Uutiset 2008
7.11.2008

Taiteiden tiedekunnan uudet näyttelyt

Lapin yliopiston taiteiden tiedekunnassa avataan maanantaina 10.11.2008 klo 18.00 kolme uutta näyttelyä.

Kilo, Lyhty ja Valo: Jäänsärkijä, Pohjois-Suomen taideteolliset suunnittelijat ry:n juhlanäyttely   

Pohjois-Suomen taideteolliset suunnittelijat ry (PROTO) juhlistaa 20-vuotista toimintaansa esittelemällä pohjoista muotoilua ja taidekäsityötä Jäänsärkijä-juhlanäyttelyllä. Näyttely on jurytetty ja se on ollut aiemmin esillä elokuussa Helsingissä Galleria Norsussa, helmikuussa Oulussa Galleria 5:ssä ja syyskuussa Galleria Myötätuulessa Raahessa.

Näyttelyssä on esillä neljäntoista protolaisen muotoilijan ja taidekäsityöläisen teoksia. Näyttely nostaa näkyville pohjoista näkökulmaa muotoiluun ja lisäksi se särkee jäätä pohjoisen ja etelän muotoilumaailmojen väliltä.

PROTO on toiminut aktiivisesti jo kahdenkymmenen vuoden ajan muotoilun ja taidekäsityön edistämiseksi ja alan tunnettuuden lisäämiseksi Pohjois-Suomessa. Yhdistys järjestää muun muassa muotoilualaa koskevia luentoja ja seminaareja sekä tuottaa vuosittain useita ajankohtaisia ja mielenkiintoisia näyttelyitä.

Näyttelyssä on mukana teoksia seuraavilta henkilöiltä:

Johanna Hautamäki, Leena Isotalo, Maria Keskipoikela, Mauri Kuorilehto, Kaarina Kuusisto-Lukkari, Matti Kärsämä, Aino Liakka, Päivi Mikola, Moosa Myllykangas, Eija Nevala, Maija Paavola, Satu Pisilä, Eeva-Kaisa Timlin ja Pirjo Valinen.

PROTO – Pohjois-Suomen taideteolliset suunnittelijat ry:n 20-vuotisnäyttelynavajaiset maanantaina 10.11.2008 klo 18.00, Lapin yliopiston taiteiden tiedekunta, Yliopistonkatu 8, Rovaniemi.

Lehdistötilaisuus maanantaina 10.11.2008 klo 13. Lapin yliopiston taiteiden tiedekunta, Yliopistonkatu 8, Rovaniemi.

Lisätietoja:
Päivi Mikola
Puhelin 050 0581 656
Maria Keskipoikela
Puhelin 016 341 2346, 0400 500 222

Katve: Maan metsä -valokuvateos, Maaria Veinin pro gradun taiteellinen osio

Maan metsä -teos on syntynyt rakkaudesta tarinoihin, symbolismiin ja Hugo Simbergin taiteeseen. Erityisesti tekijää on innoittanut Simbergin vesiväri- ja guassimaalaus Satu I.  Valokuvateos sijoittuu ilmaisullisesti kuvataiteen piiriin. Se kertoo kuvitteellisen tarinan Maan metsän asukkaista ja tapahtumista. Tekijä ei pyri avaamaan teoksen symboliik­kaa, vaan haluaa luoda katsojalle vaikutelmia ja mahdollisuuden nähdä oman sym­bolistisen tulkintansa Maan metsästä. Teos on Maaria Veinin pro gradu -työn taiteellinen osio Lapin yliopiston taiteiden tiede­kunnan audiovisuaaliseen mediakulttuuriin.

Kajo: Näin ulkona, Tea Lindströmin kuvataiteen sivuaineen lopputyönäyttely

Tea Linsdströmin maalauksissa tarkastellaan pieniä luonnon valmistamia ihmeitä: käpyjä, kiviä ja kotiloita. Maalauksissa kuvataan asioita, jotka ovat vanginneet tekijän huomion kauneudellaan. Välillä kohde on kaukana, välillä aivan liki. Näyttely kuvaa nimensä mukaisesti kaikkea sitä, mitä tekijä on nähnyt ulkona. Tekijä on vanginnut kankaalle luonnon täydellisyyttä. 

Lehdistötilaisuus maanantaina 10.11. klo 17.00, Lapin yliopisto, taiteiden tiedekunta, Yliopistonkatu 8, Rovaniemi, Galleria Kajo, F-siipi 4. krs.

Lisätietoja:
Tea Lindström
Puhelin 044 217 7448
tlindstr (at) ulapland.fi

Gallerioiden aukioloajat:                                                                        

Ma–Pe klo 8.00–19.15
La klo 8.30–14.30 (Su suljettu)

Näyttelyt ovat esillä 11.–27.11.2008. Kaikkien näyttelyiden avajaiset ovat maanantaina 10.11.2008 klo 18.00. Tervetuloa. Lisätietoja näyttelyistä saa myös amanuenssi Raija Rautiolta, puhelin (016) 341 2327, 040 530 4533.

LaY/Viestintä/OT


Verkkopalvelumme käyttää evästeitä, lue lisää. Jatkamalla sivuston selailua hyväksyt evästeiden käytön. [Hyväksyn ehdot]
OK