Viimeisimmät näyttelyt
 
laura-tahvanainen_nimetön_web.jpg
Yksityiskohta Laura Tahvanaisen puupiirroksesta. 2020, 27,5 x 71 cm.

Laura Tahvanainen taiteiden tiedekunnan joulukuun taiteilijana Galleria Lovisassa

24.11.2020

Joulukuun taiteilijana Galleria Lovisassa esittäytyy taiteiden tiedekunnan alumni Laura Tahvanainen. Tahvanainen on Turussa asuva ja työskentelevä taidegraafikko. Hän valmistui taiteen maisteriksi kesällä 2020 kuvataidekasvatuksen koulutusohjelmasta. Tahvanaisen Etsimme ja pakoilemme -näyttely on esillä kahvila Meidän Lovisan yhteydessä sijaitsevan gallerian seinillä 1.–22. joulukuuta. Tervetuloa tutustumaan!

Näyttelyn taustalla vaikuttavat ajatukset kuuluvuuden ja kuulumattomuuden tunteista – ihmisen suhteesta toisiin ihmisiin, yksinoloon ja itseensä. Ajatukset siitä, kuinka aidosti uskallamme kuunnella itseämme, ja toisaalta kuinka paljaana voimme olla toisten edessä. Kuinka kokea syvää yhteyttä menettämättä omaa ykseyttään? On päiviä, jolloin kaikki on mahdollista. Ja sitten on taas niitä toisia.

Symboliikka ja psykologinen ote sekä ajattomat ja universaalit teemat vuorottelevat Tahvanaisen teoksissa luoden samalla tuoretta ajankuvaa ja näkemystä kulttuuristamme. Näyttelyn teoksissa seikkailevat eläinhahmot viittaavat usein järkiminän vastakohtaan, intuitiiviseen minään, tai vapauteen. Tekstien yhdistäminen teoksiin on ollut luonteva tapa vahvistaa kuvien maailmoja.

Tahvanaiselle tyypillinen mustavalkoinen ilmaisu on saanut rinnalleen myös värejä. Näyttely esittelee teknistä leikittelyä värillisen grafiikan parissa. Lisäksi esillä on myös muutamia vesivärimaalauksia. Suurin osa näyttelyn teoksista on valmistunut taiteilijaresidenssissä Galleria Ratamossa lokakuussa 2020.


Taiteiden tiedekunnan joulukuun taiteilija Galleria Lovisassa
Laura Tahvanainen: Etsimme ja pakoilemme
1.–22.12.2020

Lapin yliopisto, Yliopistonkatu 8, Rovaniemi
Avoinna: ma–pe 7.30–20, la 8–16

Lisätietoja:
Laura Tahvanainen
lauratahva(at)gmail.com
https://lauratahvanainen.pb.gallery/


Lisätietoja Galleria Lovisasta:
Näyttelytoiminnan yliopisto-opettaja Leila Lipiäinen
leila.lipiainen(at)ulapland.fi

Lapin yliopiston Galleria Lovisassa esitellään taiteiden tiedekunnan alumnien, henkilökunnan ja opiskelijoiden joukosta valittujen kuukauden taiteilijoiden teoksia sekä satunnaisia yhteisnäyttelyitä. Näyttelytila sijaitsee kahvila Meidän Lovisan yhteydessä.


LY / TTK / LP