• Weboodi
  • Outlook
  • Finna
  • Tenttis
  • Optima
  • Moodle
Uutiset 2006
10.10.2006

Lapin yliopistoon kuusi Jenny ja Antti Wihurin rahaston apurahaa

Jenny ja Antti Wihurin rahasto on jakanut palkintoina ja apurahoina 8 miljoonaa euroa. Lapin yliopistoon apurahoja jaettiin kuudelle henkilölle yhteensä 83 000 euroa.

Rahasto jatkaa Rovaniemen kaupungin, Lapin yliopiston ja Wihurin rahaston kokoelman pohjalle rakentuvaa kolmikantayhteistyötä mm. Lapin yliopistossa vierailevien taiteilijoiden stipendiohjelmalla. Ohjelman turvin Lapin yliopistossa on vieraillut vuodesta 1995 lähtien jo 21 taiteilijaa.  

Professori Antti Haahdelle ja työryhmälle myönnettiin 40.000 euroa vaikeissa ja perifeerisissä olosuhteissa toimivien matkailu- ja palvelualojen yritysten liiketoimintaosaamisen ja yritysverkostojen tutkimukseen.  

Yhteiskuntatieteiden maisteri Saara Koikkalaiselle myönnettiin 16.000 euroa väitöskirjatyöhön, jonka otsikkona on Suomalaisten koulutettujen nuorten aikuisten kokemuksia EU:n jäsenmaiden työmarkkinoilla.

Lisäksi apurahan väitöskirjatyöhän saivat filosofian kandidaatti Jochen Dietel  8 000 euroa, kauppatieteiden maisteri Vesa Markuksela 5 000 euroa ja taiteen maisteri Tuula Vanhatapio 6.000 euroa.

Yhteiskuntatieteiden tohtori Monika Lüthje sai 8.000 euroa tutkimukseen, jonka otsikkona on Suomalaisten matkailuelämysten rakentuminen.

Lisätietoja:
Asiamies Arto Mäenmaa 09 4542 4010, vaihde 09 454 2400
www.wihurinrahasto.fi

LaY/Viestintä/OT

 


Verkkopalvelumme käyttää evästeitä, lue lisää. Jatkamalla sivuston selailua hyväksyt evästeiden käytön. [Hyväksyn ehdot]
OK