Uutiset 2005
28.11.2005

Marraskalenteri

Lapin yliopiston taiteiden tiedekunnan tila-aika-paikka -työpajassa on tällä kertaa pohdittu marraskuuta ja sen sisältämiä merkityksiä. Työpajan tuloksia on mahdollista nähdä ja kokea 28.11. – 2.12. päivittäin taiteiden tiedekunnan ala-aulassa klo 12.

Työpajassa on pyritty hahmottamaan erilaisten harjoitusten avulla marraskuisen kaupunkiympäristön ilmapiiriä. On haisteltu ja maisteltu marraskuun olemusta, tutkittu sen hiljaisenharmaita piirteitä sekä sukellettu marraskuun sisältämiin tarinoihin. Mitä marraskuu merkitsee minulle itselleni ja mitä se merkitsee muille?

Sana ’marras’ on liitetty henkiin, kuolleisiin ja vainajien uhreihin. ’Marras’ on liitetty myös kuolleeseen maahan, kuten sanonta ”Maa on martaana” osoittaa. ’Marras’ kuuluneekin alkuperältään ikivanhaan indoeurooppalaiseen kuollutta merkitsevään sanaperheeseen, ja sen kaiut kantavat mukanaan kahden vuosituhannen takaisia tarinoita.

Työkalenterissa marraskuu on ollut kiireistä verkkolankojen kehruukuukautta ja pyydysten kudonta-aikaa. Meillekin marraskuu on kiireiden täyttämää. Miksi emme kuitenkin hetkeksi pysähtyisi kokemaan sitä?

Tutkimusmatkoja marraskuuhun on mahdollista tehdä Lapin yliopiston taiteiden tiedekunnan ala-aulassa (Pohjolankatu 2), jossa avataan 28.11. – 2.12. päivittäin klo 12 yksi Marraskalenterin luukku, jossa marraskuuta lähestytään installaation ja performatiivisuuden keinoin. Perjantain 2.12 luukku avataan tiedekunnan sijasta kaupungin keskustassa, Sampokeskuksen tuntumassa. Luukkujen avauksissa on mahdollista katsoa, kokea ja osallistua – heittäytyä vuorovaikutukseen marraskuisen maailman kanssa.

Tila-aika-paikka -työpajan on ohjannut Lapin yliopiston taiteiteiden tiedekunnan taidekasvatuksen lehtori Mirja Hiltunen.

Työryhmä: Heidi Hänninen, Hanna Immonen, Saara Sarparanta, Marja-Elina Koivula, Hanna-Maria Mäkäräinen, Florian Plank, Hanna Romppainen, Michaela Müller, Inga Magga, Anne Lehtelä, Michal Marencik, Maija Tavastila, Maarit Tuhkala, Marjo Saarinen, Veera Soralahti, Annamari Koski

Lisätietoja:
Puhelin 050-5408884
mirja.hiltunen@ulapland.fi

LaY/Viestintä/OT

 


Verkkopalvelumme käyttää evästeitä, lue lisää. Jatkamalla sivuston selailua hyväksyt evästeiden käytön. [Hyväksyn ehdot]
OK