Suurimmiksi huolenaiheiksi Merja Laitila-Ukkolan päihdetyötä käsittelevässä lisensiaatintutkimuksessa nousivat medikalisaatio sekä moniammatillisen yhteistyön ongelmat päihdeongelmaisten hoidossa työntekijöiden vähyyden ja vaihtuvuuden vuoksi.
Merja Laitila-Ukkolan tutkimuksessa tarkastellaan suomalaisen päihdehuollon sosiaalityön sisällön ja luonteen muotoutumista 1950-luvulta 2000-luvun alkuvuosiin. Tutkimuksessa kuvataan päihdehuollon sosiaalityön olennaisia piirteitä ja luodaan kokonaiskuvaa sosiaalityön osuudesta päihdeongelmaisten hoidossa. Tutkimuksessa on haastateltu henkilöitä, jotka ovat osallistuneet ja vaikuttaneet sekä perinteisten että uudempien hoitopoliittisten käytäntöjen muotoutumiseen päihdehuollossa.
Medikalisaation pelko
Huumeongelman laajetessa ja uusien huumehoitomallien kehittelyn yhteydessä suomalaisessa päihdetyössä on ryhdytty vaatimaan tuloksia. On kysytty mm. sitä, onko sosiaalityö onnistunut päihdeongelmaisten hoidossa? Päihdeongelmaisten parissa työskenteleviä sosiaalityön ammattilaisia on kritisoitu siitä, että he vastustavat päihdetyöhön tuotuja uusia lääkkeellisiä hoitoja.
Tutkimuksen mukaan medikalisaatio on 2000-luvun alkupuolella erityisen ajankohtainen ilmiö myös päihdehuollossa. Suurimmaksi huolenaiheeksi tutkimuksessa nousikin lääketieteen ja sosiaalitieteiden välinen valtataistelu. Sosiaalityön näkökulmasta pelkona on se, että sosiaali- ja terveydenhuollon yhteistyön lisääntyessä sosiaalityötä aletaan määritellä ja tulkita enenevässä määrin terveydenhuollon tavoitteista käsin. Tutkimus kuitenkin vahvistaa sitä käsitystä, että päihdeongelmien hoidossa tarvitaan sekä sosiaalityöpohjaista että lääketieteellistä lähestymistapaa.
– Sosiaalityön haasteeksi päihdehuollon kokonaisuudessa jääkin se, että lääkkeellisten hoitojen rinnalle kyetään tarjoamaan laadukkaita psykososiaalisia hoitoja. Medikalisaation laajentuessa sosiaalityön tulee mielestäni ottaa aktiivinen rooli ja haastaa eri osapuolet (asiakkaat, päihdehuollon asiantuntijat ja sosiaalityön edustajat) laajaan yhteiskunnalliseen arvokeskusteluun, Merja Laitila-Ukkola ehdottaa.
Moniammatillisuuden ongelmia
Tutkimuksen mukaan päihdehuollon sosiaalityössä, päihdepalvelujärjestelmän kehittämisessä ja päihdetyön arvioinnissa tarvitaan uudenlaista tiedontuotantoa, joka tapahtuu tutkimusta sekä asiakkaiden ja työntekijöiden kokemusta yhdistämällä.
Sektorirajat ylittävän verkostoitumisen avulla on mahdollista tarkastella asiakkaan tilannetta kokonaisvaltaisesti ja vähentää päällekkäisiä toimintoja. Asiakkaan arjen kautta sosiaalityöntekijä osallistuu vuoropuheluun, toimii muutosagenttina ja prosessia käynnissä pitävänä voimana.
– Yhteistyön sujuminen on tänä päivänä ongelmallista, koska työntekijät vaihtuvat usein tai heitä ei ole lainkaan. Erityisesti pulaa on sosiaalityöntekijöistä ja lääkäreistä. Tutkimus nostikin pohdittavaksi, miten kehitys kriisiyttää jo nyt puolustusasemissa olevaa sosiaalityötä, Merja Laitila-Ukkola kysyy.
Päihdeongelmien monimutkaistuminen, työn oikeudellistuminen ja markkinoistuminen vaativat sosiaalityöntekijältä vahvaa koulutusta ja vankkaa ammatillista identiteettiä.
– Sosiaalityöntekijöiden koulutus ei anna kokemukseni mukaan tällä hetkellä todellisia valmiuksia käytännön asiakastyöhön päihdehuollossa, joten täydennys- ja jatkokoulutus ovat välttämättömiä vastavalmistuneille päihdehuoltoon hakeutuville sosiaalityöntekijöille, Merja Laitila-Ukkola sanoo.
Päihdehuollon historiaa
1950-luvun päihdehuoltoa organisoivat, johtivat ja toteuttivat sosiaalityöntekijät, jotka kohosivat lääkäreiden tausta-avustajista melko nopeasti sangen itsenäiseen asemaan. Vaikka työskentely noudatti tuolloin vallinnutta psykiatrista, yksilökeskeistä linjaa, sosiaalityöntekijät kokivat tekevänsä sosiaalityötä.
– Tuolloin sosiaalityön keskeisiksi elementeiksi rakentuivat ihmisen kohtaaminen, kuunteleminen ja vuorovaikutuksellisuus, Merja Laitila-Ukkola sanoo.
1970-luvun lopulla ja 1980-luvun alkupuolella sosiaalityön terapeuttinen linja koettiin riittämättömäksi vastaamaan myös heikoimmassa asemassa olevien ihmisten tarpeisiin.
– Tällöin päihdehuollon sosiaalityötä ryhdyttiin määrittelemään sosiaalipolitiikan tavoitteiden mukaisena toimintana, jossa työn lähtökohtana oli ymmärrys päihdeongelmasta kokonaisuutena. Myös tutkimuksessani yhdeksi sosiaalityön kannattelevaksi ajatukseksi nousi juuri kokonaisvaltaisuus, Merja Laitila-Ukkola sanoo.
Tietoa tarkastustilaisuudesta
Merja Laitila-Ukkolan lisensiaatintutkimus Päihdehuollon näköinen sosiaalityö? Suomalaisen päihdehuollon sosiaalityötarinoita tarkastetaan 13.12.2005 klo 12.00 Pohjois-Suomen sosiaalialan osaamiskeskuksessa Oulussa, Torikatu 15, 4. kerros. Tarkastajina toimivat dosentti Lasse Murto ja toimialajohtaja YTM Juha Fränti.
Lisätietoja:
Merja Laitila-Ukkola on tavattavissa 12.12.2005 klo 10.30 jälkeen
Puhelin 08–558 46182
Sähköposti, merja.laitila-ukkola@ouka.fi
LaY/Viestintä/Olli Tiuraniemi