Uutiset 2013

Suomen ensimmäinen luonnonvaraoikeuden tutkimusprofessuuri Lapin yliopistoon

23.5.2013

Lapin yliopistoon perustetaan Suomen ensimmäinen luonnonvaraoikeuden tutkimusprofessuuri. Lappiin pyritään myös luomaan kansainvälisesti tunnustettu luonnonvaratutkimukseen painottuva osaamiskeskittymä.

Euroopan aluekehitysrahasto on myöntänyt rahoituksen Lapin yliopistolle, Metsäntutkimuslaitokselle (Metla) ja Geologian tutkimuskeskukselle (GTK) luonnonvaraprofessuurin perustamista varten. Kyseessä on ensimmäinen luonnonvaraoikeuden professuuri Suomessa. Professuuri sijoittuu Lapin yliopiston oikeustieteiden tiedekuntaan. Mukana yhteistyössä on myös Metsätalouden kehittämiskeskus TAPIO, jonka rooli on erityisesti käytäntöön suuntautuvassa tiedon välityksessä.

– Lapissa on käynnistymässä lukuisia kaivoksia, joiden toiminta tulee suhteuttaa muuhun luontoa ja luonnonvaroja hyödyntävään elinkeinotoimintaan. Tarvitaan lisää oikeudellista tietoa ja osaamista, jotta erilaiset maankäyttötarpeet tulevat tasapuolisesti huomioon otetuksi, hanketta johtava professori Kai Kokko toteaa.

Luonnonvaraoikeuden tutkimusprofessuurilla luodaan perustaa tulevalle, entistä tiiviimmälle monitieteiselle ja kansainväliselle tutkimusyhteistyölle. Osaamiskeskittymällä puolestaan pyritään nykyistä tehokkaampaan tutkimusresurssien käyttöön. Samalla voidaan tuottaa räätälöityä tietoa kestävää luonnonvarojen käyttöä varten sekä ennakoida ja välttää mahdollisia alueiden käytön ristiriitatilanteita. Käyttäjälähtöisen tutkimustiedon tueksi on tarkoitus kehittää toimintatavat, joilla edistetään tiedonsiirtoa tutkimusyhteisöjen, elinkeinoelämän ja hallinnon välillä.

– Luonnonvaratutkimuksen vahvistaminen sopii erinomaisesti Lapin yliopiston strategiaan ja tutkijakoulutukseen: Yhteistyö Metlan, GTK:n ja TAPIO:n kanssa linkittyy hyvin yhteen jo käynnissä olevien tutkimushankkeiden kanssa. Lisäksi professuuri mahdollistaa uusien tutkimushankkeiden käynnistämisen. Uudella tutkimustiedolla voidaan esimerkiksi kehittää ja selkiyttää luonnonvaroja käyttävien yritysten yhteiskunta- ja ympäristövastuuta, Kai Kokko kertoo.

Professuurihankkeen myötä valmistellaan strategia jatkotoimenpiteistä, joilla toteutetaan lopullinen luonnonvaratutkimuksen osaamiskeskittymä. Hankkeella on myös vahva yhteys Suomen biotalous- ja mineraalistrategioihin.

Lisätietoja:
Ympäristöoikeuden professori Kai Kokko, p. 040 484 4014
tutkimuskoordinaattori Kristiina Jokelainen p. 040 501 9856

LaY/Viestintä/RJ