Opiskelu
 
Uutinen, kuvituskuva 3

Lapin yliopisto päivitti koronaohjeistusta: kasvomaskit ja opiskelijoiden kulkuoikeudet

19.8.2020

Lapin yliopisto on päivittänyt 1.8. voimaan tullutta koronaohjettaan THL:n maskiohjeistuksen mukaisesti. Jatkossa yliopisto tarjoaa kasvomaskeja henkilökunnan ja opiskelijoiden käyttöön niissä tilanteissa, joissa ei ole mahdollista säilyttää turvavälejä (esimerkiksi laboratoriotyöskentelyssä, lähiohjauksessa ja -työskentelyssä sekä asiakaspalvelussa ilman pleksiä tai visiiriä).

Lisäksi yliopisto tarjoaa henkilökunnalleen ja opiskelijoilleen maskit yliopiston edellyttämille työmatkoille, joissa käytetään julkisia kulkuvälineitä. Työharjoittelussa noudatetaan harjoittelupaikan ohjeistusta.

Maskeja ei tarjota kotoa yliopistolle ja takaisin siirtymiseen, vapaa-ajan matkoihin tai tapahtumiin eikä vierailijoille, jotka matkustavat ja työskentelevät Lapin yliopiston tiloissa oman työnantajansa velvoittamana.

Aiemman ohjeistuksen mukaisesti uusille opiskelijoille suunnattu opetus järjestetään lähiopetuksena ja jatkaville opiskelijoille lähiopetusta annetaan vain, jos se on välttämätöntä. Opetus- ja ohjaustilanteet suunnitellaan siten, että henkilökunnan ja opiskelijoiden on mahdollista pitää turvavälit ja välttää lähikontakteja. Kaikessa lähiopetuksessa huomioidaan, että tilakohtainen kokoontumisraja 50 ihmistä per tila ei täyty.

Opiskelijoiden kulkuoikeudet

Opiskelijat voivat kulkea yliopiston tiloissa yliopiston aukioloaikoina omilla kulkuluvilla.
Opiskelijat voivat käyttää itseopiskelutiloja yliopiston aukioloaikoina silloin, kun tilojen käyttö on välttämätöntä esimerkiksi ohjelmiston käyttämisen vuoksi. Tiloissa jokaisen täytyy noudattaa turvavälejä ja huolehtia hygieniasta sekä siitä, ettei tiloja koskeva rajoitus (50 henkilöä per tila) ylity.
Ohjeet ovat voimassa toistaiseksi ja niitä päivitetään tilanteen muuttuessa.

Lue koko ohjeistus: www.ulapland.fi/korona

Lisätietoja:
Antti Syväjärvi, rehtori, antti.syvajarvi(at)ulapland.fi, p. 0400 606 244
Ari Konu, hallintojohtaja, ari.konu(at)lapinamk.fi, p. 040 735 2007