Pirjo Ilvesviita on tutkinut suomalaisen metsästyspolitiikan muodostumista vuosina 1865–1993. Tutkimus on ensimmäinen historiallis-sosiologinen väitöskirja suomalaisesta metsästyksestä ja metsästyspolitiikasta ja se liittyy sekä kansallisesti että kansainvälisesti vielä idullaan olevaan yhteiskuntatieteelliseen eläintutkimukseen ja eläinpolitiikkaan. Tutkimuksessa tarkastellaan metsästykseen, metsästäjään, luontoon, riista- ja petoeläimiin sekä riistanhoitoon liittyvien käsitysten muodostumista ja niissä tapahtuneita muutoksia metsästyspolitiikan näkökulmasta. Lisäksi Ilvesviita pohtii mm. petovihaa ja sen yhteiskunnallisia taustoja. Tutkimus etenee sääty-yhteiskunnasta sodanjälkeiseen luonnon tehohyödyntämiseen ja modernin ympäristötietoisuuden heräämiseen.

Tutkimus osoittaa, että metsästyksen harjoittaminen oikeutetaan tänä päivänä korostamalla ensisijaisesti sen hyödyllisyyttä luonnolle ja ympäristölle. Metsästyksen päämääriä ovat mm. kokonaisvaltainen luonnonhoito, ympäristönsuojelun toteuttaminen, riista- ja petokantojen säätely sekä vahinkoeläinten torjunta. Aikaisemmin metsästyksen päämäärät liittyivät mm. metsästysvietin tyydytykseen, ruumiin ja hengen kasvatukseen, urheilun harjoittamiseen, luontoyhteyden saavuttamiseen tai luonnon- ja eläintentuntemuksen lisääntymiseen.

Metsästyspolitiikalla on oma erityinen luonteensa ja se on selkeästi metsästysasioita hoitavaa politiikkaa.   

– Metsästystä ympäröi monien ristiriitaisten arvojen ja jännitteiden olemassaolo, joiden välistä tasapainoa metsästyspolitiikalla tavoitellaan. Politiikan onnistuminen punnitaan siinä, kuinka se kykenee ratkaisemaan ihmisen, luonnon ja eläimen väliset ongelmat laajaa metsästäjäkuntaa ja muuta yhteiskuntaa tyydyttävällä tavalla, Ilvesviita kiteyttää.

Metsästyksen yhteiskunnallisia tavoitteita ei voida saavuttaa ilman metsästäjien sitoutumista niiden toteuttamiseen. Tavoitteiden toteutumisen ratkaisee viimekädessä riistamailla liipaisinta painava rivimetsästäjien joukko.

– Vastuullisuus ja sen toteutuminen on metsästyspolitiikan ydin. Metsästäjä on vastuussa toiminnastaan paitsi koko yhteiskunnalle myös eläimille. Eläin osallistuukin metsästyspolitiikkaan ”hiljaisena toimijana”, Ilvesviita sanoo.

Metsästyksen yhteiskunnallisen hyväksynnän ratkaisee se, kuinka hyvin metsästyspolitiikka pystyy osoittamaan toimintansa perustuvan kunakin aikana vallitseville ihmisen, luonnon ja eläimen välisille yleisille periaatteille. Merkitystä on myös sillä, missä määrin metsästyspolitiikan tavoitteet ovat sopusoinnussa yhteiskunnan luontoa ja eläimiä koskevien yleisten tavoitteiden kanssa.

– Esimerkiksi kestävän verotuksen periaatteen laiminlyönti, vakava erehtyminen riistakantojen arvioinnissa tai eläinsuojelullisten normien rikkominen voisivat asettaa nykymetsästyksen oikeutuksen vakavasti kyseenalaiseksi, Ilvesviita pohtii.

Tutkimuksen aineistona on käytetty metsästyslehtien artikkeleita, riistanhoidon- ja metsästyksen oppaita sekä hallinnollisia dokumentteja.

Tietoja väitöstilaisuudesta
Kasvatustieteen lisensiaatti Pirjo Ilvesviidan sosiologian alaan kuuluva väitöstutkimus Paaluraudoista kotkansuojeluun – Suomalainen metsästyspolitiikka 1865–1993 tarkastetaan Lapin yliopistossa perjantaina 25.11.2005 klo 12.00 Fellman-salissa, Yliopistonkatu 8, Rovaniemi. Vastaväittäjänä tilaisuudessa toimii ympäristöpolitiikan professori Pertti Rannikko Joensuun yliopistosta ja kustoksena sosiologian professori Asko Suikkanen Lapin yliopistosta.

Taustatietoja väittelijästä
Pirjo Ilvesviita valmistui ylioppilaaksi Rantavitikan lukiosta 1978. Kasvatustieteen maisteriksi hän valmistui Lapin yliopistosta 1993 ja kasvatustieteen lisensiaatiksi 1997. Ilvesviita on työskennellyt tutkijana mm. Arktisessa keskuksessa ja Lapin yliopistossa vuodesta 1993 lähtien. Tällä hetkellä hän toimii Lapin työvoima- ja elinkeinokeskuksen kehittämispäällikkönä.

Lisätietoja:
Pirjo Ilvesviita
Puhelin 040 725 6273

LaY/Viestintä/Olli Tiuraniemi
Kuva: Niina Huuskonen