Kasvatustieteiden lisensiaatti Pekka Narkauksen väitöstutkimuksessa tarkastellaan koulutuksen merkitystä ja mahdollisuuksia toisen maailmansodan jälkeisinä vuosina Lapin läänissä.
KL Pekka Narkauksen väitöstutkimuksessa tarkastellaan miten mahdollisuudet koulutukseen toteutuivat Lapin läänissä kolmen eri koulutuksellisen sukupolven keskuudessa 1940- ja 1950-luvulla. Väitöskirja on sodanjälkeisen Lapin yhteiskunnallisen kehityksen, koulutusmahdollisuuksien ja yksilön elämänvalintojen merkityksiä kokoava puheenvuoro.
|
 |
Tutkimuksessa tarkastellaan koulutuksen suhdetta yleiseen yhteiskunnalliseen ja taloudelliseen kehitykseen. Myös oppilaiden lähipiirin, kuten perhetaustan ja opettajien merkitys koulu-uraa määrittävänä tekijänä nousee tutkimuksessa esille. Tutkimuksessa on vahvasti mukana myös tutkijan omakohtainen kokemus opiskelijana, opettajana ja hallintomiehenä.
- Tutkimus valottaa yksilön vaikeita koulutuksellisia valintoja sodanjälkeisessä Lapissa sekä koulutuksen ja osaamisen merkitystä yksilön elämässä ja alueellisessa kehittämisessä. Sotien jälkeisinä vuosikymmeninä nuorten koulunkäynnin esteenä toimivat vahvasti taloudelliset rajoitteet. Usein perheen talouteen kytkeytyi suoranaisia terveydellisiä, ravitsemukseen tai vaatetukseen liittyviä tekijöitä. Myös sisarusten lukumäärällä oli vaikutusta koulutukselliseen eriarvoisuuteen, Narkaus toteaa.
Jähmeän 1950-luvun jälkeen koulutusmahdollisuudet paranivat
Tutkimuksen mukaan 1950-luku oli koulutuspoliittisesti vanhoillista aikaa. Painetta koulutusmahdollisuuksien lisäämiseen oli kaikilla koulutuksen asteilla keskikoulusta aikuiskasvatukseen. Kuitenkin vasta vuoden 1958 ammattioppilaitoslaki määräsi kunnille ammattioppilaitosvelvollisuuden.
- Koulutuspoliittisesti jähmeän 1950-luvun ja seuraavan vuosikymmenen alkupuoliskon jälkeen ilmeni patoutunutta tarvetta ryhtyä kehittämään ja uudistamaan määrällisesti laajenevaa koulutusta yhteiskunnan muutostarpeiden mukaan. Tällöin lainsäädäntö ei enää voinut toimia koulutuksen yksinomaisena ohjaajana, Narkaus sanoo.
Sodan jälkeen tapahtui yleistä koulutusmahdollisuuksien tasaantumista maan eri alueiden sekä maaseudun ja kaupunkien välillä. Heikommassa asemassa olevien ryhmien ja yksilöiden mahdollisuudet osallistua koulutuksen paranivat. 1960- ja 1970 luvuilla pyrittiin tietoisesti toimenpiteisiin, jotta väestöryhmien väliset erot eivät johtaisi yhteiskunnalliseen ja koulutukselliseen eriarvoisuuteen, tutkimuksessa todetaan.
Sukupolvien väliset koulutuserot ovat kasvaneet
Nuorisokoulutuksen viime vuosikymmenien nopea laajentuminen on johtanut siihen, että sukupolvien väliset koulutuserot ovat Suomessa suuremmat kuin useimmissa muissa OECD-maissa. Ikäluokkien väliset kuilut perusasteen jälkeisen tutkinnon suorittamistasossa ovat nuorten voimakkaan koulutuksen laajentumisen seurauksena Suomessa pääsääntöisesti kärjistyneet 1960-luvulta vuosituhannen vaihteeseen.
- Vaikka kotitaustan ennustavuus Suomessa nuorten opintien määrittäjänä viime vuosikymmeninä on heikentynyt, niin toimihenkilötaustasta tulevat nuoret suuntaavat silti yhä muita selkeämmin ylempiin opintoihin, Narkaus sanoo.
Tutkimustaan varten Pekka Narkaus haastatteli 17 henkilöä, jotka edustavat eri kuntia ja ikäryhmiä sekä molempia sukupuolia. Tutkija luokitteli haastateltavat neljään ryhmään. Osalle koulutus suuntautui toiveammatin hankkimiseksi, osa joutui hankkimaan puuttuvaa peruskoulutusta myöhemmin, osalla oli nopea koulutustie suoraan työelämään ja osalla koulutus oli suoraviivaista siirtymistä tasolta toiselle.
- Tyyppien taustalla oli selvästi erotettavissa puutteelliset koulutusmahdollisuudet sekä maaseudun elinolosuhteiden muutokset. Toiveammattiin suuntautuneiden tyyppi esiintyi kaikissa kolmessa sukupolvessa. Tyyppi heijasteli yksilön voimakkaiden pyrkimysten merkitystä koulutusuran muodostumisessa. Monien koulutusvalintojen tyyppi edusti nuorinta sukupolvea. He kasvoivat runsaiden koulutusmahdollisuuksien keskellä. Heille oli tunnusomaista tietynlainen varmuus ja luottamus oman paikan löytymiseen yhteiskunnassa, Narkaus sanoo.
Väitöstilaisuus:
Kasvatustieteiden lisensiaatti Pekka Narkauksen väitöskirja "Koulutuksen tasa-arvon ilmeneminen koulutuksellisissa elämäkerroissa toisen maailmansodan jälkeisinä vuosina Lapin läänissä" tarkastetaan Lapin yliopiston kasvatustieteiden tiedekunnassa 6.5.2004 klo 12.00, Eelin salissa (ls 19), Yliopistonkatu 8, Rovaniemi. Vastaväittäjänä tilaisuudessa toimii dosentti Osmo Lampinen Helsingin yliopistosta ja kustoksena professori Raimo Rajala Lapin yliopistosta.
Taustatietoja väittelijästä:
Pekka Narkaus (s. 1933) valmistui kansakoulun opettajaksi Kajaanin seminaarista vuonna 1958, yleisaineiden opettajaksi Oulun yliopistosta vuonna 1962, kasvatustieteiden maisteriksi Lapin yliopistosta vuonna 1997 ja kasvatustieteiden lisensiaatiksi vuonna 2001.
Työurallaan Pekka Narkaus on toiminut opettajana Rovaniemen kaupungissa vuodesta 1958 lähtien, koulutoimenjohtajana vuodesta 1972 lähtien ja ala-asteen rehtorina Rovaniemen maalaiskunnassa vuodesta 1992 lähtien. Eläkkeelle hän siirtyi vuonna 1994. Pekka Narkaus on toiminut lukuisissa erilaisissa yhteiskunnallisissa luottamustehtävissä 1950-luvulta lähtien.
Lisätietoja:
Pekka Narkaus
Puhelin 040-831 9988 tai 016-356 0090
LaY/Viestintä/Olli Tiuraniemi
Valokuva: Markku Kontio