Saamelaismuseot ovat vanhimpia saamelaisia kulttuuri-instituutioita sekä Suomessa että Norjassa. Toisen maailmansodan jälkeen saamelaiset alkoivat perustaa omia museoita turvatakseen kulttuuriperintönsä säilymisen tilanteessa, jossa pelko valtaväestöön sulauttamisesta oli suuri. Omissa museoissaan saamelaiset pääsivät itse rakentamaan kertomusta saamelaisesta kansasta, kulttuurista ja historiasta.

Saamelaismuseoiden perustaminen tarkoitti paitsi saamelaisen museologian alkua myös museon dekolonisaatiota.

– Jo se, että alisteisessa asemassa oleva alkuperäiskansa perusti oman museon, purki museon kolonialistista perintöä ja muutti ymmärrystä siitä, mikä museo on, mitä se voisi olla ja kenelle museossa esitetty ja tuotettu tieto on tarkoitettu, Áile Aikio kuvailee.

Aikion sosiologian alan väitöskirja paikantuu aiheensa, aineistonsa ja metodologiansa kautta osaksi monitieteistä saamentutkimusta. Tutkimuksessa tarkastellaan, miten saamelaiset ovat saamelaistaneet museota sekä museokäytäntöjä ja millaista on saamelainen museoajattelu ja -työ.

– Lähestyn aihetta nimenomaan saamelaisesta näkökulmasta. Saamentutkimukseen väitöskirjani sitoutuu myös siinä, miten tarkastelen kriittisesti museossa vallitsevia hierarkioita, rakenteita ja vallankäyttöä, ja osallistun keskusteluihin museon dekolonisaatiosta.

Väitöskirjan yhteenveto-osio on suomenkielinen, ja artikkeleista kaksi on englanninkielisiä, yksi suomenkielinen ja yksi saamenkielinen.

– Tutkimuksen monikielisyys heijastelee saamelaista yhteiskuntaa. Monikielisyys on osa saamelaisuutta, ja lähes kaikki saamelaiset osaavat useampaa kieltä. Monikielisenä väitöskirja palvelee myös eri yleisöjä.

Aikion mukaan tutkimuksen julkaiseminen uhanalaisella alkuperäiskansan kielellä myös rikkoo ymmärrystä, millä kielillä tutkimusta on mahdollista tehdä ja julkaista sekä kenelle tutkimus on ensisijaisesti suunnattu.

Museon saamelaistaminen on kaksisuuntainen prosessi

Aikion tutkimuksessa museon saamelaistaminen tarkoittaa kaksisuuntaista prosessia, jossa yhtäältä sovitetaan saamelaisia todellisuuksia ja saamelaista kulttuuriperintöä tunnistettaviin muotoihin sekä toisaalta yhteensovitetaan museota ja museokäytäntöjä, jotta ne vastaisivat saamelaisten tarpeisiin.

Tutkimuskohteena on Inarissa sijaitseva Saamelaismuseo Siida, joka on ainut saamelaismuseo Suomessa ja vanhin kaikista saamelaismuseoista. Aikio tarkastelee Siidan eri käytäntöjä saamelaistamisen käsitteen kautta.

Lähestymällä museota keskenään erilaisten käytäntöjen ja aineistojen kautta Aikio pyrkii tavoittamaan saamelaismuseon ja saamelaisen kulttuuriperinnön moninaisuuden. Tutkimus muistuttaa, että kulttuuriperintöä ei ole olemassa luonnostaan, vaan museokäytännöissä rakennetaan ymmärrystä siitä, mikä lasketaan kulttuuriperinnöksi.

– Saamelaismuseo ei vain objektiivisesti tarkastele saamelaisuutta tai saamelaista kulttuuriperintöä, vaan saamelaisena toimijana se on osa saamelaista yhteiskuntaa. Omien käytäntöjensä kautta se koostaa saamelaista kulttuuriperintöä ja valitsee, mitä menneisyydestä talletetaan tulevaisuutta varten. Näin tehdessään saamelaismuseo päätyy määrittelemään, mitä on saamelaisuus ja millaiset saamelaiset tulevaisuudet ovat mahdollisia.

Saamelaismuseo on moninainen ja alati muuttuva

Aikion mukaan sekä kansalliset että kansainväliset kulttuuriperintömääritelmät ja -järjestelmät sekä niihin liittyvä lainsäädäntö vastaavat ensisijaisesti eurooppalaista ymmärrystä.

– Alkuperäiskansojen holistinen kulttuuriperintöymmärrys jää näkymättömiin. Epäkohtien ratkaiseminen vaatii vastauksia kysymyksiin siitä, kenen arvoihin ja maailmankuvaan kulttuuriperinnön määrittely tukeutuu ja ketkä päättävät ja valitsevat, mitä on kulttuuriperintö, ja kenen tarpeisiin nämä valinnat vastaavat.
Aikion tutkimus tarjoaa ratkaisuksi museon ja museokäytäntöjen saamelaistamista sekä sen ymmärryksen horjuttamista, että olisi vain yksi universaali tapa tehdä museotyötä. Tutkimus osoittaa, ettei ole vain yhtä saamelaismuseota, vaan saamelaismuseon ja museon saamelaistamisen todellisuudet ovat moninaisia.

