Seuraavassa tiivistelmä lehtori Jarmo Kiurun puheesta. 

Arvoisa rehtori, hyvät kutsuvieraat, parhaat kanssatyöntekijät

Meille työyhteisönä asetetut uusimmat haasteet liittyvät nimenomaan väestön vanhenemiseen ja eläköitymiseen. Suuri kysymys on, miten me tähän haasteeseen vastaamme. Tekniikka ei kuitenkaan yksin riitä vastaukseksi kaikkeen. Lisäksi tarvitaan sosiaalisia keksintöjä: uusia tapoja organisoida ja tehdä työtä.

Juuri tällä hetkellä näyttää siltä, että oman yliopistomme johdolle on ministeriöstä annettu tätä varten käyttöön varsin vanhanaikaiset välineet – keppi ja porkkana. Ensimmäisenä tulee tietysti mieleen tämä “uusi porkkanajärjestelmä” eli UPJ. Keppilinjaa puhtaimmillaan edustaa valtiovarainministeriön kehyspäätöksessä 11.3.2005 ilmaistu tavoite, jonka mukaan vain puolet valtion vapautuvista työpaikoista täytetään. Molemmat suuret uudistukset ovat toteuttamisvaiheessa.

Uuden porkkanajärjestelmän osalta yhteistyö on yleisesti ottaen sujunut hyvin. Yhteistyö on joutunut testiin paitsi työntekijä-työnantaja -suhteessa myös meidän työntekijöiden kesken. Yhteistyön arvo on ollut suorassa suhteessa asian merkittävyyteen. Puhutaanhan nyt yhdestä palvelussuhteen keskeisimmästä ehdosta: palkkauksesta.

Uudistuksessa oli vaarana, että keskustelu juuttuu imaginäärisiin kysymyksiin tehtävien vaativuustasojen ja henkilökohtaisen suoriutumisen tasojen numeroista. Tämän ministeriökin oli ennakoinut pidättäytymällä aikaisemmassa vaiheessa vaati- ja henkitasojen euromäärien julkistamisesta. Nyt kun euromäärät on julkaistu, meidän on helpompi katsoa, mitä oman vaati- tai henkitason muutokset suuntaan tai toiseen merkitsevät. Todellinen vääntö käydään kuitenkin tulevaisuudessa, kun näemme, miten UPJ:ää ryhdytään käyttämään henkilöstöpolitiikan välineenä.

Yliopisto on moniin muihin työnantajiin nähden etuoikeutetussa asemassa. Nuorta koulutettua työvoimaa on tarjolla runsaasti. Pienellä houkuttelulla on helppo saada uusia lahjakkaita nuoria yliopiston palvelukseen. Tässä ei tulisi sortua kertakäyttökulttuuriin, vaan yliopiston tulisi kyetä vastaamaan päätöksistään. Kypsymistä tieteellisille johtopaikoille tai huomiota herättäviin tieteellisiin opinnäytteisiin voi verrata huippu-urheiluun. Vaaditaan lahjoja, mutta myös pitkäjänteistä työtä. Jos tätä työtä häiritään, saavutukset ovat yliopiston kannalta usein vaatimattomia tai jopa miinusmerkkisiä.

Koulutuksella on kiistaton arvonsa yhteiskunnassamme. Koulutuksen arvostusta nakertaa kuitenkin tieto siitä, että koulutusta arvostavat ja siihen panostavat yksilöt joutuvat ottamaan elämässään suhteettoman suuren riskin. Tohtorin hatun voi syödä, mutta se tuskin maistuu hyvälle saati on ravitsevaa ravintoa. Koulutusjärjestelmä toimii vain siinä tapauksessa, että koulutuksen hankkineilla henkilöillä on kysyntää, jos ei aina yliopistolaitoksessa niin ainakin muualla yhteiskunnassa. Nyt liian moni yliopistolta muualle työelämään siirtyvä jatko-opiskelija saa huomata, että valmistuttuaan he joutuvat kilpailemaan samoista työpaikoista vastavalmistuneiden perustutkinto-opiskelijoiden kanssa.

Selvisimme 1990-luvun alun lamasta, joten kyllä me selviämme uusistakin haasteista.

Lisätietoja:
Lehtori Jarmo Kiuru
Puhelin 040 503 3017

Jarmo Kiurun puhe kokonaisuudessaan löytyy osoitteesta: http://www.ulapland.fi/vuosipaiva2006

LaY/Viestintä/OT