Uutiset 2008
3.11.2008

Taide ja teknologia kohtaavat tilallisen median työpajassa

Lapin yliopiston taiteiden tiedekunnassa järjestetään tällä viikolla kansainvälinen tilallisen median työpaja, jossa median, tanssin ja musiikin opiskelijat hyödyntävät sensoriteknologiaa taideproduktioissa.

Taiteiden tiedekunta järjestää työpajan yhdessä pohjoismaiseen Nordplus Dama -verkostoon kuuluvien korkeakoulujen kanssa. Tämänsyksyiseen työpajaan osallistuu median, tanssin ja musiikin opiskelijoita Lapin yliopistosta ja Islannin taideakatemiasta.

Opiskelijat työstävät ryhmissä viikon ajan taideprojektejaan, joissa visuaalisia, tilallisia ja musiikillisia elementtejä hallitaan reaaliaikaisten mediasovellusten avulla.

– Tilallinen tietotekniikka on yksi keskeinen osa mediataidetta, ja myös tanssitaiteessa on oltu kiinnostuneita vuorovaikutuksellisista teknisistä sovelluksista. Työpajassa median ja tanssin opiskelijat toteuttavatkin yhdessä vuorovaikutuksellisia performansseja ja installaatioita, joissa käytetään kokeellista mutta sinällään yksinkertaista sensoriteknologiaa taiteellisiin tarkoituksiin, kertovat työpajan vetäjät digitaalisen median lehtori Tomi Knuutila Lapin yliopistosta sekä elektronisen musiikin ja uuden median opettaja Áki Asgeirsson Islannin taideakatemiasta.

Median, liikkeen ja tilan suhteisiin keskittyvä työpaja toteutetaan Lapin yliopiston taiteiden tiedekunnassa 3.–8. marraskuuta 2008. Työryhmät esittelevät työnsä tulokset lauantaina 8. marraskuuta 2008.

Lisätietoja:
Lehtori Tomi Knuutila, p. (016) 341 2357,
etunimi.sukunimi@ulapland.fi
http://medialappi.net/courses/dama3/

LaY/Viestintä/SV


Verkkopalvelumme käyttää evästeitä, lue lisää. Jatkamalla sivuston selailua hyväksyt evästeiden käytön. [Hyväksyn ehdot]
OK