Uutiset 2007
29.10.2007

Tuomarius ja nykyajan haasteet

Rovaniemellä järjestetään 3. joulukuuta 2007 Aulis Aarnion juhlaseminaari, jossa pohditaan mm. ihmisoikeuksia, oikeuskieltä, kansainvälistymisen haasteita tuomioistuimille sekä tuomioiden perusteluja.

Professori (emeritus) Aulis Aarnio täytti 70 vuotta toukokuussa 2007. Lapin yliopiston oikeustieteiden tiedekunta ja Rovaniemen hovioikeus järjestävät 3. joulukuuta 2007 seminaarin, jolla juhlistetaan professorin vuosipäivää. Seminaarin teemana on tuomarius ja nykyajan haasteet.

Seminaari toimii myös 1999–2002 toteutetun professori Ahti Saarenpään johtaman Pohjois-Suomen tuomarikoulun jatkotapaamisena. Tuomarikoulun tavoitteena oli tuomareiden laajamittainen täydennyskoulutus. Aarnio toimi Pohjois-Suomen tuomarikoulun keskeisenä opettajana ja vaikutti osaltaan hankkeen onnistumiseen.

Seminaarin juhlaluennon pitää professori (emeritus) Aulis Aarnio. Kansanedustaja, oikeustieteen tohtori (h.c.) Jacob Södermanin luennon aiheena on EU ja ihmisoikeudet. Professori Heikki E.S. Mattila luennoi otsikolla Tuomari ja oikeuskieli ja professori Tuulikki Mikkola otsikolla Kansainvälistyminen tuomioistuinten haasteena. Käräjätuomari Antti Savela pohtii, pitäisikö tuomion perustelujen tasosta tinkiä.

Seminaariin on vapaa pääsy. Tervetuloa!

Professori Aulis Aarnion juhlaseminaari järjestetään 3. joulukuuta 2007 klo 12.00–16.15 Lapin yliopiston Fellman-salissa, Yliopistonkatu 8, Rovaniemi.

Aulis Aarnio
Professori (emeritus) Aulis Aarnio on ollut merkittävä vaikuttaja Lapin yliopiston ja Rovaniemen hovioikeuden syntyhistoriassa. Hän toimi Lapin yliopiston suunnittelutoimikunnan ja ensimmäisen väliaikaisen hallituksen jäsenenä ja myötävaikutti näin vahvasti Lapin korkeakoulun perustamiseen ja oikeustieteellisen koulutuksen saamiseksi Lappiin. Aarnio on oikeustieteiden tiedekunnan kunniatohtori.  

Aarnio on tehnyt Suomessa merkittävän uran siviilioikeuden tutkijana sekä kansainvälisesti oikeus- ja yhteiskuntafilosofian aloilla. Urallaan hän on työskennellyt Helsingin yliopiston siviilioikeuden professorina, Suomen Akatemian tutkijaprofessorina ja Tampereen yliopiston yhteiskuntatieteiden tutkimuslaitoksen johtajana.

Aarnion panos tutkijoiden kouluttamisessa 1900-luvun jälkipuoliskolla on ollut poikkeuksellinen. Hän on ollut aktiivinen myös tieteellisten julkaisujen toimittamisessa. Vuosikymmenten kuluessa hänet on kutsuttu vierailevaksi luennoitsijaksi kymmeniin yliopistoihin ympäri maailmaa. Ansioistaan Aarnio on saanut lukuisia huomionosoituksia kotimaassa ja ulkomailla. Aarnio on tunnettu myös kaunokirjailijana.

Lisätietoja:
Rovaniemen hovioikeuden presidentti Esko Oikarinen, puhelin 040 706 8074
Lapin yliopiston oikeustieteiden tiedekunnan varadekaani Markus Aarto, puhelin 040 502 0517 

LaY/Viestintä/OT

 


Verkkopalvelumme käyttää evästeitä, lue lisää evästeistä. Jatkamalla sivuston selailua hyväksyt evästeiden käytön. [Hyväksyn ehdot]
OK