Uutiset 2021
Uutinen, kuvituskuva 2

Harjoittelukoulu mukana OKM:n koululaisten koronakyselytunnilla torstaina 16.9.

13.9.2021

Opetus- ja kulttuuriministeriö järjestää torstaina 16.9. klo 12–13 koululaisten kyselytunnin koronasta. Mukana kysymyksiä esittämässä on Lapin yliopiston harjoittelukoulun alaluokkia.

Kyselytunnilla koululaisten kysymyksiin koronasta ja koulunkäynnistä vastaavat opetusministeri Li Andersson ja Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen ylilääkäri Otto Helve.

Kysymyksiä esittävät eri puolelta Suomea valittujen peruskoulujen oppilaat videokokousyhteyden kautta. Tiedotustilaisuus välitetään suorana valtioneuvoston YouTube-kanavalla, ja tilaisuudessa on viittomakielinen tulkkaus. Lasten koronainfo näytetään myös Yle Areenassa ja ruotsiksi simultaanitulkattuna Yle Arenan -palvelussa

– Koronapandemia on vaikuttanut valtavasti myös lapsiin ja nuoriin, ja on tärkeää, että myös heidän äänensä tulee kuuluviin. Iloitsemme, että oppilaamme pääsevät mukaan valtakunnalliseen tilaisuuteen, jossa käsitellään varmasti kaikkia koululaisia puhuttavia asioita, kertoo Lapin yliopiston harjoittelukoulun johtava rehtori Anne Onnela.

Lisätiedot:

Johtava rehtori Anne Onnela
anne.onnela(at)ulapland.fi