötyä oot saanut välivuodesta?
Anna-Stina: No, aika paljonkin. Musta tuntuu, että vaikka mä oon joka vuosi halunnut kouluun tosi paljon (mä oon aina tiennyt, että mä haluan luokanopettajaksi), niin silti mä koen, että jos mä oisin päässyt sillon 2016 kun hain lukion jälkeen ekaa kertaa, niin mä en todellakaan ois ollut valmis. Et mä olin todella jotenkin ujo ja semmonen arka ja epävarma, niin nää välivuodet ja se muutto Tampereelle varsinkin on kasvattanut tosi paljon ja on saanut semmosta itsevarmuutta ja olon siitä, että mä kyllä pärjään, niin se on kyllä iso hyöty.
Alina: Joo, tuosta oli muuten joku... Tai juttelin fuksien kanssa, niin joku 18-vuotias sano just tuota, että minä olen niin pieni vielä ja nyt mun pitäis lähteä tonne opettaa, harjotteluun ja muualle, niinkun opettaan muita lapsia. Tai hän ei tietenkään ollu lapsi, mutta ehkä koki vielä itsensä sellaiseksi. Että varsinkin tällä alalla ikä helposti tuo sitä kypsyyttä mukanaan, ja sitten tietenkin jos on kokenut ja kasvanut niiden välivuosien aikana, niin se tietysti myös.
Anna-Stina: Jep.
Alina: Ja ite sain kyllä just sen hyödyn, että kun oli au-pairina, niin sai vähän vielä lisää kokemusta lasten kanssa työskentelystä ja ehkä semmosen varmistuksen. Vaikka se au-pair -elämä ei kyllä suinkaan ollut ollenkaan helppoa, mutta kuitenkin siellä pärjäsi hyvin, niin sai semmosen varmistuksen siihen että no joo, kyllä mä lasten kaa työskentelen mielellään. Mutta semmonen 24/7 niiden kanssa elely samassa taloudessa, omalla työpaikalla, niin se oli vähän semmonen ehkä rankka juttu siinä työssä. Ja se olikin tämä mun seuraava kysymys sulle. Elikkä ite koen, että se oli ehkä se hankala tai rankka juttu siinä välivuodessa, mut mikä sulla on ollut silleen? Onko jotain negatiivista?
Anna-Stina: No, sinällään ei, koska mä edelleen koen, että ne välivuodet on ollut ihan paikallaan mun kohdalla. Mutta sitten tulee mieleen kuitenkin se, että joka vuosi aina se kevät, kun tuli se viesti, tai Opintopolussa näkyy että mua ei oo hyväksytty, niin siinä tuli aina semmonen romahdus joka kesti pari viikkoa, että itkin tyyliin suihkun lattialla aina. No, ei vaan, mutta se oli aina tosi suuri pettymys. Ja sitten jotenkin se, että näki sen seuraavan vuoden silleen silmien eessä, että mä oon taas vaan töissä Mäkkärissä, en tee mitään muuta, ja sitten on vuoden päästä seuraava hakukerta kouluun, niin se oli semmonen inhottava juttu. Mut sitten taas siitä selvittiin ja kasvettiin ja päästiin yli ja sitten taas uudella energialla seuraavaan hakukertaan.
Alina: Ja tuo varmasti juurikin se mitä varmaan monet vaikka lukiolaiset nyt miettii, että mitä sitten jos en pääsekään opiskelemaan. Mutta just ehkä sillä ajatuksella nyt tätä tehdään, että vaihtoehtoja on monia.
Anna-Stina: Jep ja se ei todellakaan oo mikään maailmanloppu, jos ei pääse. Vaikka tuntuis siltä, että se tuntuu siinä hetkessä tosi pahalta, niin varmasti sillä vuodella on ainakin jotain hyvää tarjota ja jotakin opettavaista.
Alina: Kyllä. Miten Ansku sitten sulla? Sanoitkin jo, että sä oot tiennyt aina että sä haluat olla luokanopettaja, mutta vaikuttiko välivuodet jotenkin sun opiskeluvalintoihin, tai aloitko ehkä epäröimään vai tuliko jotain semmosta?
