Viisitoista Lapin yliopiston teollisen muotoilun opiskelijaa on kuukauden tutkinut lähemmin BRP:n Lynx-moottorikelkkoja ja käyttäjien tarpeita BRP:n opiskelijoille järjestämässä designkilpailussa. Kilpailu syventää BRP:n ja taiteiden tiedekunnan yhteistyötä.
BRP:n opiskelijoille järjestämän kilpailun tavoitteena on löytää ratkaisuja, jotka vastaavat yhä paremmin Lynx-moottorikelkkojen käyttäjäryhmien tarpeisiin.
Designkilpailu on jatkoa BRP Finland Oy:n ja Lapin yliopiston taiteiden tiedekunnan yhteistyölle, josta molemmat osapuolet toivovat jatkuvaa ja syvenevää.
– Halusimme suunnata tämän kilpailun ainoastaan Lapin yliopiston opiskelijoille. Meille on tärkeää tehdä yhteistyötä yrityksen lähellä sijaitsevan yliopiston kanssa, sanoo BRP Finland Oy:n toimitusjohtaja Jukka Jokinen.
Viisitoista opiskelijaa seuloutui kisaan työnäytteiden perusteella. Opiskelijoita innostaa mahdollisuus päästä työskentelemään kansainvälisen yrityksen kanssa ja tilaisuus saada vastata todellisiin tuotekehityshaasteisiin.
– Tämähän on ainutlaatuinen tilaisuus päästä näyttämään koko muotoiluosaamisensa, sanoo Antti Lindström, yksi kilpailuun osallistuvista opiskelijoista.
Perjantaina 11.11.2011 BRP-konsernin Design- ja Innovaatiokeskuksen johtaja Denys Lapointe Valcourt'sta Kanadasta ja BRP Finland Oy:n tuotekehitysjohtaja Risto Perttula sparraavat kilpailuun osallistuvia opiskelijoita taiteiden tiedekunnassa. Sparraus käynnistyy klo 9 ja päättyy klo 12.
Kilpailun voittaja julkistetaan Rovaniemi Design Week 2012 -muotoiluviikolla 17.–26. helmikuuta 2012. Denys Lapointe palaa silloin kertomaan, kuka kilpailuun osallistuvasta 15 opiskelijasta lähtee neljäksi kuukaudeksi työskentelemään BRP:n Design- ja Innovaatiokeskukseen Kanadaan. BRP:n Design- ja Innovaatiokeskuksessa työskentelee muotoilijoita yli 30 maasta.
BRP Finland Oy on Euroopan ainoa moottorikelkkavalmistaja ja osa Bombardier Recreational Products Inc -konsernia (BRP). Konsernin tuotantolaitokset sijaitsevat Kanadassa, USA:ssa, Meksikossa, Itävallassa ja Suomessa. Konserni valmistaa, myy ja markkinoi moottorikelkkojen lisäksi mönkijöitä, roadstereita, vesijettejä sekä perämoottoreita. Konsernin tuotteita myydään yli 90 maassa yli 5000 kauppiaan ja maahantuojan toimesta.
Lisätietoja:
Tuotekehitysjohtaja Risto Perttula, BRP Finland Oy, risto.perttula(at)brp.com, p. 040 521 6019
Teollisen muotoilun lehtori Hanna Viitasaari, Lapin yliopisto, hanna.viitasaari(at)ulapland.fi, p. 040 526 2384
Toimitusjohtaja, CEO Päivi Tahkokallio, Tahkokallio Design+ Oy, paivi(at)tahkokallio.fi, p. 050 324 3517
www.brp.com