Yliopistoyhteisö
 
Uutinen, kuvituskuva 2

Lapin yliopiston hallitus hyväksyi talouden tervehdyttämisohjelman

4.10.2018

Lapin yliopiston perusrahoitus on vähentynyt vuosien 2015-2017 aikana 3,8 miljoonaa euroa.

Vuoden 2017 tulos oli 240.000 euroa alijäämäinen. Tilikauden toiminnallisen alijäämään kattaminen oli varsin merkittävästi riippuvainen sijoitustuotoista.

Lapin yliopiston hallitus on hyväksynyt 2.10.2018 yliopiston talouden tervehdyttämisohjelman vuosille 2019 – 2022. Suunniteltu yhteensä kahden miljoonan euron talouden tervehdyttämisohjelma mitoitetaan lopullisesti toiminnalliseen tulokseen.

Talouden tervehdyttämisohjelman keskeiset elementit ovat:

  • henkilöstökulujen hallinta luonnollisen poistuman ja harkittujen rekrytointien avulla
  • toimintakustannusten säästöt
  • tilojen tehokkaampi käyttö ja tilakustannusten vähentäminen
  • hanketoiminnan kasvu ja kilpaillun tutkimusrahoituksen lisääminen 

Suunnitelma ei sisällä henkilöstövähennyksiä irtisanomisten kautta. Henkilöstömäärä tulee pienenemään eläköitymisten ja muun luonnollisen poistuman myötä. Rekrytointeihin ja sisäiseen henkilöstöresurssien joustavaan liikkuvuuteen kiinnitetään erityistä huomiota.

Talouden tervehdyttämisohjelman tavoitteiden saavuttaminen ja perusrahoituksen tason varmistaminen edellyttävät rahoitusmallin mukaisten tulosindikaattoreiden parantamista suhteessa muihin yliopistoihin. Hanketoiminnan kasvattaminen ja kilpaillun tutkimusrahoituksen määrän lisääminen nousevat myös keskeiseksi talouden tasapainottamisessa. 

Lapin yliopiston talouden tervehdyttämisohjelman operatiivisesta toteutuksesta vastaa rehtori.

Verkkopalvelumme käyttää evästeitä, lue lisää. Jatkamalla sivuston selailua hyväksyt evästeiden käytön. [Hyväksyn ehdot]
OK