Alumnitarinoita
 
Alumni_hallintotiede_Niemela_Anniina.jpg

Anniina Niemelä, hallintotiede

Opiskelin pääaineenani hallintotieteitä ja sivuaineina muun muassa kansantaloustiedettä ja soveltavaa psykologiaa. Työskentelen Suomussalmen kunnassa hallintojohtajana, jonka työnkuvaan kuuluu esimerkiksi henkilöstöpolitiikasta, maahanmuuttopalveluista ja viestinnästä vastaaminen – unohtamattakaan luottamushenkilöhallintoa, esityslistoja ja pöytäkirjoja. Hallintojohtajana toimin kunnan hallintopalvelujen toimialajohtajana ja vastaan toimialan kehittämisestä.

Alavalintaan vaikutti kiinnostus hallintoa ja yhteiskunnallisia asioita kohtaan, eritoten kunnallishallinto ja henkilöstöhallinto ovat aina kiehtoneet minua. Työssäni olen huomannut, kuinka laajan tietopohjan hallintotieteiden opinnot ovat minulle antaneet, sillä kuntamaailmassa tarvitsee monipuolista tietoa niin henkilöstöhallinnosta, tietohallinnosta, julkisesta hallinnosta kuin taloushallinnostakin. Uskon, että esimerkiksi työhaastattelussa nykyiseen työhöni hallintotieteiden opintojeni laaja-alaisuudesta oli hyötyä. Työ on erittäin mielenkiintoista, sillä tällä hetkellä työn alla ovat kokousrumban lisäksi esimerkiksi tehtävien vaativuuden arvioinnin uudistaminen, henkilöstöpoliittinen ohjelma ja tiedonohjaussuunnitelman laatiminen.

Kattavien opintojen lisäksi yliopistoaika opetti minulle paljon yhteistyön ja vuorovaikutuksen merkityksestä organisaatioiden toimintaan. Myös itsensä johtamisen taidot ja itsetuntemuksen kehittyminen olivat opintojen keskeistä antia.

Verkkopalvelumme käyttää evästeitä, lue lisää evästeistä. Jatkamalla sivuston selailua hyväksyt evästeiden käytön. [Hyväksyn ehdot]
OK