• Weboodi
  • Outlook
  • Finna
  • Tenttis
  • Optima
  • Moodle
Väitökset 2005
 

Väitös: Politiikan teoria määriteltiin uudelleen 1970-luvulla

13.1.2005

Yhteiskuntatieteiden lisensiaatti Petri Koikkalaisen väitöskirjassa tarkastellaan millä tavalla kriisissä ollut politiikan teoria määriteltiin uudelleen 1970-luvulla. Tutkimuksessa on sovellettu aatehistorian tutkimusmenetelmää.

YTL Petri Koikkalaisen tutkimuksen lähtökohtana on brittiläisen Peter Laslettin vuonna 1956 esittämä tunnettu toteamus: @Poliittinen filosofia on kuollut ainakin toistaiseksi@. Tutkimuksen mukaan myös monet Laslettin aikalaiset esittivät filosofista tai teoreettista politiikantutkimusta koskevia pessimistisiä arvioita, jotka kytkeytyivät usein ideologioiden kriisistä käytyyn keskusteluun. Koska poliittisen filosofian katsottiin olevan kriisissä, edellytettiin samalla myös poliittisen filosofian historiallisten klassikkoajattelijoiden uudelleenarviointia.

- 1970-luvulla monet katsoivat poliittisen filosofian palanneen elävien kirjoihin ja jopa saavuttaneen jonkinlaisen uuden kulta-ajan. Esimerkiksi John Rawlsin ja Robert Nozickin johdolla kirjoitettiin @uutta poliittista filosofiaa@. Käytännön politiikassa vahva uudelleenideologisoituminen oli alkanut jo 1960-luvulla. Samalla myös poliittisen ajattelun suhdetta omaan menneisyyteensä määriteltiin uudelleen, Koikkalainen sanoo.

Koikkalaisen tutkimuksen tavoitteena on selvittää niitä edellytyksiä, joiden vallitessa @kuolleen@ oppialan henkiinherättäminen onnistui. Tutkimuksen mukaan alkuvaihetta leimasivat yritykset elvyttää politiikan teoriaa solmimalla yhteyksiä vahvistumassa oleviin naapurialoihin, kuten empiiriseen sosiologiaan, taloustieteisiin ja analyyttiseen filosofiaan. Keskustelun kuluessa ratkaisuvaihtoehdot täsmentyivät ja rajautuivat. Koikkalaisen tutkimus keskittyy näistä kahteen: erityisesti Rawlsiin ja Nozickiin liitettyyn @uuteen poliittiseen filosofiaan@ sekä Quentin Skinneriin ja J. G. A. Pocockiin liitettyyn ja erityisesti Cambridgen yliopistossa kehitettyyn @uuteen poliittisen ajattelun historiaan@.

Koikkalaisen tutkimuksen pääaineistona on poliittisen filosofian kuolemasta esitettyjä väitteitä seurannut brittiläinen ja amerikkalainen keskustelu. Tutkimuksen näkökulma on pääasiassa aatehistoriallinen.

- Tutkimuksen tarkoituksena on valaista oppialalla tapahtuneen kehityksen luonnetta ja kuvata edellytyksiä, joiden vallitessa eräät kansainvälisen ja myös suomalaisen keskustelun kannalta tärkeät valinnat tehtiin. Lisäksi tutkimuksessa pyritään suhteuttamaan politiikan tutkimuksen kehitystä eräisiin yleisempiin poliittisiin ilmiöihin. Monet 1960- ja 70-luvuilla tehdyt valinnat vaikuttavat edelleen politiikkaan ja sen tutkimukseen. Tutkimuksessa käytetyn sovelletun aatehistoriallisen tutkimusotteen eräänä tärkeänä tavoitteena on auttaa ymmärtämään nykyaikaa entistä paremmin, Koikkalainen sanoo.

Petri Koikkalaisen väitöskirja on ensimmäinen yleisen valtio-opin opinnäytetyö Lapin yliopistossa. Yleisen valtio-opin pääainetasoinen opiskelu tuli mahdolliseksi Lapin yliopistossa vuosi sitten. Ensi kesänä oppiaineeseen valitaan ensimmäiset pääaineopiskelijat.    

Tietoja väitöstilaisuudesta:

YTL Petri Koikkalaisen väitöskirja AThe Life of Political Philosophy After its Death: History of anArgument Concerning a Theoretical Approach to Politics@ tarkastetaan Lapin yliopistossa lauantaina 15.1.2005 klo.12.00, Fellman-sali, Yliopistonkatu 8, Rovaniemi. Vastaväittäjänä tilaisuudessa toimii apulaisprofessori Mark Bevir University of California (USA) ja kustoksena kansainvälisten suhteiden professori Aini Linjakumpu Lapin yliopistosta.    

Taustatietoja väittelijästä:

YTL Petri Koikkalainen on syntynyt Helsingin maalaiskunnassa vuonna 1971. Hän kirjoitti ylioppilaaksi Varkaudessa Päiviönsaaren lukiosta vuonna 1990. Yhteiskuntatieteiden maisterin tutkinnon hän suoritti Tampereen yliopistossa vuonna 1997 ja lisensiaatin tutkinnon vuonna 1999.

Työurallaan Koikkalainen on toiminut tutkijana valtio-opin ja kansainvälisen politiikan valtakunnallisessa tutkijakoulussa (VAKAVA) vuosina 1998-2001, valtio-opin yliassistenttina Tampereen yliopistossa vuonna 2001 ja valtio-opin lehtorina Lapin yliopistossa vuoden 2002 alusta lähtien. Keväällä 2003 hän oli vierailevana tutkijana Kalifornian yliopistossa Berkeleyssä.

Petri Koikkalaisen väitöskirjan lehdistökappaleita ja valokuvan voi tilata osoitteesta: puhelin 016 - 341 2250, sähköposti tiedotus@ulapland.fi

Lisätietoja:

Petri Koikkalainen
Puhelin: (016) 341 2677, tai  050 544 7442
Sähköposti: etunimi.sukunimi@ulapland.fi

Tiedote/Lapin yliopisto/viestintä/Olli Tiuraniemi

 

 

 

 

Verkkopalvelumme käyttää evästeitä, lue lisää. Jatkamalla sivuston selailua hyväksyt evästeiden käytön. [Hyväksyn ehdot]
OK