Panu Johanssonin kokeellinen elokuva on palkittu tuomariston kunniamaininnalla International Super 8mm Festival Szeged -tapahtumassa Unkarissa.
Out of Order –elokuva on Panu Johanssonin Lapin yliopiston mediatieteen opintojen pro gradu-tutkielman taiteellisen osuuden ensimmäinen osa.
Elokuva kuljettaa katsojansa halki tekijän lapsuusmuistojen maisemien, seuraten entistä Suomen Valtatie yhtä, eli ns. ykköstietä. Liikenne Helsingin ja Turun välillä kulki vuosikymmeniä elokuvan seuraamaa ykköstien vanhaa tielinjaa pitkin. Uudempien moottoritieyhteyksien avauduttua on vanha tie tänään pitkälti hiljentynyt ja monet entiset taukopaikat sekä nähtävyydet on nyt suljettu. Vaikka nykyinen maisema saattaakin vaikuttaa autiolta, ovat elokuvan jäljittämät kollektiiviset ja henkilökohtaiset muistot menneestä kuitenkin yhä väkevästi läsnä.
Teos on aikaisemmin esitetty erilaisilla festivaaleilla muun muassa Suomessa, Norjassa, Saksassa, Kanadassa ja Yhdysvalloissa.
International Super 8mm Festival Szeged on nimensä mukaisesi festivaali, joka keskittyy esittelemään elokuvia, jotka on toteutettu super8-kaitafilmillä.
Unkarissa Szegedin kaupingissa järjestettävä festivaali on jo kahdentoista vuoden ikäinen ja se on super8-alakulttuurin parissa erittäin tunnettu.
lisätietoja:
Panu Johansson
041 501 2717
johansson.panu@gmail.com
www.kuvataiteilijamatrikkeli.fi/fi/taiteilijat/3549
www.filmthreat.com/reviews/53584/
Lisätietoja festivaalista:
http://super8mmszeged.blogspot.fi
https://www.facebook.com/super8mm