Anna-Stina: En alkanut epäröimään. Ehkä ennemminkin sillä lailla, että mun sukulaiset alko epäröimään ja oli silleen että hei, pitäiskö sun välillä miettiä jotain muutakin vaihtoehtoa, että oisko joku muu siihen. Ja sit mä aina sanoin niille että ei, että ei oo mitään muuta, et mä haen vaikka 100 vuotta kunhan mä pääsen sitten joskus. Mut itse asiassa tää vuosi kun mä sit pääsin kouluun, niin se oli eka vuosi kun mä kuitenkin laitoin sitten varhaiskasvatuksen toiseksi ja se oli semmonen, että en mä sinne, niinkun... Tai periaatteessa oisin voinutkin ehkä mennä, mutta että ei se silleen oo kuitenkaan oma juttu. Onneksi sitten pääsin tänne soveltuvuuskokeisiin ja sitten lopulta kouluun, niin ei tarvinnut ottaa semmosta paikkaa vastaan, mitä ei halua.
Alina: Joo, mulla oli itse asiassa toi sama mitä monet kaverit vähän ihmettelikin, et mä olin jotenkin aina... Sillonkin kun mä en edes tiennyt vielä mitä mä haluan, niin mä olin ihan varma että mä tuun sinne pääsemään. Kaikki oli että miten sä voit olla noin itsevarma, niin mä että no, ei sillä oo mitään väliä: jos mä tiedän mihin mä haluan, niin mä haen sinne niin monta kertaa, että mä pääsen sinne.
Anna-Stina: Niinpä.
Alina: Ja totta kai on ehkä semmonen, välivuodet on hyvä paikka pohtia sitä, että mikä on se oma juttu. Vähän ehkä testailla kaikenlaista, hakea erilaisia töitä. Työkkärillä on tosi paljon erilaisia työkokeiluja, että pääset kokeilemaan vähän eri aloja, niin kyllä ite hyödyntäisin niitä ehdottomasti, varsinkin jos ei oo mitään vakituista työpaikkaa.
Anna-Stina: Jep ja kyllä mä luulen, että jos tää ala ei ois itelle semmonen aivan täysin varma, niin kyllä mä sitten varmaan oisin alkanu keksimään jotain muutakin. Et kun niin monena vuotena ei pääse, niin sitten ehkä ois miettiny, mutta kun oli niin vahva tahto tänne, niin en sitten halunnut turhaan hakea mihinkään muualle.
Alina: Niinpä, eikä tarviikaan kunhan muistaa aina hakea tarpeeks moneen kohteeseen, että ne Työkkärin vaatimukset täyttyy. Joo, mutta mulla kans välivuodet vaikutti kyllä opiskeluvalintoihin sillä, että kun mä en ollut sillon... Tai ekana hakukeväänä en ollut ihan varma että mitä mä nyt haluan, niin sai sitten sen vuoden siinä vielä miettiä ja tosiaan elellä sitä nuoruuttaan ja tehdä lasten kaa töitä ja muuta. Itse asiassa tein myös paljon opettajan sijaisuuksia sitten kun palasin sieltä Saksasta, niin ne kyllä kans vahvisti sitä että joo, ehkä musta nyt sittenkin tulee se opettaja. Vaikka mä olin aikaisemmin ollut että ei missään nimessä, koska mun äitihän oli tyrkyttänyt sitä mulle vuosikausia ja mä olin että ei, ei, ei. Mut sitten lopulta vaan totesin, että mä oon siinä hyvä ja se palvelee mun vahvuuksia, niin se on vaan mun juttu.
Anna-Stina: Joo. Ja sit se, että kun välivuoden aikana kerkes tehdä avoimessa niitä kasvatustieteen opintoja, niin se kyllä hyödytti myös täällä sitten kun pääsi oikeesti kouluun, niin sai hyväksiluettua noita joitakin perusopintoja, se kyllä helpotti sitten fuksisyksynä sitä taakkaa.
Alina: Joo, mulla oli kans sama, että mä en kyllä sitten lähtenyt nopeuttamaan mun opintoja mitenkään, et niistä ois voinut saada vielä enemmän irti, mutta just oli se että kun pysty... Tai ei tarvinnut käydä ihan kaikkia fuksivuoden opintoja, niin sitten pysty olemaan töissä ja pysty harrastamaan ja ei tarvinnut koko aika stressata niistä kouluhommista, niin se oli kyllä ihan kiva. Mutta on mahdollista myös nopeuttaa opintoja, jos on jotain alla.
