• Weboodi
  • Outlook
  • Finna
  • Tenttis
  • Optima
  • Moodle
Väitökset 2004
 

Väitös: Kansantarinan matka savupirtistä virtuaaliseen tilaan

11.6.2004

Filosofian lisensiaatti Eija Timosen väitöskirja Perinne käsikirjoittajan työkaluna on ensimmäinen taiteellinen väitöskirja kirjailijan työstä. Väitöskirja sijoittuu mediatutkimuksen, perinteentutkimuksen ja taiteentutkimuksen välimaastoon.

FL Eija Timosen väitöstutkimuksen aiheena on siis kansanperinteen, erityisesti kansantarinoiden muuttaminen osaksi nykypäivän lastenkulttuuria. Tutkimuksessa selvitetään miten perinnearkistojen tarinoista muovautuu nykypäivän lapsiyleisölle ja eri medioihin soveltuvia esityksiä – kirjoja, audiovisuaalisia esityksiä ja vuorovaikutteista mediaa. Mitkä tekijät vaikuttavat teoksen muunteluun eri medioita varten?  
Väitöskirjan taiteellinen aineisto koostuu Eija Timosen eri medioille kirjoittamista materiaalista; painotuotteesta (Pikkuruisia ja jättiläisiä, Tammi 2003), 10-osaisesta piirrostarinoiden sarjasta (Käsikäpälässä), 10-osaisesta pienoisnäytelmien sarjasta ( Taikapyörä) sekä cd-romista (Salaiset oliot Peikot, Wsoy 1998).

Tutkija seuraa kansantarinan kulkua perinneyhteisöstä nykyaikaisen lastenkulttuurin vastaanottajille eri mediaympäristöissä kehittämänsä mallin avulla. Tutkimuksessa mallinnetaan ne toimijat, joiden kautta kansanperinne muokkautuu nykyaikaisen lastenkulttuurin tuotteiksi.

- Työni on tapaustutkimus sikäli, että pyrin mallintamaan luovassa työssäni tapahtuneita prosesseja ja tapahtumakulkuja yleisempien, rakenteellisten selitysmallien avulla. Tutkimukseni on myös toimintatutkimusta siinä mielessä, että olen tutkinut perinteen tuotteistamisen lähihistoriaa ja ollut samalla itse siinä mukana aktiivisena toimijana, Timonen täsmentää.

Tarinoiden kerronta ja kerrontaympäristö muuttuvat

Omalla aineistollaan tutkija osoittaa miten hän on hyödyntänyt perinnettä fiktion rakentamisessa. Lisäksi hän tarkastelee oman aineistonsa avulla minkälaisia mahdollisuuksia eri mediat ovat tarjonneet perinneaineiston hyödyntämiseen, minkälaisia muutoksia tarkastelun kohteena olleet mediat tuottivat itse tarinaan ja toisaalta tekijän ja vastaanottajan rooleihin.

- Minua on erityisesti askarruttanut, miten perinnettä voidaan soveltaa eri medioille tuotettuun lastenkulttuuriin, miten kulttuuriset merkitykset siirtyvät työskenneltäessä eri medioissa sekä miten tekijä voi säilyttää tarinoiden alkuperäisen mielen, kun niiden kerrontaympäristö muuttuu savupirtistä virtuaaliseksi tilaksi. Lisäksi tekijänä minua ovat tietysti kiinnostaneet eri medioiden tarjoamat mahdollisuudet perinnetarinoiden kertojalle, Timonen sanoo.

Tutkija löytää omista tarinoistaan lukuisia kohtia, joissa hän rikkoo kansanperinteen rajoja. Tällaisia seikkoja ovat mm. tyyli, henkilöiden tunteet, tarinoiden esittäminen kanava, kerronnan muuttuminen kirjalliseksi tai monimediaiseksi kerronnaksi sekä lapsen nostaminen pääkohderyhmäksi ja usein kertomusten päähenkilöksi.

Uskomustarinoiden maailmankuvassa Timonen löytää sekä samankaltaisuuksia että erilaisuuksia. Uskomustarinoissa ilmenevä maailmankuva ja nykypäivän maailmankuva ovat samankaltaisia siltä osin, että ne jakavat samat ikuiset aiheet, kuten rakkaus, menetyksen toive, toimeentulo ja elämisen ehdot, perhesuhteet, ystävyys, turva ja ihmisen paikka maailmankaikkeudessa. Erilaista sen sijaan ovat ihmisen suhde luontoon, esimerkiksi metsästykseen, yliluonnollisia voimia kohtaan tunnetut pelot, absoluuttinen köyhyys, sairauksien hallinta, metsän tai ylipäätään luonnon läheisyys.

Audiovisuaalinen kerronta sopii kansanperinteen esittämiseen erinomaisesti

Eija Timonen analysoi tutkimuksessaan myös Pikku Kakkosta ja sen paikkaa audiovisuaalisen lastenkulttuurin välittäjänä Suomessa. Tutkimuksen mukaan Pikku kakkosen ohjelmistossa voi nähdä selvästi aikakausien kasvatukselliset ja kerronnalliset kehityspiirteet.

