Anni Keskipoikela: Vieraat (Nuijanuorakas), 2024. Keskipoikelan keramiikkanäyttely avautuu Galleria Seinässä. Kuva: Venla Sillanpää
Syksyn toinen näyttelykattaus avautuu taiteiden tiedekunnan F-talon gallerioissa maanantai-iltana 23. syyskuuta klo 18–19.30. Koettavaksi tulee kuusi uutta näyttelyä. Lämpimästi tervetuloa avajaisiin! Näyttelyihin pääsee tutustumaan yliopiston aukioloaikoina 10. lokakuuta asti.
Galleria Seinässä avautuu Anni Keskipoikelan keramiikkanäyttely, jonka teoksissa tarkastellaan sairautta osana luontoa. Galleria Hämärässä nähdään Maarit Lammelan ihmisten kylmyyttä, pinnallisuutta ja ymmärtämättömyyttä käsitteleviä kokeellisia sekatekniikkaveistoksia.
Galleria Kilossa avautuva Marika Mellasen näyttely esittelee erilaisilla tekniikoilla tehtyjä ja tekemisen vapaudesta ammentavia taidekeramiikkateoksia. Galleria Lyhdyssä nähdään vaatteiden valmistukseen ja materiaalien kulutukseen liittyviä moraalisia kysymyksiä tarkasteleva Roope Venäläisen tuftaamalla valmistama liiviteos.
Kajo- ja Kellari-gallerioihin tulee esille Lapin kuvataideopettajat KUVATA ry:n 25-vuotista taivalta juhlistava yhteisnäyttely. Galleria Kopiossa nähdään Elsa Häkkisen sekatekniikalla toteuttamia yhteistä ihmisyyttä tarkastelevia muotokuvateoksia.
Galleria Seinä
Anni Keskipoikela:
Vieraat
24.9.–10.10.2024
Avajaiset maanantaina 23.9.2024 klo 18–19.30
F-talo, 1. krs, Lapin yliopisto, Yliopistonkatu 8, Rovaniemi
Avoinna: ma-pe klo 8–19.30, la-su ja arkipyhinä suljettu.
Anni Keskipoikela:
Kangaskääpä. 2023. Kuva: Venla Sillanpää
– Näyttelyssäni käsittelen keramiikan kautta sairautta osana luontoa ja luontoa osana sairautta. Alkusyksystä 2023 elämäni muuttui, kun sain suun syövän diagnoosin kesken vaelluksen Käsivarren erämaassa. Luonto on siis ollut alusta saakka voimakkaasti läsnä sairaudessani, Anni Keskipoikela kertoo näyttelynsä lähtökohdista.
– Tutkimusten, leikkausten ja toipilasajan aikana liikuin paljon Rovaniemen ja kotiseutuni Kokkolan metsissä ja vaaroilla. Havahduin siihen, että luonto on täynnä erilaisia kasvaimia: kääpiä, sieniä, loislajeja, jäkäliä. Diagnoosini on omalle viiteryhmälleni hyvin harvinainen, ja se tuntui epäreilulta ja väärältä, minuun osuneelta oikulta. Luonnon kasvannaisten havainnoiminen toi rauhaa. Minä en ole poikkeus tai kummajainen, vaan minulla on kohtalontovereita metsän täydeltä.
Keskipoikelan taiteellisen prosessin ytimessä on pyrkimys ymmärtää tapahtunutta sekä nähdä sairaus ja itsensä osana luontoa ja sen kiertokulkua tutkimalla ja toistamalla retkillä kohdattujen kasvannais- tai loislajien muotoja ja olemusta.
Anni Keskipoikela on kuvataidekasvatuksen maisteriopiskelija, jonka taiteellisen työskentelyn keskiössä ovat jo pitkään olleet luontoaiheet ja luonnonmateriaalit sekä niiden kytkeytyminen tunteisiin ja muistoihin.
Vieraat on Keskipoikelan kolmas oma näyttely Lapin yliopiston gallerioissa.
Lisätietoja:
Anni Keskipoikela, ankeskip(at)ulapland.fi
Galleria Hämärä
Maarit Lammela:
Salonkikelpoinen
24.9.–10.10.2024
Avajaiset maanantaina 23.9.2024 klo 18–19.30
F-talo, 1. krs, Lapin yliopisto, Yliopistonkatu 8, Rovaniemi
Avoinna: ma-pe klo 8–19.30, la-su ja arkipyhinä suljettu.
Kuva: Maarit Lammela
Näyttelyn teokset ilmentävät tunteita ja anarkiaa, koettua elämää, pilkkaa, harmia sekä vihaa. Töissään Maarit Lammela haluaa tuoda esille ihmisten kylmyyden, pinnallisuuden ja ymmärtämättömyyden.
Näyttelyn teokset ovat kokeellisia savi- ja keramiikkaveistoksia sekä veistosten, valokuvien ja syanotypioiden yhdistelmiä. Kaikissa teoksissa on jotain lainattua ulkomaan matkoilta.
