Väitökset 2015
 

Väitös: Alkuperäiskansojen aseman vahvistuminen ei ole vähentänyt heihin kohdistuvaa vallankäyttöä

16.3.2015

Vallankäyttö alkuperäiskansoja kohtaan ei ole vähentynyt, vaikka heidän mahdollisuutensa poliittiseen osallistumiseen on parantunut ja heidän oikeuksiaan on tunnustettu. Sen sijaan valta ja hallinta ovat ottaneet aiempaa hienovaraisempia muotoja, ilmenee YTM Marjo Lindrothin tuoreesta väitöstutkimuksesta.

Lindroth-Marjo-web.jpg
Kuva: Irma Varrio

Alkuperäiskansojen kansainvälisessä tunnustamisessa on otettu huomattavia edistysaskeleita. Alkuperäiskansojen lisääntyneet osallistumismahdollisuudet ja oikeuksien tunnustaminen eivät kuitenkaan merkitse, että alkuperäiskansoja kohtaan käytettäisiin vähemmän valtaa. Samalla kun alkuperäiskansojen oikeuksia ja osallistumista vaalitaan esimerkiksi Yhdistyneiden kansakuntien (YK) piirissä, valta ja hallinta ovat ottaneet aiempaa hienovaraisempia muotoja.

– Usein hyväksyttyinä näyttäytyvillä ja alkuperäiskansojen asemaa parantavilla keinoilla on voimauttavista pyrkimyksistä huolimatta valtavaikutuksia, jotka itse asiassa mahdollistavat alkuperäiskansoja marginalisoivien prosessien jatkumisen, Marjo Lindroth sanoo.

Yksi Lindrothin tutkimustuloksista osoittaa esimerkiksi, kuinka alkuperäiskansojen sisäänpääsy tiettyihin poliittisiin instituutioihin ja heidän oikeuksiensa tunnustaminen voivat olla osa hallintavallan taloudellista toimintaa. Siinä mielessä ne ovat usein tavoiteltavia asioita myös valtioiden ja muiden toimijoiden kannalta. Niitä ei siis pitäisi nähdä osoituksena siitä, että valtiot ovat tekemässä syvällisempää asennemuutosta alkuperäiskansojen suhteen.

Lindrothin väitöstutkimuksen empiirinen aineisto koostuu tutkijan havainnoinnista YK:n alkuperäiskansa-asioiden pysyvän foorumin kokouksissa, osallistujien tekemistä poliittisista lausunnoista sekä alkuperäiskansaoikeuksien erityisraportoijan raporteista.


Kriittinen näkökulma oikeuksien tunnustamiseen

Marjo Lindrothin tutkimus ei mitätöi oikeuksien tai poliittisen osallistumisen tärkeyttä alkuperäiskansojen tilanteiden parantamisessa. YK:n alkuperäiskansa-asioiden pysyvän foorumin perustaminen ja alkuperäiskansojen oikeuksien julistus ovat merkkipaaluja alkuperäiskansojen aseman edistämisessä. Alkuperäiskansoilla on nyt entistä vahvempi mahdollisuus poliittiseen osallistumiseen ja toimijuuteen kansainvälisellä tasolla.

Myös valtioille alkuperäiskansojen itsemääräämisvaatimukset ovat perinteisesti olleet ongelmallisia ja jopa uhkaavia. Oikeuksien tunnustaminen näyttäytyykin rohkaisevana kehityksenä, jonka avulla näiden kansojen asemaa voidaan parantaa.

– Monet alkuperäiskansojen oikeuksia tunnustavat valtiot ovat itse kolonisoineet alkuperäiskansoja, joten alkuperäiskansojen oikeuksien tunnustaminen ja poliittisiin instituutioihin mukaan ottaminen voidaan nähdä voittona alkuperäiskansoille, jotka ovat siis joutuneet toimimaan varsin haastavassa ja jopa vihamielisessä poliittisessa ympäristössä, Lindroth sanoo.

Lindroth tarkastelee tutkimuksessaan kriittisesti sitä, kuinka alkuperäiskansojen poliittisen osallistumisen mahdollistaminen ja oikeudet otetaan usein itsestään selvinä lähtökohtina. Ne esitetään ratkaisunomaisina keinoina, joilla on kyseenalaistamaton positiivinen vaikutus sen sijaan, että tarkasteltaisiin, miten niistä alun perin tuli tavoiteltavia asioita.


Tietoja väitöstilaisuudesta:

YTM Marjo Lindrothin väitöskirja Governing Indigeneity Globally: Indigenous Peoples in the United Nations tarkastetaan yhteiskuntatieteiden tiedekunnassa perjantaina 20. maaliskuuta 2015 kello 12.00 alkaen Lapin yliopiston luentosalissa 3, Yliopistonkatu 8, Rovaniemi. Vastaväittäjänä toimii tutkimusjohtaja Ole Jacob Sending, NUPI Norsk Utenrikspolitisk Instituttista ja kustoksena tutkimusprofessori Monica Tennberg Lapin yliopistosta. Tervetuloa!


Tietoja väittelijästä:

YTM Marjo Lindroth (s. 1976 Rovaniemellä) on suorittanut ylioppilastutkinnon Rovaniemellä Lyseonpuiston lukiossa vuonna 1995. Hän on valmistunut yhteiskuntatieteiden maisteriksi Lapin yliopistosta vuonna 2001.

Lindroth on työskennellyt tutkijana LeCTra-tohtoriohjelmassa Lapin yliopistossa sekä Arktis-tohtoriohjelmassa Arktisessa keskuksessa. Hän on lisäksi työskennellyt apurahatutkijana ja erilaisissa projektitehtävissä Arktisessa keskuksessa.

Tällä hetkellä Lindroth työskentelee projektikoordinaattorina Barents Studies: Peoples, Economies and Politics -tiedelehdessä Arktisessa keskuksessa.


Lisätietoja:

Marjo Lindroth
p. 040 762 3346
marjo.lindroth(at)ulapland.fi

Väitöskirjan lehdistökappaleet ovat saatavissa Lapin yliopistokustannuksesta, p. 040 821 4242, julkaisu(at)ulapland.fi


Julkaisun tiedot:

Marjo Lindroth: Governing Indigeneity Globally: Indigenous Peoples in the United Nations. Acta Universitatis Lapponiensis 293. ISBN 978-952-484-788-9. ISSN 0788-7604.


LaY/Viestintä/RJ