Anna-Stina: Joo, mäkään en siis nopeuttanut. Mä vaan chillasin sitten, kun muut opiskeli. Mutta se oli mun mielestä ihan hyvä valinta, koska sai sitten sen syksyn aloittaa tavallaan silleen rauhassa.
Alina: Joo, samaa mieltä. Itellä oli ehkä sitten se toinen välivuosi kun asuin täällä Rovaniemellä jo, niin mä olin tuolla Rovala-opistossa, tein niitä avoimen opintoja, niin se oli ehkä vähän semmonen, että mä en oo ihan varma oliks se parasta vastinetta mun rahoille. Varmasti monelle muulle olikin, koska ne on siis maksullisia, mutta siihen saa myös opintotuen, et se on vähän eri kun pelkästään avoimen opinnot. Et avoimiinhan ei saa opintotukea.
Anna-Stina: Ei saa, joo.
Alina: Joo. Et se oli kyllä hyvä kun sai ne tietyt opinnot sieltä ulos, mutta sitten ehkä olisin kuitenkin käyttänyt paremmin aikaani ja rahaani, jos olisin tehnyt itsenäisesti avoimessa plus sitten tehnyt vähän enemmän jotain töitä.
Anna-Stina: Okei.
Alina: Mutta se oli kuitenkin hyvä silleen, et mä ihastuin Rovaniemeen kaupunkina silloin, löysin minun nykyisen kihlattuni samalla täältä vähän vahingossa ja jäin sitten tälle tielle. Sitten vois tietenkin olla, että jos oiskin hakenut mieluummin sitä opiskelupaikkaa jostain muualta kun täältä, niin ei välttämättä sittenkään ois vielä irronnut, että ois vaikka tullut vielä joku yks välivuosi, joka taas siinä vaiheessa mulla itellä ei ois ollut enää toivottua, koska tiesin mihin mä haluan, niin lopulta kaikki kääntyi kuitenkin hyvin.
Anna-Stina: Mullakin oli silleen, et mä tosi monena vuotena hain tonne Etelä-Suomeen. Ekana vuonna muistaakseni Turkuun ja Tampereelle ja sit kahtena, vai... Mä en nyt edes muista, mutta hain Tampereelle useampana vuotena ja kävin sielläkin soveltuvuuskokeissa ja en päässyt etenemään, mutta viimeisenä vuotena tuli semmonen että mä hain Rovaniemelle ykkösenä muistaakseni, koska oli semmonen olo, että mä haluan vaan kouluun ja tänne oli vähän alemmat pisterajat kuin tonne etelään.
Alina: Joo. Ja sitten jos puhutaan vielä vaikka näistä luokanopettajaopinnoista tai näistä hakujutuista, niin jos luokanopeopinnot on ne mitkä just sua kiinnostaa, niin voi olla, että tänne on aika paljon hakijoita, niin ei välttämättä kyllä ekalla ihan kaikki pääse. Se ei oo suinkaan sen takia, että tänne haetaan mitään yli-ihmisiä. Mekin ollaan tällasia ihan tavallisia blondeja täällä vain.
Anna-Stina: Todellakin. Ihan tavallisia pulliaisia.
Alina: Mutta se, minkä takia tänne on vaikea päästä on tosiaan se, että hakijoita on paljon ja että tänne haetaan niin paljon erilaisia ihmisiä myös.
Anna-Stina: Jep.
Alina: Mutta itellä oli ainakin vähän jotenkin semmonen varma olo aina siitä, että kunhan mä pääsen vaan ne kirjalliset kokeet läpi et mä pääsen sinne soveltuvuuskokeeseen, niin siellä mä sit pääsen näyttämään sitä omaa parasta itseäni ja sit pääsisin todennäköisesti opiskelemaan. Mutta tää ei ihan mennyt niinkun mä toivoin, koska mä myös aikaisempana vuonna olin päässyt tonne Ouluun soveltuvuuskokeisiin, mut siellä olikin ainakin siihen aikaan semmonen että soveltuvuuskokeiden jälkeen vielä katottiin Vakava-pisteitä, et skaalattiin ne pisteet siihen kokonaispistemäärään. Ja se Vakava oli mulla mennyt silleen kohtalaisesti, vähän rimaa hipoen läpi, mutta kuitenkin läpi, mut tota... Mä sain soveltuvuuskokeesta tosi hyvät pisteet, mutta siitä jäi sitten kiinni. Se oli siinä mielessä hyvä, että sit oli kuitenkin jo ne yhdet soveltuvuuskokeet alla kun tänne Rovaniemelle haki.
