Taiteen maisteri Heidi Schaaf tarkastelee väitöstutkimuksessaan museoiden yleisötyötä Suomessa ja Saksassa. Hän kartoittaa, millaisin tavoin yleisötyötä tehdään ja miten museokentällä ymmärretään osallisuus ja inkluusio. Lisäksi hän selvittää niitä kipupisteitä ja näkymättömiä esteitä, jotka johtavat siihen, että museoissa ei käydä.

Museoiden yleisötyöllä tarkoitetaan sitä osaa museossa tehtävästä työstä, mikä suuntautuu yleisöä kohti. Se on esimerkiksi ohjelmasuunnittelua, opastettuja kierroksia, työpajoja, luentoja ja muuta tarjontaa.

– Museoissa yleisön osallistuminen voi olla esimerkiksi osallistumista ennalta suunniteltuun työpajaan, mutta yhtä lailla yleisölle annettuja mahdollisuuksia vaikuttaa kokonaisen näyttelyn suunnitteluun ja rakentamiseen, Schaaf havainnollistaa.

Pyrkimys inkluusioon on yksi osa museoiden yleisötyötä. Tutkimuksessa inkluusio käsitetään lopputulokseksi onnistuneesta, aidosta osallistumisesta.

– Inkluusio voidaan ymmärtää ainoastaan vammaisiin liittyvänä asiana, joka toteutuu silloin, kun fyysisen esteettömyyden kriteerit on saavutettu. Toisaalta voisimme ajatella inkluusion koskevan meistä jokaista omine heikkouksinemme, vahvuuksinemme ja oppimistapoinemme. Museot kuitenkin ovat ainakin teoriassa kaikille avoimia paikkoja ja oppimisympäristöjä, Schaaf toteaa.

– Sen lisäksi, että museokävijällä on mahdollisuus operoida itsenäisesti museoympäristössä kyvyistään tai tiedoistaan riippumatta, kuuluu onnistuneeseen, aitoon osallistumiseen, että museokävijän panoksella on oltava merkitystä ja potentiaalia kehittää museota ja häntä itseään. Inkluusio merkitsee siten osallistujan samaistumista museoympäristöön ja kuuluvuuden tunnetta, jonka hän määrittää itse. Osallistumista tapahtuu yleensä yleisötyön raameissa esimerkiksi työpajoissa tai yksittäisiin kohderyhmiin suuntautuvien projektien puitteissa, Schaaf kertoo.

Osallistumisen käytäntöjä ja museotyön hierarkioita tarkasteltava uusiksi

Heidi Schaaf ehdottaa, että museoinstituutiot tarkastelisivat objektiivisesti, mitä osallistuminen ja inkluusio heille käytännössä tarkoittavat. Museoiden tulisi ymmärtää osallistuminen niin, että siihen kuuluisi olennaisena osana museokävijän oman panoksen merkitys museolle ja hänelle itselleen.

– Museokävijällä tulisi olla oikeaa valtaa päättää omasta osallistumisestaan museossa sekä määritellä osallistumisen merkitys itselleen. Museoiden näkökulmasta osallistaminen olisi tällöin tekemisen tapa, jolla saavutetaan museoiden ja osallistuvien museokävijöiden tai projektikumppaneiden yhteisiä tavoitteita, Schaaf luonnehtii.

Lisäksi museot voisivat arvioida, toteutuuko osallistuminen nykyisillä yleisötyön menetelmillä ja resursseilla sekä museotyön hierarkioilla.

– Yleisötyö on se museotyön osa, joka kohtaa kävijän ja usein mukautuu sujuvasti eri tarpeiden mukaan, mutta ei kuitenkaan ole osallinen niissä toiminnoissa, jotka usein mielletään museon ydintehtäviksi eli konservoinnissa, kuratoinnissa ja näyttelysuunnittelussa. Yleisötyötä kehitetään usein pätkittäisten projektirahoitusten turvin, ja se on usein myös ensimmäisenä leikkauslinjalla, kuten esimerkiksi koronapandemian aikana, Schaaf harmittelee.

Schaaf esittää tutkimuksessaan museoille inkluusioon tähtäävän osallistumisen mallin, joka ammentaa palvelumuotoilun filosofiasta ja metodeista. Mallissa osallistumiseen sisältyy viisi osaa, jotka ovat jatkuvassa syklissä keskenään: tutkimus; yhteistyö ja kommunikointi; kestävyys; merkityksellisyys ja omistajuus; sekä vastoinkäymiset.

– Uskon, että mallin käyttö edistäisi osallistamisen kehittämistä museoiden projektiperusteisessa yleisötyössä. Pitkällä tähtäimellä se voi johtaa kestävämpiin suhteisiin yleisön kanssa, varmoihin tutkimukseen perustuviin yleisötyön ratkaisuihin sekä tietenkin aitoon osallistumiseen ja aiempaa monimuotoisempaan museoyhteisöön. Näin myös näkymättömät esteet madaltuisivat ja museo voisi kehittyä avoimen keskustelun paikkana, jonne on helppo tulla, hän toteaa.

Lisäksi Schaaf ehdottaa museoihin uusia työrooleja, jotka operoisivat kuraattorien ja yleisötyöntekijöiden välimaastossa ja siten rikkoisivat nykyistä hierarkista erottelua näiden tehtävien välillä.

Tietoa väitöstilaisuudesta

TaM Heidi Schaafin akateeminen väitöskirja The Meaning of Participation: Detecting the space for inclusive strategies in the Finnish and German museum context tarkastetaan Lapin yliopiston taiteiden tiedekunnassa perjantaina 25. marraskuuta 2022 klo 12 luentosalissa LS 3 (Yliopistonkatu 8, Rovaniemi). Vastaväittäjänä toimii FT Leena Hannula Jyväskylän yliopistosta ja kustoksena professori Tuija Hautala-Hirvioja Lapin yliopistosta. Väitöstilaisuus on suomenkielinen.

Väitöstä voi seurata etänä osoitteessa: https://blogi.eoppimispalvelut.fi/ulapland/

Tietoa väitelijästä

Heidi Schaaf on valmistunut Lapin yliopistosta taiteen maisteriksi vuonna 2013, pääaineenaan kuvataidekasvatus. Lisäksi hän on suorittanut taidehistorian syventävän sivuaineen. Hän on Kölnissä vuonna 2019 perustetun Saksalais-suomalaisen inklusiivisen kulttuurityön yhdistyksen perustajajäsen. Väitöstutkimuksensa tekemiseen hän on saanut apurahat Suomen Kulttuurirahaston Lapin rahastolta, Otto A. Malmin lahjoitusrahastolta, Jenny ja Antti Wihurin säätiöltä sekä Lapin yliopiston Esko Riepula -apurahan.

Lisätietoa

Heidi Schaaf
Heidi.M.Schaaf (at) gmail.com

Tietoa julkaisusta

Heidi Schaaf: The Meaning of Participation. Detecting the space for inclusive strategies in the Finnish and German museum context. Acta electronica Universitatis Lapponiensis 344. Lapin yliopisto: Rovaniemi. ISBN 978-952-337-328-0. ISSN 1796-6310.

Julkaisun pysyvä osoite: https://urn.fi/URN:ISBN:978-952-337-328-0