Uutiset 2011
20.9.2011

Pajusta linnuksi -perhepäivä Liminganlahden luontokeskuksella

Liminganlahden perhepäivä on osa Lapin yliopiston kuvataidekasvatuksen opiskelijoiden yhteistyöprojektia, jossa kehitetään ympäristötaidetoimintaa Liminganlahden luontokeskukseen.

Opiskelijat tekevät lauantaina 24. syyskuuta 2011 Liminganlahden luontokeskuksella klo 9–15 taidetta ympäristön ehdoilla paikallisyhteisön kanssa. Tapahtumassa rakennetaan lintu-aiheisia veistoksia pajusta ja rydistä. Luvassa on myös opastuksia lintutorneille.

Tapahtuma on suunnattu linnuista ja lähiympäristöstään kiinnostuneille liminkalaisille. Mukaan toivotaan lapsiperheitä, kyläyhdistyksiä sekä yrittäjiä. Ympäristötaiteen vakiinnuttamiseksi alueelle yhteistyöhön on kutsuttu myös Limingan taidekoulu sekä Ketunmaan ja Rantakylän ala-asteet. Päivän aikana rakennettavat veistokset ovat koululaisten suunnittelemia, linnuista, luonnosta ja mielikuvittelusta inspiraationsa saaneita satulintusiivekkäitä.

Perhepäivä on juurruttamassa taidetoimintoja osaksi Liminganlahden luontokeskuksen palveluja. Valmistuvat teokset tulevat osaksi luontokeskuksen näyttelyä. Tapahtuma on jatkoa Limingan kuvataidekoululla keväällä toteutetulle puunveistokurssille, jolla valmistuneet lintuaiheiset veistokset sijoitettiin myös luontokeskuksen alueelle. Projekti on osa Metsähallituksen, Limingan kunnan, Finavian ja Liminganlahden Ystävät ry:n hanketta, jossa alueen kilpailukykyä vahvistetaan kehittämällä alueen imagoa lintumatkailukohteena.

Lisätietoja:
Vastuuhenkilö professori Timo Jokela
Puhelin 040 739 6034, timo.jokela(at)ulapland.fi
Käytännön järjestelyt: Saara Tölli
Puhelin 044 532 6633, saamikko(at)ulapland.fi
Verkkopalvelumme käyttää evästeitä, lue lisää. Jatkamalla sivuston selailua hyväksyt evästeiden käytön. [Hyväksyn ehdot]
OK