Ranskan kuningas Ludvig Filip I:n ja kirkkoherra Lars Levi Laestadiuksen kohtaloiden risteämisestä kertova dokumenttielokuva Arktiset Tulet saa Suomen kantaesityksensä Helsingissä 19.1.2012.
Elokuva on syntynyt Pohjoisen kulttuuri-instituutin toimintaidean mukaisesti kolmen koulutusasteen opiskelijoiden yhteistyönä. Elokuva kertoo Ranskan kuningas Ludvig Filip I lähettämien retkikuntien tieteellisistä tutkimusmatkoista Lappiin 1838–39. Retkikunnat saivat oppaakseen kirkkoherra Lars Levi Laestadiuksen, joka omilla tieteellisillä aineistoillaan täydensi ranskalaisten Lapissa tekemiä tutkimustöitä.
Elokuvan maailman ensi-ilta oli Pariisissa viime marraskuussa. Elokuvan saama vastaanotto on ollut myönteisen hämmästynyttä: monelle katsojalle on ollut yllätys, miten korkealaatuiseen työhön opiskelijat ovat yltäneet. Elokuvan Suomen kantaesitys on Helsingissä 19.1.2012.
Mieleenpainuvan tarinankerronnan lisäksi elokuva tekee myös koulutushistoriaa, sillä näin mittava, useiden koulutusasteiden yhteistyössä, opiskelijatyönä toteutettu elokuvaproduktio on ainutlaatuinen Suomessa ja maailmanlaajuisesti. Pohjoisen kulttuuri-instituutin toimintaidean mukaisesti osaamistaan ovat päässeet näyttämään niin ammattiopiston, ammattikorkeakoulun kuin yliopiston kulttuuri- ja taidealojen opiskelijat. Elokuvan tuotantoryhmä on päässyt seuraamaan retkikunnan jalanjälkiä aina Jäämereltä Ranskaan saakka.
Elokuvan tuotannossa ovat olleet mukana kaikki Pohjoisen kulttuuri-instituutin edustamat oppilaitokset. Ohjauksesta, tuotannosta ja kuvauksesta ovat vastanneet Kemi-Tornion ammattikorkeakoulun opiskelijat. Lapin yliopiston opiskelijat ovat tehneet puku- ja lavastussuunnitelmat, jotka Ammattiopisto Lappian opiskelijat toteuttivat. Ammattiopiston opiskelijat ovat olleet mukana myös tuotannon tehtävissä sekä kuvaaja-assistentteina. Lisäksi Saamelaisalueen koulutuskeskuksen opiskelijat osallistuivat elokuvan kuvausvaiheeseen ja Versailles’n yliopisto on ollut kumppanina Ranskassa tapahtuneiden kuvausten järjestelyissä.
Elokuvan tuotantoryhmä:
Tuottaja Matti Malinen
Ohjaaja Gretta-Garoliina Sammalniemi
Pääosissa Samuel Chazalmartin (Xavier Marmier), Hannu Friman (Biard), Markku Köngäs (Lars Levi Laestadius), Jari Mertala (Gaimard), Kalervo Uutto (Johansson), Christophe Pinon (Ludvig Philip I ) Käsikirjoitus Hannu-Pekka Peltomaa, Jari Manninen, Juhani Kenttä
Pääkuvaaja Tero Saikkonen
Päävalaisija Mikko Koivulehto
Tuotantopäällikkö Janne Elkki
Leikkaus Suvi Alamaunu
Apulaisohjaaja Hannu-Pekka Peltomaa
2. Apulaisohjaaja Juhani Kenttä
Kuvaussihteeri Suvi Koukkula
Puvustussuunnittelu / Rekvisiitta Jaana Isokangas, Anne Mustonen
Puvustajat Nina Leukkunen, Tiina Ollila
Kamera-assistentti Timo Paulin
Kamera-assistentti Aki Lintumäki
Äänisuunnittelu Matias Puumala
Musiikki Jussi Huhtala, Joonas Hartikainen, Tero Koski
Äänittäjät Matias Puumala, Erno Michelsson, Tuomo Marttinen, Oskari Rantamaula, Ismo Mustonen
Kuvaaja / Grip Heikki Kivijärvi
Valaisu-assistentit Jenni-Maria Innanen, Joni Raikaslehto, Sunna Kitti
Making-Of Maarit Kujansuu
Still-kuvaus Janne Elkki, Maarit Kujansuu, Heikki Kivijärvi
Erikoistehosteet Tero Malinen
Making of, leikkaaja Laura Ylitalo
2. Unitin kuvaaja Heikki Kivijärvi
Elokuvan tuotantoon keskeisesti vaikuttaneita:
Juha Pentikäinen (s. 1940) on monitieteellinen tutkija ja hänen erityisinä kiinnostuksen kohteinaan ovat puhuttujen kielten historia, uskonnot ja kulttuurit. Hän on julkaissut yli 30 kirjaa, yli 350 tieteellistä artikkelia, 15 elokuvaa ja muuta audiovisuaalista materiaalia. Hän on saanut lukuisia palkintoja töistään.
Hannu Kahakorpi (s. 1946) on näyttelijä, ohjaaja, käsikirjoittaja ja tuottaja. Hän on ohjannut lukuisia televisioelokuvia, tv-sarjoja ja elokuvia. Hannu Kahakorpi toimii Pohjoisen kulttuuri-instituutin elokuva- ja televisiotuotannon professorina.
Lisätiedot:
Elokuvan teaser
Elokuvan traileri
Lisätietoja Pohjoisen kulttuuri-instituutista (PKI):
Veli-Pekka Räty, PKI, puh. 050 461 1441
Mediakäyttöön tarkoitettua kuva-aineistoa Arktiset Tulet -elokuvasta