Uutiset 2008
28.10.2008

Juhani Tuomisen maalauksia Kemissä

Lapin yliopiston kuvataiteen professori Juhani Tuomisen maalauksia on esillä Kemissä Galleria Voimassa 1.–23. marraskuuta 2008. Näyttely avataan perjantaina 31. lokakuuta 2008 klo 18.00.

Kuvataiteen professori Juhani Tuomiselta on viime aikoina ollut esillä kookkaita, vahvasti tilalle ja värirytmille rakentuvia maalauksia, joiden lähtökohtana ovat olleet turkkilaiset haudat eli türbet sekä Mevlana dervissien jumalanpalvelusrituaali eli sema.

Kahtaalle: ylös ja alas -näyttelyssä esillä olevat työt kumpuavat samasta lähtökohdasta, mutta työt ovat piirustuksellisia ja näyttelykokonaisuus intiimi ja läheinen. Maalausten pohjakankaina on käytetty taiteilijan omia vanhoja kaulus- ja T-paitoja ja takkeja sekä edesmenneiltä sukulaisnaisilta jääneitä, elämää nähneitä kodin tekstiilejä. Ne kantavat mukanaan henkilökohtaista elämän-, perhe- ja sukuhistoriaa sekä pieniä kertomuksia arjen syvyydestä ja korkeudesta. Näyttely viittaakin moniselitteisesti ajatukseen nousemisesta ja laskeutumisesta – vaihtoehtona vasemmalta oikealle -liikkeelle, jolla länsimainen ihmissilmä ja -mieli yleensä hahmottavat arkista todellisuutta.

Kahtaalle: ylös ja alas -näyttely on esillä 1.–23.11.2008 Galleria Voimassa, Sankarikatu 12 B, Kemi. Avoinna ma–pe klo 12–17, la–su 12–16.

Lisätietoja:
Juhani Tuominen, p. 040 592 7218,
etunimi.sukunimi@ulapland.fi

LaY/Viestintä/SV


Verkkopalvelumme käyttää evästeitä, lue lisää. Jatkamalla sivuston selailua hyväksyt evästeiden käytön. [Hyväksyn ehdot]
OK