Uutiset 2011
7.11.2011

Tieteentekijöiden liitto: Tohtoreitten työttömyys on nousussa

Tohtoreitten työttömyystilanne on huonontunut vuoden sisällä 15 prosentilla. Työ- ja elinkeinoministeriön viimeisen työttömyystilaston mukaan viime syyskuussa työtä vailla oli 484 tohtoria, kun vastaavana ajankohtana vuonna 2010 heitä oli 419.

Keskusjärjestö Akava seuraa aktiivisesti yleisimpien akavalaistutkintojen työttömyyskehitystä. Näissä vertailuissa tohtorit ovat ainoa ryhmä, jonka työttömyystilanne on vuoden takaista tilannetta selvästi huonompi.

Vuosittain valmistuvista 1600 uudesta tohtorista vain kolmannes sijoittuu yliopistouralle. Tohtoreiden työllistymisen kannalta erityisen huono signaali on se, että yritykset ovat vähentäneet väkeä tutkimus- ja tuotekehityshenkilöstöstä. Tilastokeskuksen tuoreen Tutkimus- ja kehittämistoiminta 2010 -julkaisun mukaan t&k-tehtävissä olevien henkilöiden määrä väheni vuodesta 2009 vuoteen 2010 lähes 900:lla.

Eniten työttömiä tohtoreita on edelleen biologian ja biokemian aloilla. Yhteiskuntatieteen alalla työttömiä tohtoreita on nyt selvästi aiempaa enemmän.

Lisätietoa:
puheenjohtaja Tapani Kaakkuriniemi, 0400 309 005;
toiminnanjohtaja Eeva Rantala, 040 7508 284

Akavan koostamat työttömyystilastot: http://www.akava.fi/tutkimukset/akavalaisten_tyottomyys_-katsaus/tyottomyystilastot/1._korkeasti_koulutettujen_tyottomyys  

Eurodocin selvitys: http://www.eurodoc.net/index.php?s=file_download&id=122  

Verkkopalvelumme käyttää evästeitä, lue lisää. Jatkamalla sivuston selailua hyväksyt evästeiden käytön. [Hyväksyn ehdot]
OK