• Weboodi
  • Outlook
  • Finna
  • Tenttis
  • Optima
  • Moodle
Uutiset 2006
4.10.2006

Rahoitusta oikeusinformatiikan instituutin tutkimushankkeelle

Suomen Akatemia on myöntänyt 220 000 euroa professori Ahti Saarenpään johtamalle telekuuntelujärjestelmien oikeudellisia reunaehtoja kartoittavalle tutkimushankkeelle vuosille 2007–2009.

Telekuuntelujärjestelmien suunnittelua ja kehitystä koskevat oikeudelliset kysymykset ovat jääneet vähälle huomiolle. Tutkimusten painopiste on ollut niissä edellytyksissä, joilla telekuuntelua saa suorittaa sekä kerätyn tiedon käytössä.

Mikäli telekuuntelu kuitenkin halutaan säilyttää yhtenä keskeisenä tiedonhankinnan keinona rikosten ehkäisyssä ja rikostutkinnassa, on myös järjestelmien oikeudelliset kysymykset arvioitava uudelleen. Lainvalvontaviranomaisten tarpeiden, kansalaisten oikeuksien ja operaattoreiden toimintavapauden välille on löydettävä uudenlainen tasapaino.  

Viestintäverkkojen muutos asettaa telekuuntelun uusien haasteiden eteen. Telekuuntelun suorittaminen vaikeutuu erityisesti salauksen käytön myötä, sen siirryttyä kasvavassa määrin operaattorin suojauksesta käyttäjän päätelaitteelle. Lisäksi telekuuntelua vaikeuttaa tulevaisuudessa se, että viestintäpalveluiden tarjoajien lukumäärä on lisääntymässä. Samalla telekuuntelumenetelmien kattavuus supistuu, kun oikeudellisia velvoitteita asettavien säännösten soveltamisalat tulevat vastaan.

Tutkimushankkeessa tarkastellaan telekuuntelua koskevaa sääntelyä varsin laajasti, koska nykyinen sääntelykehys on luotu piirikytkentäisiä verkkoja varten, mikä on koettu epäselväksi ja monitulkintaiseksi.Tutkimuksessa systematisoidaan, annetaan tulkintoja ja tehdään muutosehdotuksia voimassa olevaan telekuuntelua koskevaan sääntelyyn teoreettisesta ja käytännöllisestä näkökulmasta.

Lisätietoja:
Assistentti Jari Råman
Puhelin 016 341 2519
Sähköposti,
etunimi.sukunimi@ulapland.fi

LaY/Viestintä/OT

 


Verkkopalvelumme käyttää evästeitä, lue lisää. Jatkamalla sivuston selailua hyväksyt evästeiden käytön. [Hyväksyn ehdot]
OK