Emeritusprofessori Simo Koskinen jäi eläkkeelle Lapin yliopiston palveluksesta 31.8.2005. Sosiaalityön laitos järjesti Simo Koskisen kunniaksi juhlaseminaarin 21.10.2005. Seuraavassa poimintoja Simo Koskisen urasta ja tulevaisuuden suunnitelmista.
| Elokuun lopussa 2005 eläkkeelle jäänyt sosiaaligerontologian ja sosiaalityön emeritusprofessori Simo Koskinen (kuvassa keskellä) aikoo ehtiä eläkkeellä kukkien hoidon ohella myös kalaan. Lisäksi hän aikoo matkustella ja osallistua mm. vapaaehtoistyöhön eri puolilla maailmaa. |
 |
Emeritusprofessori Simo Koskinen oli mukana sosiaalityön komiteassa, joka antoi mietintönsä vuonna 1972. Komitea ehdotti perustettavaksi maahamme yhtä uutta korkeakoulutasoista koulutusyksikköä aluepoliittiset näkökohdat huomioon ottaen. Epävirallisesti komiteassa pohdittiin, että sijoituspaikkakunta voisi olla Rovaniemi. Komitea jopa vieraili Rovaniemellä 1971 ja sai kaupungin taholta ”valtiovieraiden kohtelun”. Silloinen kaupunginjohtaja Tuure Salo ehdotti komitealle korkeakoulun paikaksi Kemijoen rantaa jätkänpatsaan läheisyydestä.
Lokakuussa 1981 Lapin korkeakoulun rehtori Esko Riepula käveli Simo Koskisen työhuoneeseen Tampereen yliopistossa ja pyysi Koskista Rovaniemelle suunnittelemaan sosiaalialan opetuksen aloittamista Lapin korkeakoulussa. Koskinen vastasi siltä istumalta myöntävästi ja aloitti työt Lapin korkeakoulussa 1.12.1981.
Koskisen ensimmäisenä työpäivänä työhuoneen pöydällä oli kynä ja muistilehtiö. Hänen ensimmäisiä tehtäviään oli valmistella yhteiskuntatieteelliselle koulutusalalle tutkintosääntö, koulutusohjelma ja opiskelijavalintaperusteet. Koulutusohjelman pääaineeksi tuli sosiaalipolitiikka ensimmäisenä Suomessa. Keväällä 1982 koulutusohjelmaan tuli lehtoriksi Anneli Pohjola ja sosiologian apulaisprofessoriksi Kauko Kämäräinen. Opiskelijamääräksi vahvistettiin 30.
Professori Kyösti Urposen johdolla maamme pienimmästä ja nuorimmasta sosiaalialan laitoksesta kehittyi viidessätoista vuodessa maamme eturivin yksikkö, joka sai huippuyksikön statuksen ja joka koordinoi mm. alan jatkokoulutusta Suomessa.
- Lapin yliopistosta valmistuneet ovat usein etusijalla, kun kuntiin haetaan sosiaalityöntekijöitä. Varsinkin kuntien vanhussosiaalityössä arvostetaan hakijaa, jolla sosiaaligerontologia on keskeisenä sivuaineena, Simo Koskinen sanoo.
Tie sosiaaligerontologiksi
Mikä sitten sai Simo Koskisen kiinnostumaan sosiaaligerontologiasta? Koskinen valmistui yhteiskuntatieteiden maisteriksi Tampereen yliopistosta vuonna 1967. Hänen opettajansa Irma Kastari oli kiinnostunut ikääntyvien tutkimuksesta ja Kastari veti myös Koskisen mukaan vanhusten tutkimiseen. Koskisen lisensiaatintyö Vanhusten sosiaalipalveluiden käyttö ja tarve Suomessa valmistui 1982.
