Kasvatustieteen maisteri Tuula Uusitalon väitöstutkimuksen mukaan traumaattisissa kuolemantapauksissa läheisten kriisiapu on toteutettava itsestäänselvyytenä. Tehokas kriisiapu vaatii verkostoitumista ja lisää resursseja.
Suomessa tehdään vuosittain noin 1 100 itsemurhaa. Määrä merkitsee noin kolmea itsemurhaa joka päivä ja keskimäärin kahtakymmentä itsemurhaa joka viikko. Viikottain läheisensä itsemurhan joutuu kohtaamaan likimain 200 suomalaista, kun jokainen itsemurha koskettaa arviolta kuudesta kymmeneen läheistä. Synkistä luvuista huolimatta itsemurhan tehneiden omaisten asemaa ja heidän selviytymistään ei ole Suomessa juurikaan tutkittu.
| – Itsemurhan lähipiirissä kokeneet ovat yksi itsemurhien riskiryhmä, joten on tärkeää kiinnittää huomiota itsemurhamenetyksen kokeneiden asemaan, Tuula Uusitalo sanoo. |
 |
Itsemurhaa surevien läheisten menetystä leimaa syyllisyys, häpeä, vainajaan kohdistuva viha tai suuttumus sekä tarve löytää tapahtuneelle selitys. Tutkimuksensa myötä Uusitalo tuli vakuuttuneeksi siitä, että itsemurhaan liittyvästä vaikenemisen kulttuurista on syytä vapautua. Vaikka itsemurhista puhutaankin nykyisin avoimemmin kuin ennen, keskustelua värittävät monet sitkeässä istuvat, virheelliset myytit.
– Esimerkiksi myytti, jonka mukaan kerran itsemurhaa yrittänyt ei yritä sitä toistamiseen, ei pidä paikkaansa. Myös ajatus siitä, että itsemurhista puhuminen provosoi itsemurhaan on väärä. Tavanomaista on myös uskotella, että itsemurhasta puhuja ei olisi tosissaan aikeissaan, Uusitalo luettelee.
Itsemurhamenetystä potevien raskasta henkistä taakkaa lisää surusyyllisyys. On tavallista, että läheisen itsemurhaa työstävät kokevat, ettei heidän surunsa taivu opittuihin surukaavoihin. Lisäksi ympäristö saattaa kärsimättömänä tai tietämättömyyttäänkin painostaa surun nopeaan käsittelyyn.
– Ulkopuoliset eivät tiedä, miten itsemurhamenetyksen kokenutta tulisi lähestyä, jolloin surevat kokevat joutuvansa eristyksiin sosiaalisissa suhteissaan, Uusitalo sanoo.
Mitä nopeammin ihmiset saavat tehokasta apua traumaattisissa elämäntilanteissa, sitä helpommaksi ja halvemmaksi trauman jättämien jälkien hoitaminen yhteiskunnalle tulee. Uusitalo ehdottaakin ensiapukurssien rinnalle psyykkisen ensiavun kursseja. Traumaattisissa kuolemantapauksissa läheisten kriisiapu on toteutettava itsestäänselvyytenä. Tehokas kriisiapu vaatii moniammatillista verkostoitumista sekä asiantuntijoiden koulutuksen ja resurssien lisäämistä.
– Oppilaitoksiin ja työpaikoille tulee tuottaa kirjallista materiaalia surusta, masennuksesta, itsemurhien riskitekijöistä ja itsemurhavaarassa olevien ihmisten auttamisesta, Uusitalo sanoo.
Uusitalon mukaan myös koulujen ja oppilaitosten kriisitoimintamalleja ja opetussuunnitelmia on aiheellista kehittää masentuneiden ja itsemurhavaarassa olevien lasten ja nuorten tunnistamiseksi sekä traumaattisessa kriisissä olevien oppilaiden ja opiskelijoiden tukemiseksi.
Tuula Uusitalo haastatteli tutkimustaan varten 24 eri-ikäistä naista ja miestä, joilta itsemurha on vaatinut puolison, lapsen, sisaruksen tai vanhemman.
Tietoja väitöstilaisuudesta:
Kasvatustieteen maisteri Tuula Uusitalon väitöskirja Miten päästä yli mahdottoman? Narratiivinen tutkimus itsemurhamenetyksistä tarkastetaan Lapin yliopiston kasvatustieteiden tiedekunnassa lauantaina 16.9.2006 klo 12.00, Fellman-sali, Yliopistonkatu 8, Rovaniemi. Vastaväittäjänä toimii dosentti Marjatta Saarnivaara Jyväskylän yliopistosta ja kustoksena professori Kaarina Määttä Lapin yliopistosta.
Tilaisuuteen on vapaa pääsy, tervetuloa!
Taustatietoja väittelijästä:
Tuula Uusitalo on suorittanut kasvatustieteen maisterin tutkinnon luokanopettajan koulutusohjelmassa Lapin yliopistossa 1996. Hän on toiminut opettajana vuodesta 1995 lähtien, viime vuodet luokanopettajana Rovaniemellä.
Lisätietoja:
Tuula Uusitalo
Puhelin 040-8295454
Sähköposti etunimi.sukunimi@rovaniemi.fi
Teksti: LaY/Viestintä/Olli Tiuraniemi
Kuva: Arto Liiti