• Weboodi
  • Outlook
  • Finna
  • Tenttis
  • Optima
  • Moodle
Uutiset 2005
5.9.2005

Lapin yliopiston 3. rakennusvaihe harjakorkeudessa

Lapin yliopiston 3. rakennusvaiheen työt edistyvät aikataulun mukaisesti. Työt ovat nyt harjakorkeudessa ja rakennus valmistuu kesäkuussa 2006. Rakennus työllistää tällä hetkellä noin 60 rakennusmiestä.

Lapin yliopiston 3. rakennusvaiheen työt alkoivat elokuun 2004 alussa. Runkourakka valmistui alkukeväällä 2005. Toisen vaiheen urakoitsijaksi valittiin Levi-Rakennus Oy Rovaniemeltä. Levi-Rakennus aloitti työt kohteessa huhtikuussa 2005 ja yritys rakentaa rakennuksen valmiiksi kesäkuun 2006 loppuun mennessä. Rakennus työllistää ensi keväänä sisäasennustöiden aikana enimmillään noin sata työntekijää. Hankkeen rakennus­kustannukset ilman irtokalustehankintoja ovat arvonlisäverottomana noin 21,4 M€.

Rakennuksen suunnittelun lähtökohtana on ollut opetuksen toimivuus, tilojen joustavuus, monikäyttöisyys, muunneltavuus ja laajennettavuus. Myös esteettömyys on otettu huomioon suunnittelussa. Rakennuksen ydin muodostuu taidekirjastosta, näyttelytiloista ja kahvila-ravintolasta.

Rakennuksessa huomioidaan myös kestävän kehityksen ­periaate. Toisin sanoen suunnittelussa on kiinnitetty huomiota siihen, että rakennus on energiataloudellinen, rakennusosat ja -materiaalit ovat pitkäikäisiä, kulutusta kestäviä sekä helposti huollettavia ja korjattavia.

Rakennuksen tilaaja on Senaatti-kiinteistöt. Pääsuunnittelijan tehtävistä ja arkkitehtisuunnittelusta vastaa Arkkitehtitoimisto Juhani Katainen. Rakennuttajakonsulttina toimii ISS Proko Oy. Rakennuksen bruttoala on 14 755 m2, kerrosala 13 050 m2 ja tilavuus 67 062 m3.

Urakoitsijat:

YIT Rakennus Oy, Rovaniemi, perustus- ja betonirunkourakka
Levi-Rakennus Oy, Rovaniemi, rakennusurakka ja pääurakoitsijan tehtävät
YIT Kiinteistötekniikka Oy, Kemi, ilmanvaihtourakka
Putki-Heikkilä Oy, Rovaniemi, putkiurakka
Sortavalan Sähkö Oy, Rovaniemi, sähköurakka
Fidelix Oy, Vantaa, rakennusautomaatiourakka
Otis Oy, Tampere, hissiurakka
Carrier Oy, Oulu, jäähdytyslaiteurakka
Insinööritoimisto Kalervo P. Kuoksa Ky, sprinklerurakka

Lisätietoja rakennushankkeesta:
Rehtori Esko Riepula, puhelin 0400–695 417
Projektipäällikkö Lauri Nurmela, puhelin 040–581 0166
Arkkitehti Juhani Katainen / arkkitehti Erja Erra, puhelin 09–440 231

Tietoa rakennushankkeesta ja harjannostajaisten puheet löytyvät 5.9.2005 klo 15.00 osoitteesta:
http://www.ulapland.fi/avajaiset2005

LaY/Viestintä/Olli Tiuraniemi

 

 

 


Verkkopalvelumme käyttää evästeitä, lue lisää. Jatkamalla sivuston selailua hyväksyt evästeiden käytön. [Hyväksyn ehdot]
OK