Koskinen pääsi mukaan myös Jyväskylän yliopiston professori Eino Heikkisen vetämään laajaan seurantatutkimukseen, jossa tutkittiin yhdentoista eri maan ikääntyneitä vuosina 1979-1999. Ryhmästä muodostui ns. Heikkisen koulukunta, johon kuuluivat Eino Heikkisen lisäksi Riitta-Liisa Heikkinen, Marja Jylhä, Pertti Pohjolainen ja Simo Koskinen.
- Koulukunta lähti liikkeelle suomalaisen gerontologian tutkimuksen perinteen pohjalta ja kehitti sitä entistä monitieteisempään suuntaan. Sittemmin alan kehitys on ollut varsin nopeaa ja viime vuosina alalla on ollut kolme professoria eli Jyrki Jyrkämä, Antti Karisto ja minä. Se on paljon tämän kokoisessa maassa, Koskinen toteaa.
Simo Koskinen väitteli tohtoriksi Lapin yliopistossa 1994. Sosiaaligerontologian dosentiksi hänet nimitettiin Lapin yliopistoon 1995 ja sosiaaligerontologian ja sosiaalityön professoriksi 2000. Uransa merkittävimpänä tieteellisenä saavutuksena hän pitää sosiaalityön ja vanhenemisen tutkimuksen teorioiden yhdistämistä eli gerontologisen sosiaalityön teorian luomista.
- Oma tutkimusintressini viime vuosina on ollut nimenomaan yhdistää vanhenemista koskevaa tietoa sosiaalityön ammatilliseen kokonaisuuteen. Jo 1980-luvun alussa aloin pohtia sitä, miten sosiaalityön menetelmillä voidaan auttaa ikääntyneitä ihmisiä ja asiakkaita. Kehitin tutkimustulosteni pohjalta gerontologisen sosiaalityön mallin, jossa korostuu vanhussosiaalityön erityisyys sekä sosiaalityön yleisen teorian ja sosiaaligerontologisen tiedon yhdistäminen, Koskinen sanoo.
Lapin yliopiston ensimmäinen emeritusprofessori -sopimus
Simo Koskisen mukaan 1960-luvulla vanhuus miellettiin vielä raihnaisuudeksi ja köyhyydeksi. Tuolloin katsottiin, että vanhuus alkaa 65 vuoden iässä. Eläkeläisyys instituutiona oli vasta alkutaipaleelle. Seuraavina vuosikymmeninä elinajanodote kasvoi varsin nopeasti ja vanhuuden raja siirtyi 85 ikävuoteen. Eläkkeelle siirtymisen ja vanhuuden välille tuli kuin varkain ns. kolmas ikä, josta alettiin puhua voimavarana.
Simo Koskisen hyvään kolmanteen ikään kuuluu fyysinen terveys, henkinen vireys ja vilkas sosiaalinen elämä. Fyysistä kuntoa hän aikoo ylläpitää kävelemällä ja pyöräilemällä. Myös kuntosali on käynyt hänellä mielessä.
Henkistä vireyttä Koskinen ylläpitää kirjoittamalla, hänellä on tekeillä mm. sosiaaligerontologian oppikirja. Lisäksi hän osallistuu KaupunkiELVI -tutkimus- ja kehittämishankkeeseen, toimii valtakunnallisen Ikääntyvien yliopiston puheenjohtajana sekä osallistuu opetukseen ja toimii opinnäytetöiden ohjaajana.
Sosiaalisia suhteita ylläpitääkseen ja jakaakseen edelleen tietämystään Simo Koskinen on tehnyt Lapin yliopiston ensimmäisen emeritusprofessori -sopimuksen, jossa määritellään emerituskauteen liittyvät oikeudet ja velvollisuudet. Koskinen osallistuu edelleen myös ikääntyvien yliopiston toimintaan mm. vetämällä pitkään toiminutta ikääntyvien omaa tutkimusryhmää, joka on julkaissut tähän mennessä jo kaksi teosta.
LaY/Viestintä/Olli Tiuraniemi