Maarit Lammela on teollisen muotoilun maisterivaiheen opiskelija. Hän on valmistunut Lapin AMK:sta kuvataiteilijaksi vuonna 2017. Taiteilijana hän ei juurikaan suunnittele tai luonnostele. Teokset vain syntyvät kuin itsestään. Valokuvaus kaikkine mahdollisuuksineen on yksi hänen tärkeimmistä työkaluistaan.
Lisätietoja:
Maarit Lammela, mlammela(at)ulapland.fi
Galleria Kilo
Marika Mellanen:
Savesta ja vapaudesta
24.9.–10.10.2024
Avajaiset maanantaina 23.9.2024 klo 18–19.30
F-talo, 1. krs, Lapin yliopisto, Yliopistonkatu 8, Rovaniemi
Avoinna: ma-pe klo 8–19.30, la-su ja arkipyhinä suljettu.
Marika Mellanen:
Law of the jungle. 2019. Rakupoltettu keramiikka, 31 x 28 x 13 cm.
Savesta ja vapaudesta -näyttelyssä on esillä Marika Mellasen tekemiä taidekeramiikkateoksia. Näyttely on osa hänen pro gradu -tutkiemaansa. Suurin osa näyttelyn teoksista on valmistunut tänä vuonna, mutta mukana on myös muutamia vanhempia teoksia vuosien varrelta.
Teokset ovat syntyneet käsin rakentaen, dreijaamalla sekä 3D-tulostamalla. 3D-tulostetuissa töissä Mellanen on hyödyntänyt myös 3D-skannaamista ja 3D-mallintamista. Teoksissa on hyödynnetty myös erilaisia polttotekniikoita, kuten puupolttoa Anagama- ja Bourry Box -uuneissa, rakupolttoa sekä sähköuunia.
– Näyttelyni teema syntyi siitä, että savi materiaalina itsessään pitää sisällään vapauden tehdä – oikeastaan mikä tahansa muoto ja idea on sillä mahdollista toteuttaa, Mellanen kertoo.
Mellanen on tehnyt keramiikkaa aktiivisesti yli 15 vuoden ajan ja se on hänelle pääasiallinen taiteellisen ilmaisun keino. Savi materiaalina sekä sen laajat mahdollisuudet muotoilun, pintakäsittelyn ja polttotekniikoiden saralla inspiroivat häntä.
– Minulla on jatkuva halu tutkia ja löytää lisää ilmaisuuni keramiikan saralta. Viimeisin tuttavuus on saven 3D-tulostaminen, jota olen tänä vuonna tehnyt Aalto yliopistossa vierailevana tutkijana Lapin yliopistossa työstämääni pro gradu -tutkielmaan liittyen. Pro gradussa tutkin 3D-teknologioiden tuomia mahdollisuuksia taidekeramiikan suunnittelu- ja valmistusprosessissa.
Lisätietoja:
Marika Mellanen, mmellane(at)ulapland.fi
Instagram: @mellanenm
Galleria Lyhty
Roope Venäläinen:
Villan paino
24.9.–10.10.2024
Avajaiset maanantaina 23.9.2024 klo 18–19.30
F-talo, 1. krs, Lapin yliopisto, Yliopistonkatu 8, Rovaniemi
Avoinna: ma-pe klo 8–19.30, la-su ja arkipyhinä suljettu.
Roope Venäläinen: yksityiskohta teoksesta
Villan paino – Weight of the Wool. 2024. Villa, tuftaustekniikka.
Villan paino -näyttely syntyi lähes tarkoituksetta. Näyttelyn idea sai alkunsa Venäläisen tuftaustekniikkakokeiluista ja niiden soveltamisesta vaatetukseen, joiden aikana visio taiteellisesta teoksesta syntyi. Alun perin teoksen lopullisen muodon piti olla toiminnallinen käyttövaate, mutta kokeilujen edetessä muodostui idea taiteellisesta teoksesta, joka ottaa kantaa materiaalien kulutukseen ja ylenpalttiseen hukkaamiseen.
Näyttelyssä esillä olevaan tuftattuun liiviteokseen on kulutettu yli 3000 metriä villalankaa, joista yli puolet on joutunut teoksen työstämisvaiheessa lattialle pieneksi silpuksi. Osa tästä silpusta on esillä näyttelyssä. Materiaalin ylenpalttinen hukkaaminen liittää teoksen ajankohtaisiin kysymyksiin vaateteollisuuden vastuullisuudesta ja materiaalien tuotantoon liittyvistä ongelmista. Mikä on hyväksytysti tarpeellista kulutusta?
Roope Venäläinen haluaa näyttelyllään nostaa esiin ajankohtaisia moraalisia kysymyksiä vaatteiden valmistukseen ja materiaalien kulutukseen liittyen. Hän haluaa herätellä ajatuksia materiaalien ja vaatteiden laadun sekä iän kunnioittamisesta. Näyttelyn nimi
Villan paino viittaa teoksen fyysisen painon lisäksi myös näiden kysymysten immateriaaliseen painoarvoon. Teos on osa Venäläisen studiomestarin kurssikokonaisuutta.
