Ympäristöongelmat nousivat Suomessa tapetille jo 1980-luvulla. Keminmaalla asuva, yläasteikäinen Sari Stark otti oitis aiheesta kopin. Kipinä luontoa ja sen ilmiöitä kohtaan syttyi nopeasti, eikä aikaakaan kun hän oli jo päättänyt, mitä haluaisi tulevaisuudessa tehdä. Päätös on kantanut näihin päiviin asti.
– Ympäristöasiat ovat nuoresta pitäen olleet minulle tärkeitä. Valitsin opiskeluaikanani tutkimusalakseni kasviekologian ja tutkimuksessani olen keskittynyt eliöiden välisiin vuorovaikutussuhteisiin tunturi- ja havumetsäekosysteemeissä.
Stark teki useita vuosia tutkijan töitä apurahojen ja määräaikaisten projektirahojen turvin, kunnes hänelle avautui hiljattain vakituinen tutkijanpesti Arktisessa keskuksessa. Paikka on hänelle tuttu jo aiemmista tutkimusprojekteista.
Työpaikka oli iloinen uutinen, mutta se toi kylkiäiseen myös yhden positiivisen ongelman. Koneen Säätiön vuonna 2016 myöntämä kolmivuotinen tutkimusapuraha oli nimittäin vielä kesken. Yhteisymmärrys löytyi kuitenkin helposti molempien tahojen kanssa.
– Sovimme, että jatkan tutkimustyötä Arktisessa keskuksessa apurahan turvin syyskuun loppuun asti. Sen jälkeen aloitan täällä vakituiset työt ja suoritan jäljelle jäävät apurahakuukaudet myöhemmin. Onneksi järjestely sopi molemmille osapuolille.
Kuva Maria Paldanius
Työn alla olevan tutkimuksen juuret kurottelevat materiaalia paitsi maaperän, myös vuosikerrosten alta. Tutkimusaihe on tavallaan sattumien summa. Ympäristöasioita koko ikänsä tutkinut Stark alkoi vuosia sitten kaivata vaihtelua ja lähti opiskelemaan kulttuurihistoriaa avoimeen yliopistoon. Sen oli tarkoitus olla jotakin erilaista ja poikkeavaa. Ympyrät kuitenkin sulkeutuivat odottamattomilla tavoilla.
– Koneen Säätiö suosii tuoreita, poikkitieteellisiä avauksia. Niinpä keksin yhdistää kasviekologian ja historian, olihan minulla nyt taustalla myös kulttuurihistorianopintoja.
Historian ja arktisen maaperän tulokulma nosti tutkimusintressien kärkeen kysymyksen siitä, miten maankäyttö on vuosisatojen saatossa muovannut maaperää ja miten ekologiset prosessit ovat muuttuneet. Painopisteenä on maaperän hiilen ja typen kierto tunturiekosysteemeissä sekä tekijät, jotka säätelevät kasvien muodostamaa kariketta ja maaperän orgaanista ainesta hajottavien lahottajamikrobien aktiivisuutta. Menneet tapahtumat heijastuvat monella tapaa nykyhetken käynnissä oleviin luonnonprosesseihin.
– Tutkimuksen painopiste riippuu aina tutkimuskysymyksestä. Maaperän biologia on minulle kuitenkin yksi tärkeimpiä aiheita ja kulkee aina mukana. Maaperä summaa niin kasvillisuuden, geologian kuin ilmastonkin.
Maaperää ei voi tutkia vain Arktisen keskuksen toimistosta käsin. Starkin työ on suurilta osin ”maakairan kanssa pusikoissa konttaamista”. Kerätyt maanäytteet hän vie Rovaniemen Luonnonvarakeskuksen tutkimuslaboratorioon, jonka kanssa Arktisella keskuksella on tilojen yhteiskäyttösopimus. Kaikki yhteistyö on kullanarvoista tutkijalle, jonka työ on enimmäkseen yksin puurtamista. Starkin kokemuksen mukaan Arktinen keskus tarjoaa mitä yhteisöllisimmän ja kansainvälisimmän työyhteisön.
– Täällä on monialainen työilmapiiri, jossa kukin tekee omaa tutkimustaan ja on samalla osa isompaa yhteisöä. Kuppikuntaisuutta ei ole. Kun tulin tänne ensimmäisen kerran, tunsin oloni heti tervetulleeksi.
Sari Stark ottaa metallisen maakairan avulla näytettä maan humuskerroksesta Raja-Joosepissa. Kuva Aarno Niva.
Sari Stark
- Kasviekologian dosentti
- Yliopistotutkija ja vieraileva tutkija, globaalimuutoksen tutkimusryhmä
- Tutkimuskohteina arktisten ekosysteemien maaperän hiilen ja ravinteiden kierto, kasvillisuuden ja maaperän mikrobiston vuorovaikutussuhteet ja menneen maankäytön heijastuminen nykyisiin ekosysteemeihin
- Motto: "Pyrkimyksenä ymmärtää laajoja kokonaisuuksia."
Lue lisää:
Teksti: Maria Paldanius
Pääkuva: Sinikka Aakkonen