– Samalla osallistun laajempaan keskusteluun siitä, mitä on saamelainen kulttuuriperintö ja millaisia olisivat saamelaiset tavat hallinnoida sitä. Tietoa tarvitaan, sillä nykyisellään saamelaislähtöistä tutkimusta museosta ja laajemmin saamelaisesta kulttuuriperinnöstä on liian vähän, jotta sitä voitaisiin käyttää perustana rakennettaessa saamelaista kulttuuriperintöpolitiikkaa.

Saamelaisen kulttuuriperinnön ja saamelaismuseon lisäksi Aikio pohtii väitöskirjassaan mitä saamelaistaminen on. Aikion mukaan esimerkiksi museossa saamelaistaminen ei ole vallitsevien järjestelmien tai käytäntöjen näkyvää vastustamista tai hävittämistä eikä kokonaan uuden järjestelmän rakentamista.

– Pikemminkin museon saamelaistaminen on museon ja museokäytäntöjen hiljaista muuntamista saamelaisten tarpeita vastaavaksi tai niiden soveltamista saamelaisia hyödyttävillä tavoilla. Koska saamelaisuus ja saamelainen yhteiskunta muuttuvat jatkuvasti, muuttuvat myös saamelaisten tarpeet. Sen seurauksena museon saamelaistaminen on päättymätön prosessi.

Aikion väitöskirja osoittaa, ettei ole vain yhtä saamelaismuseota, vaan erilaisissa käytännöissä koostetaan loputtomasti rinnakkaisia, lomittaisia ja päällekkäisiä saamelaismuseon todellisuuksia, jotka ovat olemassa samanaikaisesti. Saamelaismuseo on moninainen ja alati muuttuva sekä olemassa monessa maailmassa yhtä aikaa. Esimerkiksi Saamelaismuseo Siida on suomalainen museo ja osa Suomen museoverkostoa, mutta myös saamelainen kulttuuriperintötoimija ja yksi ylirajaisen saamenmaan kulttuuri-instituutioista.

– Toivon, että tutkimukseni on yksi puheenvuoro laajemmassa keskustelussa saamelaisesta museosta ja museotyöstä. Avaan tutkimuksellani yhden ikkunan saamelaismuseon todellisuuksiin ja tarkastelen kriittisesti siitä avautuvia näkymiä. Samalla toisenlaisia näkymiä paljastavat muut ikkunat jäävät odottamaan aukaisijoitaan eli myöhempää tutkimusta, Aikio sanoo.

Tietoa väitöstilaisuudesta

FM Áile Aikion väitöskirja Saamelainen museo? Tutkimus saamelaisen kulttuuriperinnön ontologisesta politiikasta tarkastetaan Lapin yliopiston yhteiskuntatieteiden tiedekunnassa perjantaina 8. joulukuuta 2023 klo 12 alkaen Siidan auditoriossa, Inarissa (Inarintie 46, 99870 Inari).

Vastaväittäjänä toimii apulaisprofessori Olli Löytty Turun yliopistosta ja kustoksena professori Jarno Valkonen Lapin yliopistosta.

Väitöstä voi seurata etänä osoitteessa https://youtube.com/live/YvTcnohrFWs?feature=share

Tilaisuuden jälkeen on kahvitarjoilu Ravintola Sarritissa.

Tietoa väittelijästä

Áile Aikio on valmistunut filosofian maisteriksi Helsingin yliopistosta pääaineenaan kansatiede. Aikio on työskennellyt amanuenssina Saamelaismuseo Siidassa vastuualueenaan kokoelmat (2005–2013) ja myöhemmin näyttelyt, tapahtumat ja museopedagogiikka (2016–2019). Vuosina 2016–2019 hän lisäksi toimi nuorempana tutkijana Lapin yliopiston ja Saamelaismuseo Siidan yhteisessä Suomen Akatemian rahoittamassa SuMu-kärkihankkeessa. Aikio on toiminut väitöskirjatutkijana vuosina 2019–2023 ja tehnyt tutkimustaan saamelaista taidetta ja tutkimusta yhdistävissä tutkimushankkeissa Logi ja Árbi, joita ovat rahoittanet Suomen Akatemia ja Koneen Säätiö.

Lisätietoja

Áile Aikio, aile.aikio(at)ulapland.fi

Julkaisun tiedot

Áile Aikio (2023) Saamelainen museo? Tutkimus saamelaisen kulttuuriperinnön ontologisesta politiikasta. ISBN 978-952-5343-58-8. Inari: Kustannus-Puntsi.