Erikoistutkija Elina Helanderin ruotsin- ja saamen kielellä julkaistun kirjan Samiska rättsuppfattningar haastatteluaineistossa on kartoitettu saamelaisten metsästystä, kalastusta, vuonopyyntiä, riekonpyyntiä, marjastusta ja poronhoitoa. Aineisto on kerätty Itä-Ruijassa Tanan kunnassa, mutta tutkimuksen tulokset pätenevät jossain määrin myös Suomen saamelaisalueiden maan- ja vesienkäyttöön. Kirja on tehty tilaustyönä Norjan oikeusministeriölle ja se on julkaistu Pohjoisen ympäristö- ja vähemmistöoikeuden instituutin Juridica Lapponica -julkaisusarjassa.

Helanderin mukaan saamelaiset ovat aina yhdistelleet erilaisia tapoja hankkiakseen elantonsa: luonnosta on saatu mm. poronlihaa, kalaa, marjoja ja lintuja. Aikojen myötä saamelaisille on kehittynyt tapaoikeuksia suhteessa luontoon ja sen varojen käyttöön.

- Tapaoikeudet velvoittavat saamelaisia noudattamaan saamelaista normistoa. Ne säätelevät myös ihmisten välisiä maankäyttöön liittyviä suhteita. Luonnon käyttöön liittyvät tapaoikeudet perustuvat ensi sijassa pitkäaikaiseen maan ja luonnonresurssien käyttöön, saamelaisiin sosiaalisiin suhteisiin ja sääntöihin sekä ekologiseen ajatteluun, Helander luettelee.

Helanderin mukaan erityisesti vuonosaamelaisten keskuudessa voidaan havaita oikeuskäsityksiin verrattavissa olevia ajattelumalleja luonnonvarojen suojelemisesta. Tutkitulla alueella Pohjois-Norjassa vanhat oikeuskäsitykset ovat vielä voimassa ja ne elävät rinta rinnan Norjan lakien ja säädösten kanssa.

- Tällainen kahden normiston rinnakkaiselo ei ole kuitenkaan kitkatonta. Monissa tapauksissa on epäselvää seuraavatko jonkun tietyn alueen saamelaiset omia vanhoja tapaoikeuksiaan vai rikkovatko he norjalaista lakia, Helander kysyy.

Helanderin mukaan siida hallinnoi ennen omia alueitaan ja pyrki pitämään muiden siidojen jäsenet poissa omilta nautinta-alueiltaan. Nykyään kylien asukkaat käyttävät edelleen tiettyjä alueita, esim. hillajänkiä, riekon ansomisalueita ja kalajärviä, mieltäen ne omiksi nautinta-alueikseen.

- Tiettyjen kylien maa-alueet tai nautinta-alueet on vanhastaan jaettu eri sukujen eli perheiden kesken. Järven rantaan rakennettu kota tai mökki vahvistaa tietyn suvun oikeutta. Tietty perhe käyttää tiettyjä riekkomaita, jolloin muut riekonpyytäjät pysyttelevät poissa kyseisiltä alueilta, Helander sanoo.

Helanderin mukaan edellä kuvatun normiston sisällä on tilaa biologis-ekologiselle joustavalle ajattelulle. Esimerkkinä hän mainitsee luonnon hyödyntämisen, joka perustuu pitkälti siihen miten luonto kunakin vuodenaikana toimii. Esimerkiksi Tenon kulkutukseen vaikuttaa se, millainen on veden korkeus keväällä kulkutusaikana ja miten jäiden lähtö on liikutellut joen pohjaa ja sen kiviä.

Lisätietoja:

Elina Helander, erikoistutkija
Arktinen Keskus, Lapin yliopisto
Puhelin 016-677 444, tai 040 - 568 4890
etunimi.sukunimi@ulapland.fi

Julkaisua voi tilata osoitteesta: http://www.arcticcentre.org/?deptid=10265 
Puhelin 016 - 341 2733, sähköposti, marja.collins@ulapland.fi  


LaY/Viestintä/Olli Tiuraniemi