Lapin yliopistossa valmistuneen opinnäytetyön mukaan poliisin ja sosiaalityöntekijöiden puuttuminen nuorten tyttöjen päihteiden käyttöön koetaan aluksi kielteisenä. Myöhemmin tytöt pitivät väliintuloa ratkaisevana askeleena elämän suunnan muuttumiselle.
Suvi Tuomikoski-Koukkula (vas.) ja Leila Leisto
Kuva: Niina Huuskonen
Lapin yliopiston sosiaalityön opiskelijat
Leila Leisto ja
Suvi Tuomikoski-Koukkula antavat pro gradu -tutkielmassaan ”Tyttöjä pohjoisen yössä. Tyttöjen kokemuksia päihteiden käytöstä ja heihin kohdistuneista interventioista” puheenvuoron tytöille, jotka ovat alaikäisinä joutuneet päihtymyksen vuoksi poliisilaitokselle. Tutkielmassa tarkastellaan, miten tytöt kuvaavat päihteiden käyttöään sekä miten he kokevat sosiaalityöntekijän ja poliisin puuttumisen tilanteeseensa sekä väliintulon vaikutukset elämäänsä.
Väliintulo antaa mahdollisuuden muuttaa elämän suuntaa
Poliisi puuttui tyttöjen päihteiden käyttöön, kun he olivat väkevässä humalassa julkisella paikalla tai kotibileissä alaikäisinä. Tilanteisiin liittyi usein myös poliiseille uhittelua, väkivaltaista käytöstä ja epäilyä rikoksiin syyllistymisestä.
– Aluksi tytöt kokivat poliisin puuttumisen varsin kielteiseksi. Väliintulo ärsytti heitä, ja he kokivat poliisin tavoitteiden olevan ristiriidassa omien etujensa kanssa. Itse he kokivat päihteiden tekevän heistä sosiaalisempia ja rohkeampia, vaikkakin aggressiivisempia ja välinpitämättömämpiä, Leisto ja Tuomikoski-Koukkula sanovat.
Puuttuminen kokonaisuudessaan saattaa kuitenkin olla ratkaiseva askel elämän suunnan muuttumiselle. Jälkeenpäin tarkasteltuna useimmat tytöt kokivat väliintulon auttaneen heitä.
– Haastateltujen tyttöjen kohdalla väliintulo vaikutti koulunkäyntiin ja vähensi päihteiden käyttöä. Myös elämän sisällöt muotoutuivat uudelleen. Enemmistö tytöistä olikin sitä mieltä, että yhteistyö sosiaalitoimen ja poliisin välillä on tärkeää, Leisto ja Tuomikoski-Koukkula kertovat.
Poliisi, vanhemmat ja sosiaalityöntekijät yhdessä auttamaan
Tutkielmassa haastateltujen tyttöjen mielestä poliisin ja vanhempien välistä yhteistyötä tulisi lisätä ja vanhempien kykyyn huolehtia lapsistaan kiinnittää entistä enemmän huomiota. Poliisin ja sosiaalityöntekijöiden pitäisi lisäksi kehittää valmiuksiaan nuorten kohtaamiseen ja antaa tytöille mahdollisuus saada oma äänensä kuuluville.
– Tytöt ehdottivat esimerkiksi selviämisaseman perustamista ja nuorten päivystämistä kadulla, Leisto ja Tuomikoski-Koukkula selvittävät.
Leiston ja Tuomikoski-Koukkulan tutkielma perustuu kahdeksan 14–18-vuotiaan lappilaisen tytön haastatteluun. Poliisin kanssa he joutuivat tekemisiin 13–16-vuotiaana. Ensimmäisen humalansa haastatellut tytöt joivat tuttujen tarjoamalla tai kotoa varastetulla alkoholilla 9–13-vuotiaana. Ajan myötä päihteet, monilla myös huumeet, kuuluivat joka viikonloppuun ja päihteiden käyttö muuttui itsestäänselvyydeksi.
Tyttöjen päihteiden käytön taustalla olivat usein kaveripiirin päihteiden käyttö ja henkinen pahoinvointi. Päihteiden ongelmakäytöltä heitä puolestaan suojasivat rahan vähyys, pelko elämänhallinnan menettämisestä ja sosiaalinen kontrolli.
Lisätietoja:
Leila Leisto, puh. 045 674 7150
Suvi Tuomikoski-Koukkula, puh. (016) 341 2667
Opinnäytetyön toinen ohjaaja Sanna Väyrynen, puh. (016) 341 2697 tai 040 572 9909
Teksti: LaY/Viestintä/Sari Väyrynen