- Pikku Kakkonen on säilyttänyt paikkansa lasten suosituimpana televisio-ohjelmana jo vuodesta 1977 lähtien. 1970-luvulla lastenohjelmat olivat kerronnaltaan verkkaisia, kuvallinen viestintä oli hidasta ja puheella oli suuri merkitys. Lisäksi ohjelmat opastivat ja neuvoivat lasta aikuisten maailmaan mm. ottamalla kantaa ympäristökysymyksiin. Lopuksi saduissa kaikki tanssivat piirileikkiä. Vuosituhannen taitteessa esitetyissä satutulkinnoissa saa olla dramatiikkaa, kauheita hirviöitä ja suuria sankareita, mutta lopun täytyy edelleen olla onnellinen, Timonen sanoo.

Tutkimuksen mukaan audiovisuaalinen kerronta sopii kansanperinteen tematiikan esittämiseen erinomaisesti, sillä audiovisuaalisella ja pienyhteisöjen suullisella kerronnalla on monta yhtymäkohtaa, joista osa liittyy ilmaisutapaan, osa viestintämuodon merkitykseen yhteisössä.

Mediat yhdentyvät - teoslajit sekoittuvat

Tutkimuksen loppusanoissa todetaan, että digitoituminen näyttää johtavan kohti medioiden yhdentymistä, mikä mahdollistaa eri teoslajien keskinäisen sekoittumisen – teksti, piirroskuva, audio ja video voivat periaatteessa vuorotella samassa tuotteessa millä tavalla tahansa ja niiden lisäksi pelinomainen vuorovaikutteinen virtuaalinen tila avaa uuden ulottuvuuden teosten tuottamiseen.

- Medioiden yhdentyminen asettaa suuret haasteet tarinoiden käytölle ja levitykselle. Miten vastata yhdentymiseen kansallisen kulttuurisen strategian tasolla tai tekijöiden ja yksittäisten kustantajien ja tuottajien tasolla, Timonen kysyy.

Lisäksi Timonen kysyy kenen tarinoita digitaalisessa uudessa uljaassa maailmassa kierrätetään? Kierrättäminen nostaa esille myös tekijän tai sellaiseksi luokiteltavien määrittelyn.

- Kysymys on merkittävä monessa mielessä, sillä se määrää viime kädessä tekijöiden taloudellis-yhteiskunnallisen aseman ja paikan tuotantoprosessissa. Kenelle kuuluvat teoksen kierrätyksen eri vaiheessa syntyvät oikeudet, velvollisuudet ja hyödyt?, Timonen pohtii.

Tietoja väitöstilaisuudesta

Eija Timosen väitöskirja PERINNE KÄSIKIRJOITTAJAN TYÖKALUNA Kansanperinteen transformoituminen eri medioihin käsikirjoittajan näkökulmasta – tapaustutkimus suomalaisen kansanperinteen muokkaamisesta lapsille ja nuorille tarkastetaan Lapin yliopistossa 14.6.2004 kello 12.00, Arktikum, Polarium-sali, Pohjoisranta 4, Rovaniemi. Ennen väitöstilaisuutta väittelijä esittelee otteita taiteellisesta aineistostaan kello 10.00 alkaen. Vastaväittäjinä toimivat filosofian tohtori Maija Larmola Helsingin yliopistosta ja professori Tapio Varis Tampereen yliopistosta. Kustoksena toimii professori Mauri Ylä-Kotola Lapin yliopistosta.

Taustatietoja väittelijästä

FL Eija Timonen on valmistunut ylioppilaaksi vuonna 1974. Hän on suorittanut Helsingin yliopistossa filosofian kandidaatin tutkinnon vuonna 1983 ja filosofian lisensiaatin tutkinnon vuonna 1986.

Työurallaan Timonen on työskennellyt eri korkeakouluissa tutkimus- ja hallinnollisissa tehtävissä vuodesta 1985 lähtien. Vuodesta 2000 alkaen hän on työskennellyt Humanistisessa ammattikorkeakoulussa ensin kulttuurin palveluiden koulutuspalvelujen yliopettajana ja sittemmin koulutusjohtajana.

Eija Timosen taiteellinen tuotanto on laaja. Hän on 1980-luvusta alkaen julkaissut lastenkirjoja ja käsikirjoittanut lapsille ja nuorille suunnattuja tv-ohjelmia ja cd-romeja. Johtolankana hänen työssään on ollut suomalaisen kansanperinteen ja kansanomaisen maailmankuvan käyttö nykypäivän mediassa. Hänen tuotantonsa käsittää 8 lastenkirjaa, runsaat 50 YLEN Lastenohjelmille laadittua piirros- ja pienoisnäytelmien käsikirjoitusta ja 3 cd-romia.

TERVETULOA!

Lisätietoja:

Eija Timonen
Puhelin 050 - 411 9564

LaY/Viestintä/ Olli Tiuraniemi

Väitöskirjaa voi tilata osoitteesta:

Lapin yliopisto/ Julkaisut, Puhelin (016) 341 3217, julkaisut@ulapland.fi

Verkkopalvelumme käyttää evästeitä, lue lisää. Jatkamalla sivuston selailua hyväksyt evästeiden käytön. [Hyväksyn ehdot]
OK