• Weboodi
  • Outlook
  • Finna
  • Tenttis
  • Optima
  • Moodle
Uutiset 2011
19.10.2011

Tiedeviestintä tienhaarassa

Viestintäpäällikkö Olli Tiuraniemi tarkastelee Laajakulma-blogissaan tiedeviestinnän asemaa korkeakoulupoliittisissa pyörteissä.

Blogissa todetaan, että tiedejournalismi nosti esille 1970–1980-luvuilla sosiologiaa ja muita yhteiskuntatieteitä. Nykyinen tiedejournalismi suosii puolestaan lääketiedettä, luonnontieteitä ja psykologiaa. Suurimman tilan sanomalehtien tiedekiinnostuksesta veivät vuonna 2009 ruumista, mieltä ja etenkin ylipainoa käsittelevät jutut. Päivälehdissä painottuivat ilmastonmuutos sekä geenien ja ruumiin hallinta. Iltalehdet suosivat ruumiin lisäksi myös mieltä.

Blogissa nimitetään nykyistä tiedejournalismia psykokulttuuriksi, jossa ilmiöitä ja ongelmia selitetään psykologialla. Psykokulttuurissa muut tieteet kiinnostavat toimittajia vain satunnaisesti, ja jos kiinnostavat, niistä keskustelevat tutkijoita useammin poliitikot, kansalaisjärjestöjen edustajat ja taiteilijat.

Tiuraniemen mukaan alueellisissa mediaympäristöissä on tapahtunut muutoksia, jotka heijastuvat myös Lapin yliopiston viestintään. On selvää, että vanhat journalistiset tuotantotavat vaativat uudistamista myös yliopistoissa. Mitä sitten voisivat olla Lapin yliopiston journalistiset innovaatiot?

Etsi vastausta kysymykseen osoitteessa: www.ulapland.fi/laajakulma  

Verkkopalvelumme käyttää evästeitä, lue lisää. Jatkamalla sivuston selailua hyväksyt evästeiden käytön. [Hyväksyn ehdot]
OK