Jos jakutiankarjan sonni ei halua mennä ulos 50 asteen pakkaseen, se ei kelpaa siitoseläimeksi Jakutiassa, Itä-Siperiassa. Ihminen ja kotieläimet ovat sopeutuneet yhdessä arktisiin oloihin, ja se näkyy molempien geeneissä. Miten ihminen ja ääriolot ovat eläinkumppaneitaan muokanneet, sitä on nyt selvitetty genetiikan lisäksi antropologian ja taiteen menetelmillä.
Luonnonvarakeskuksen (Luke) tutkimusprofessori Juha Kantanen on kerännyt tutkimusmatkoiltaan Arktinen arkki -hankkeessa laajan aineiston pohjoisten kotieläinten, poron, naudan ja hevosen perimän tutkimiseen.
– Arktisissa oloissa korostuvat sopeutuminen ja ihmisen ja eläimen läheinen suhde. Nopeasti sopeutumaan kyenneet eläimet ovat auttaneet myös ihmistä sopeutumaan, Kantanen sanoo.
Arktisen arkin tutkijat keräsivät näytteitä Lapin, Arkangelin ja Jakutian kotieläimistä. Tutkimusalueilla pidetään poron lisäksi muita kotieläimiä. Kantasen tutkijaryhmä osallistui teurastuksiin, joita tehdään talven kovimmilla pakkasilla Jakutiassa, ja sai kerättyä aineistoa, josta voitiin tarkastella, mitkä geenit toimivat eri kudoksissa äärimmäisessä kylmyydessä.
– Tuloksistamme näkyy, että porolla, hevosella, naudalla ja jopa ihmisellä arktisten olosuhteiden valinta on kohdistunut osittain samoihin geeneihin. Nämä geenit liittyvät kylmänsietoon, aineenvaihduntaan ja immuniteettiin. Puhutaan konvergentista eli eri lajien samaan suuntaan etenevästä evoluutiosta, Kantanen kertoo.
Halutaan itsenäinen ja vähällä toimeentuleva eläin
Tutkimusprofessori Florian Stammler Lapin yliopiston Arktisesta keskuksesta on johtanut Arktisen arkin antropologista tutkimusta. Tutkijat asuivat paikallisten ihmisten kanssa ja osallistuivat karjanhoitoon selvittäessään, millaisia ominaisuuksia arktisella alueella eläimissä arvostetaan.
– Pohjoisessa arvostetaan samoja ominaisuuksia kaikissa kotieläimissä: itsenäisyyttä, helppohoitoisuutta ja sitä, että ne tulevat toimeen niukalla ravinnolla. Eläimet toimivat hyvin laumassa, ne löytävät laitumet itse ja osaavat tulla takaisin kotiin.
Stammlerin mukaan arktisissa yhteisöissä kotieläimiä jalostetaan negatiivisella valinnalla. Yksilöitä ei poimita risteytettäviksi haluttujen ominaisuuksien mukaan, vaan sopimattomat karsitaan pois laumasta. Geneettisen monimuotoisuuden merkitys ymmärretään Jakutiassakin, ja siitä pidetään huolta.
– Naapurit vaihtavat eläimiään vilkkaasti, joidenkin alueiden eläimiä arvostetaan ja sieltä halutaan esimerkiksi sonneja. Usein kiinnitetään myös huomiota siihen, että laumaan saadaan uusia eläimiä mahdollisimman kaukaa. Nämä strategiat ovat hyvin tietoisia ja suunnitelmallisia, Stammler kuvailee.
Stammler painottaa, että maatiaisroduilla ja niiden jalostusstrategioilla on paljon annettavaa maataloudelle. Arktisissa paikallisyhteisöissä tuotannon volyymi ei määrää, vaan panos-tuotossuhdetta ajatellaan kestävällä tavalla.
– Paikalliset rodut ovat eläviä esimerkkejä siitä, miten hyödyllistä monimuotoisuus on. Esimerkiksi lapinlehmä tuottaa paljon vähemmän maitoa kuin kaupalliset rodut, mutta kuluttaa vähemmän rehua, tarvitsee vähemmän lääkintää ja tulee toimeen pienemmissä tiloissa. Tutkimusalueillamme on paljon toimintatapoja, joita voitaisiin hyödyntää Suomen kestävän maatalouden kehittämisessä.
Ihminen ja hänen kumppaninsa
Taidemaalari Anu Osva on ollut mukana Jakutian tutkimusmatkoilla ja kuvannut omissa töissään maailman pohjoisimpia kotieläimiä ja niiden hoitajia.