Anna-Stina: Joo. Mä oon kyllä ihan samaa mieltä, että kun näitä välivuosia on nyt tullut senkin takia, että mihin on ite hakenut ja ei oo päässyt, niin on kuitenkin saanut kokemuksia myös siitä pääsykoe- ja soveltuvuuskoetilanteesta, että sitten on osannut seuraavana vuonna varautua niihinkin vähän paremmin.
Alina: Kyllä. Et jos sulla ois vaikka nyt semmonen samanlainen tilanne siellä lukiossa niinkun mulla oli, että et missään nimessä halua heti opiskelemaan mihinkään, niin ehdottomasti kuitenkin kannattaa käydä tekemässä niitä pääsykokeita aloille mitkä ikinä sua kiinnostaakaan, jotta sä sitten vähän tiedät, että millasta se on.
Anna-Stina: Niinpä.
Alina: Tossa meidän kokemuksissa tulikin jo aika kattavasti, että mitä kaikkea välivuonna voi tehdä. Tuleeko sulle Ansku vielä jotain mieleen, mitä vois tehdä välivuoden aikana?
Anna-Stina: No, ehkä näiden edellä mainittujen lisäks vielä se, että jos tuntuu että omat kirjotukset ei mennyt lukiossa ihan putkeen, niin sitten totta kai voi käydä korottamassa arvosanoja ja se voi parantaa omia mahdollisuuksia päästä kouluun.
Alina: Joo, totta ja tuohonkin varmaan ihan järkevää, varsinkin nyt kun tuo todistusvalinnan osuus koko aika kasvaa, niin vois olla aika järkevä juttu. Suosittelenkin kyllä, että jos haluaa korottaa niitä omia arvosanoja, niin ne kannattaa mahdollisimman lähellä sitä lukioaikaa, mahdollisimman pian.
Anna-Stina: Joo, koska itekin mietin sitä viimeisimpien välivuosien kohdalla, että oisko pitänyt käydä korottaa vaikka äikkää, mutta sitten kun tuntu että on kulunut jo niin monta vuotta, niin en mä muista enää mitään, niin sitten ei jotenkin jaksanut myöskään enää.
Alina: Joo, mulla on vähän sama että monta juttua jäi just vaikka pistettä vaille joku toinen arvosana, niin just sitten vähän niinkun pyörittelin sitä mielessä että jos vaikka tota matikkaa tai saksaa kävis korottamassa, mutta sitten en koskaan käynyt. No, ihan senkin takia, että olin siellä ulkomailla, mutta muistakin syistä ehkä ei vaan tullut lähdettyä. Ja nyt jos oisin lukiossa, niin ehkä kävisin sitten vielä korottamassa myöhemmin. Mutta nyt se alkaa olla kyllä aika vaikeeta kun ne kaikki järjestelmät ja kaikki on muuttunut, niin ei ehkä enää onnistu. Mutta onneks on opiskelupaikka alla niin toivottavasti ei enää tarviikaan.
Anna-Stina: Niinpä.
Alina: Siinä oli meidän tän päivän podcast. Kiitos kun kuuntelitte ja painahan tota tykkää-nappia jos pidit tästä aiheesta ja jos tää oli sulle hyödyllinen.
Anna-Stina: Kiitos munkin puolesta ja kiitos, kun sain tulla tänne vieraaksi juttelemaan.
Alina: Joo, kiitos Ansku kun olit täällä. Tää tais olla mun viimeinen podcast nyt tältä keväältä, joten me palaillaan sitten Instan ja blogin puolella yliopiston somekanavissa. Kiitoksia ja heippa hei.
Anna-Stina: Moi, moi.