Uutiset 2011
24.10.2011

Iloiten kukin oppikoon ja opettakoon

Professori, opetuksen vararehtori Kaarina Määttä pohtii Laajakulma-blogissaan, mistä löytyy yliopistossamme ilo, kun opettaa pitäisi tehokkaammin, opiskella ripeämmin sekä tutkia ja julkaista voimallisemmin.

Kaarina Määtän mukaan nykyiset yliopiston toimintaa ja menestystä kuvastavat indikaattorit painottavat opetuksen määrällisiä kriteereitä, tutkimukseen hankittua rahoitusta sekä julkaisujen määrää. Kuitenkin moni yliopiston lehtori ahkeroi vuodesta toiseen kehittääkseen opetustaan entistä laadukkaammaksi: saadakseen opiskelijat innostumaan ja onnistumaan, saadakseen heidät sitoutumaan opettamaansa tieteenalaan ja voidakseen tukea erilaisten opiskelijoiden suotuisaa etenemistä. Millaisia indikaattoreita opetuksen laadun kehittämiseen voisi luoda – niin että tämä työ olisi palkitsevaa ja herättäisi arvostuksenantoa, Määttä kysyy.

Lisäksi Määttä pohtii blogissaan oppimisen ja opettamisen iloa. Määtän mukaan ilon kokemiseen ja näkemiseen tarvitaan taitoa ja myönteisyydelle täytyy raivata tilaa. Yliopistossamme on päivittäin suuria tarinoita ja yhteistyön iloa, jotka eivät ole välttämättä kovin paljoa esillä, Määttä pohtii.

Kaarina Määtän blogi kokonaisuudessaan löytyy osoitteesta:
www.ulapland.fi/laajakulma  


Verkkopalvelumme käyttää evästeitä, lue lisää. Jatkamalla sivuston selailua hyväksyt evästeiden käytön. [Hyväksyn ehdot]
OK