Lydia Heikkilän tutkimuksessa selvitetään saamelaisen poronhoidon näkökulmasta luonnonkäytön hallinnoimista ja sen oikeuttamista erämaasuunnittelussa. Lisäksi tutkimuksessa pohditaan sitä, miten tapa, jolla luonnonkäytön hallintoa on toteutettu, ja saamelainen poronhoito ovat ristiriidassa keskenään.

Heikkilän mukaan erämaa-alue mielletään Metsähallituksen suunnittelukäytännöissä eräänlaiseksi suojelu- ja talouskäyttöalueen välimuodoksi, jossa tuotannollisia tavoitteita on rajoitettu, mutta ne määrittävät silti luonnonkäyttöä. Käytännössä jako mahdollistaa puheen paikallisesta erämaasta ja luontomatkailun erämaasta.

– Luonnon monikäytön periaatetta on sovellettu Metsähallituksen suunnittelukäytännöissä siten, että lopputuloksena on käyttömuotojen ja käyttäjämäärien kasvaminen. Tämä on osaltaan lisännyt ristiriitoja, Lydia Heikkilä sanoo.

Poronhoidon asemaa osana erämaa-alueiden suunnittelua luonnehtii Heikkilän mukaan tietty kaksijakoisuus. Yhtäältä poronhoito on otettu mukaan suunnitteluun ja enemmistödemokratiaan perustuvaan päätöksentekoon. Toisaalta poronhoito ei kuulu lainsäädöllisen asemansa vuoksi luonnonkäytön hallinnon päätösvallan piiriin, eikä sitä siten ole täysipainoisesti huomioitu osana luonnonkäytön hallinnon tehtävänjakoa.

– Annetussa hallinnollisessa kehyksessä poronhoidon odotetaan sopeutuvan muihin maankäyttömuotoihin. Yhtäältä sillä on laaja yleisluonteinen maankäyttöoikeus, joka perustuu poronhoitolakiin, mutta ei merkittävästi todellista vaikutusmahdollisuutta luonnonkäytön hallinnasta päätettäessä. Perinteisesti sillä on kuitenkin ollut suhteellisen vahva ja itsenäinen asema paikallisessa maankäytössä, Heikkilä sanoo.  

Poronhoitajien ja hallinnon näkemykset lähtevät varsin erilaisista lähtökohdista. Hallinnon puhetapa korostaa yleisen käytön periaatetta, kun taas poronhoitajien argumentaatio vetoaa ylimuistoiseen nautintaoikeuteen, jonka perusteella poronhoidolla on erityisasema maankäyttäjänä ja tämä tulisi Heikkilän mielestä ottaa huomioon myös luonnonkäytön hallinnassa.

Hallinnon puhe on keskittynyt Heikkilän mukaan poronhoidon osalta laidunten biologiseen kestävyyteen. Tällöin puhe on perustunut uhka- ja riskipainotteiseen lähestymistapaan sekä niiden hallintaan. Lisäksi hallinnon puheeseen ovat siirtyneet luonnontieteellisen tutkimuksen pohjalta syntyneet yleistetyt käsitykset ylilaidunnuksen uhkasta.

– Poronhoitajien näkökulmasta katsoen keskeiset argumentit laidunten pinta-alan riittävyydestä ja yhtenäisyydestä sekä laidunrauhasta on jätetty huomiotta luonnonkäytön hallinnasta päätettäessä, Heikkilä sanoo.

Tietoja väitöstilaisuudesta:
Valtiotieteen maisteri Lydia Heikkilän väitöskirja Reindeer Talk – Sámi Reindeer Herding and Nature Management tarkastetaan Lapin yliopiston yhteiskuntatieteiden tiedekunnassa lauantaina 16.12.2006 klo 12.00, luentosalissa 2, Yliopistonkatu 8, Rovaniemi. Vastaväittäjänä tilaisuudessa toimii professori Ari A. Lehtinen Joensuun yliopistosta ja kustoksena sosiologian professori Asko Suikkanen Lapin yliopistosta.

Tervetuloa!

Taustatietoja väittelijästä:
Lydia Heikkilä valmistui valtiotieteen maisteriksi Turun yliopistosta 1990. Sen jälkeen hän on toiminut sosiologian jatko-opiskelijana Lapin yliopiston yhteiskuntatutkimuksen laitoksella ja Lapin yliopiston Arktisessa tutkijakoulussa.

Työurallaan Heikkilä on toiminut Metsähallituksen Ylä-Lapin luonnonhoitoalueella avustavana erämaasuunnittelijana ja tutkijana. Lisäksi hän on toiminut tutkimusapulaisena Kanadassa ja Norjassa.

Lisätietoja:
Lydia Heikkilä
Puhelin 040 594 0559, 016 527 418

LaY/Viestintä/Olli Tiuraniemi