Uutiset 2012
31.8.2012

MediPro -tutkimushankkeelle rahoitus

Lapin yliopiston Mediapedagogiikkakeskus on saanut rahoituksen MediPro -tutkimushankkeelle, jossa tutkitaan ja kehitetään viranomaisverkko Virven terveydenhuollon teknologiatuettuja koulutus- ja palveluprosesseja.

Vuoteen 2014 kestävän MediPro -tutkimushankkeen tarkoituksena on, että uutta Virve-teknologiaa voitaisiin hyödyntää entistä laajemmin sosiaali- ja terveysalalla. Niinpä hankkeessa kehitetään kokonaan uusia malleja teknologian opetuskäytön ja palveluprosessien tueksi.

Hankeen tutkimustuloksia hyödynnetään yritysten Beaconsimin (TETRAsim) ja Cassidian Finlandin, Lapin sairaanhoitopiirin ja Rovaniemen ammattikorkeakoulun yhteisessä alan kehittämistyössä. Lisäksi yhteistyötä tullaan tekemään myös muiden sairaanhoitopiirien ja alan koulutuksesta vastaavien ammattikorkeakoulujen kanssa.

Tutkimushanketta koordinoi Lapin yliopiston Mediapedagogiikkakeskus (MPK), jonka tutkimuspartneri hankkeessa on taiteiden tiedekunnan Service Innovation Corner SINCO. Hankkeeseen sisältyy kaksi vuotta kansainvälistä tutkijavaihtoa, jota toteutetaan yhteistyössä Stanfordin yliopiston eri yksiköiden kanssa.

Hankkeen vastuullinen johtaja on mediakasvatuksen professori, mediapedagogiikkakeskuksen johtaja Heli Ruokamo ja projektipäällikkönä toimii Saana Korva.

Hanketta rahoittavat TEKES ja EAKR sekä Rovaniemen kaupunki ja Lapin sairaanhoitopiiri. Hanke kuuluu Tekesin Oppimisratkaisut: osaamisesta muutosvoimaa Learning Solutions -ohjelmaan.

Lisätietoja:
Vastuullinen johtaja, Professori Heli Ruokamo, heli.ruokamo@ulapland.fi, p. + 358 40 5879090
Projektipäällikkö Saana Korva, saana.korva@ulapland.fi, p. 040 4844169