Roope Venäläinen on muodin ja tekstiilimuotoilun opiskelija, jota kiehtoo tarpeen ja tarkoituksen kyseenalaistaminen. Töillään Venäläinen toivoo herättävänsä katsojan ajattelemaan asioita uudesta näkökulmasta.
Galleriat Kajo ja Kellari
Lapin kuvataideopettajat KUVATA ry:
Yhä täytyy kuvata
24.9.–10.10.2024
Avajaiset maanantaina 23.9.2024 klo 18–19.30
F-talo, 4. ja K-kerros, Lapin yliopisto, Yliopistonkatu 8, Rovaniemi
Avoinna: ma-pe klo 8–19.30, la-su ja arkipyhinä suljettu.
Anniina Koivurova:
Ailanka I. 2024. Tussi paperille, 50 x 70 cm.
Yhä täytyy kuvata. Mutta mitä? Ja miten? Lapin kuvataideopettajat lähestyvät arjessaan toistuvasti tätä kysymystä: tehtävä kuvata on läsnä ja lähtökohtana niin työssä kuin vapaa-ajalla. Koska kuvataideopettaja on usein työyhteisössään melko yksin, on paikallisen yhdistyksen tavoitteena liittää kuvataideopettajia yhteen ajatuksia ja taiteen tekemistä jakamaan.
Opetustyössään kuvataideopettajat pyrkivät tarjoamaan jokaiselle oppijalle eväitä omaan kuvien tuottamiseen, tulkitsemiseen ja arvottamiseen. He ohjaavat kuvakulttuuriin tutustuttavilla tehtävillä lapsia, nuoria ja aikuisia kurkottamaan kohti omia taide-elämyksiä ja kehittymään kuvantekijöinä. Tässä vuorovaikutuksessa opettajat sanoittavat ja kohtaavat samalla omia taiteellisia näkemyksiään. Vastapainoksi he tarvitsevat hiljentymistä oman taiteen tekemisen äärellä. Näin he löytävät omat kätensä ja katseensa sekä jäsentävät omia ajatuksiaan.
Lotta Vuorma:
Vapaus. 2024. Akryylimaalaus, 120 x 100 cm.
Lapin yliopisto on merkittävä pohjoisen alueen kuvataidekasvattajien kouluttaja. Suurin osa näyttelyyn osallistujista on opiskellut taiteiden tiedekunnassa ja toimii nyt kuvataideopetuksen eri tehtävissä. Näyttelytöiden ohella he kertovat lyhyin tekstein taidekasvatuspoluistaan sekä itsestään niin taidekasvattajina kuin kuvantekijöinä.
Kuvataidekasvatuksen olemassaoloa ja merkitystä joutuu perustelemaan usein varsinkin nykyisin, kun kulttuurialat ovat joutuneet leikkauspöydälle. Yhdistyksen jäsenet saavat joukkovoimaa toisistaan pitääkseen huolta siitä, että kuvataiteen opetustyön edellytykset täyttyvät mahdollisimman hyvin. Lapin kuvataideopettajat Kuvata ry toivottaa tervetulleeksi uusia jäseniä, myös opiskelijoita!
Galleria Kopio
Elsa Häkkinen:
Lapin liitto
24.9.–10.10.2024
Avajaiset maanantaina 23.9.2024 klo 18–19.30
F-talo, 1. krs, Lapin yliopisto, Yliopistonkatu 8, Rovaniemi
Avoinna: ma-pe klo 8–19.30, la-su ja arkipyhinä suljettu.
Elsa Häkkinen: yksityiskohta teoksesta
Paavo. 2024. Sekatekniikka, 100 x 150 cm.
Lapin liitto -näyttely koostuu kolmesta sekatekniikalla toteutetusta muotokuvasta. Elsa Häkkinen on halunnut etsiä muotokuvia tehdessään yhteistä ihmisyyttä.
– Keihin voin tuntea yhteyttä? Mikä meitä yhdistää? Voinko nähdä itseni heissä, heidät itsessäni, kun maalaan heitä? Näkevätkö he minut? Näkevätkö he ne, joihin toimensa vaikuttavat, Häkkinen pohtii.
Näyttelyssä esillä olevien teosten pohjina on käytetty kierrätysvaneria. Piirtämiseen ja maalaamiseen Häkkinen on käyttänyt akryylimaaleja, guassia, akvarelleja, öljy- ja kuivapastelleja, puuvärejä sekä maalitusseja.
– Näyttelyn tarkoituksena on ollut tehdä laajempi itsenäinen projekti, ja saada se saatettua loppuun asti, Häkkinen kertoo.
Lisätietoja:
Elsa Häkkinen, elhakkin(at)ulapland.fi
LY / TTK / LP