• Weboodi
  • Outlook
  • Finna
  • Tenttis
  • Optima
  • Moodle
Yliopistoyhteisö
 
slam2018.png
Science Slam 2018

Tutkijat mittelevät tieteen popularisoinnissa Science Slam –tapahtumassa

30.10.2018

Kolmannen kerran Rovaniemellä järjestettävä tiedekisa Science Slam järjestetään Café Kodissa perjantaina 9.11. klo 20 alkaen.

Science Slamin ideana on, että tutkija esittää 10 minuutissa tutkimustaan yleistajuisesti ja yleisöä viihdyttävästi. Perinteisten powerpointien sijaan tai ohella voi turvautua esimerkiksi lauluun, kitaraan tai vaikka nykytanssiin stand upin keinoja unohtamatta. Kaikki esitystekniset keinot ovat siis Science Slamissa sallittuja. Yleisö äänestää illan aikana voittajan esitysten joukosta.

— Viime vuonna Lapin yliopiston Tieteen päivien iltaohjelmana järjestetty Science Slam oli erittäin suosittu ja syksyn koittaessa alkoi korviini kantautua kysymyksiä järjestetäänkö tapahtuma myös tänä vuonna. Ajattelin, että ehdottomasti tilaisuus täytyy järjestää jälleen kaupungilla koska tapahtuman henkeen kuuluu että tiede viedään luentosalien ulkopuolelle, tiedeviestintäsuunnittelija Kukko toteaa.

Tänä vuonna kilpailemassa ovat:


Yliopistonlehtori Mika Luoma-aho
Yliopistonlehtori Minni Haanpää
Apulaisprofessori Outi Rantala

Tervetuloa kuuntelemaan tutkijoiden esityksiä Café Kotiin (Valtakatu 21) perjantaina 9.11. klo 20 alkaen. Tapahtuman juontajana toimii tiedeviestintäsuunnittelija Johan-Eerik Kukko.

Tapahtumajärjestäjä pidättää oikeuden mahdollisiin muutoksiin.

cafe koti.jpg

Lisätietoja:

Tiedeviestintäsuunnittelija
Johan-Eerik Kukko
johan-eerik.kukko@ulapland.fi
+358 40 484 4416

Verkkopalvelumme käyttää evästeitä, lue lisää. Jatkamalla sivuston selailua hyväksyt evästeiden käytön. [Hyväksyn ehdot]
OK