– Kolme pientä jakutialaista kylää ihmisineen ja eläimineen Verhojanskin vuorten kupeessa, maailman kylmimmillä alueilla koskettivat minua. Siellä syntyneet työni kertovat yleisemminkin arktisesta alueesta, eläimistä ihmisen kumppanina, genetiikasta ja sopeutumisesta, Osva sanoo.
Anu Osvalla on sekä kotieläinten jalostustieteilijän että taidemaalarin koulutus. Hänestä on tärkeää, että molemmat tulevat esiin taiteellisessa työskentelyssä.
– Oma maailman katsomisen tapani yhdistää tieteen ja taiteen, mitään mystiikkaa siihen ei liity.
Tieteen ja taiteen liitto johdatti Osvan art & science -työskentelyyn, jonka suomalaiset harjoittajat ovat perustaneet Biotaiteen seuran.
– Itse työskentelytapa on vanha. Taiteilijoita on aina hakeutunut tutkijoiden lähelle. Nyt tutkijat ja taiteilijat työskentelevät yhä enemmän konkreettisesti yhdessä ja usein työpareina, Osva kertoo.
Osvan maalaukset pienistä, vantterista jakutialaisista naudoista ovat jo tunnettuja. Ensimmäisen Siperian matkansa hän teki vuonna 2005. Arktisen arkin loppuseminaariin Osva tuo kookkaita töitä, joissa maalausten päälle heijastuu video.
– Tekotapa on hyvin työläs, mutta niin hieno. Pyrin kuvaamaan, miten ihminen on kulkenut tuhansia vuosia näiden eläinten kanssa, ja miten sillä yhteisellä matkalla kumpikin voittaa. Kumpaakaan ei tarvitse painaa orjan asemaan, Osva toteaa.
Sopeutumisen hinta
Uusimpien genomiikan tutkimusmenetelmien avulla Juha Kantanen on selvittänyt, miten arktisten kotieläinten perimä on muuttunut jääkausista meidän päiviimme saakka.
Naudan perimässä näkyy, että eri jääkausien aikana, viimeisen miljoonan vuoden aikana nautapopulaation eläinmäärä on pienentynyt ja geenien monimuotoisuus vähentynyt. Nykyisen kesyn naudan dna:ssa on siis merkkejä sen sukupuuttoon kuolleen villin kantalajin, alkuhärän historiasta. Jääkaudet, joista viimeisin päättyi yli 10 000 vuotta sitten, näkyvät myös jakutianhevosen genomissa.
– Havaitsimme myös, että kun ihminen on alkanut kesyttää näitä eläimiä, mukaan on saatu vain osa luonnonpopulaatioiden geneettisestä monimuotoisuudesta. Perimä on kaventunut jälleen 1800-luvulla, kun määriteltiin rodut ja ominaisuuksia rajattiin pois, Kantanen selvittää.
Poron perimää ihminen ei ole Siperiassakaan kaventanut yhtä tehokkaasti. Kantanen onkin tyytyväinen Arktinen Arkki hankkeessa kerättyyn, ainutlaatuiseen porojen genomiaineistoon, josta voidaan jatkossa saada vastauksia moniin kesyjen kotieläinten monimuotoisuutta koskeviin kysymyksiin.
Tutkimus jatkuu myös naudan perimän parissa. Kantanen havaitsi, että vaikka jakutialaiset naudat ovat eläneet eristyksissä, ne ovat yllättäen geneettisesti monimuotoisempia kuin eurooppalaiset naudat.
– Tämänhetkisen käsityksen mukaan ne ovat peräisin samasta naudan kesytyskeskuksesta, Lähi-Idästä, kuin meidänkin naudat, mutta aasialaiset naudat ovat saattaneet pohjautua suurempaan lähtöpopulaatioon. On myös mahdollista, että pohjoiseen kulkiessaan ihminen on risteyttänyt aasialaisia nautoja alkuhärkien kanssa. Näiden asioiden selvittämistä aiomme jatkaa, Kantanen päättää.
Lisätietoja
Tutkimusprofessori Juha Kantanen, Luonnonvarakeskus, juha.kantanen(at)luke.fi
Tutkimusprofessori Florian Stammler, Lapin yliopiston Arktinen keskus, puh. 0400 138 807, florian.stammler(at)ulapland.fi
Taidemaalari Anu Osva, puh. 041 510 6043, anuosva(at)gmail.com
Tiedote: Luke
Kuva: Päivi Soppela