Tutkimuksen mukaan saameksi järjestettävä varhaiskasvatus nojaa vahvasti saamelaiseen kulttuuriin, arvoihin, käytänteisiin ja elämäntapaan kaikkialla Suomessa, maantieteellisistä eroista huolimatta. Sen mukaan suomalaisen varhaiskasvatusjärjestelmän sisällä toteutetaan tai pyritään toteuttamaan omaa, saamelaiseen kulttuuriin kasvattavaa alkuperäisvarhaiskasvatusta. Saamelaisella varhaiskasvatuksella viitataan saamenkieliseen varhaiskasvatukseen, jolla tuetaan saamelaislasten saamen kielen käyttöä, kehitystä ja oppimista, kasvamista saamelaiseen kulttuuriin sekä saamelaisen identiteetin vahvistumista. Saamelaista varhaiskasvatusta järjestetään inarin-, koltan- ja pohjoissaamen kielillä päiväkoti- ja perhepäivähoitomuodossa. Osa toiminnasta toteutetaan kielipesissä, joissa käytetään kielikylpymenetelmää.

Saamelaisen varhaiskasvatuksen toteutuksella todettiin olevan kaksi perustaa: saamelaisen kulttuurin ja valtakulttuurisen järjestelmän tasot. Kasvatuksen tehtävä yleisesti on sosiaalistaa lapset ympäröivän yhteiskunnan jäseniksi. Alkuperäiskansan kasvatuksella on tämän lisäksi omaan kulttuuriin ja kieleen kasvattamisen tehtävä, mitä kutsutaan enkulturaatioksi. Toiminnan lähtökohtana painottui enkulturaatio eli saamelaiseen kulttuuriin kasvattaminen.

—Lähtökohtaisesti saamelaisen varhaiskasvatuksen toiminnassa tukeuduttiin perinteisinä saamelaisina pidettyihin sisältöihin ja toimintatapoihin. Tutkimuksen tulokset osoittavat, että saamelaisessa varhaiskasvatuksessa arkea pyritään toteuttamaan kulttuurin mukaista toimintaa erilaisissa arjen tilanteissa, Laiti toteaa.

Tutkimuksen mukaan arjen toteutuksessa välittyy monia saamelaiselle kulttuurille ja kasvatukselle yhteisiä piirteitä kuten yhteys luontoon, aitoon, kulttuuriin kuuluvaan toimintaan pyrkiminen tai saamelaisen yhteisön merkitys. Saamenkielellä oli erityinen asema toteutuksessa.

—Luontosuhde ilmeni käsiteltävissä teemoissa ja ulkona toimimisena. Lapsille tarjottiin erilaisia mahdollisuuksia tehdä ja kokeilla itse saamelaiseen kulttuuriin kuuluvia elementtejä, kuten esimerkiksi saamelaisia käsitöitä, tulen käsittelyä, kalastusta ja marjastusta. Tutkimus osoitti, että arjessa seurattiin tai jäljiteltiin kulttuuriin kuuluvaa toimintaa silloinkin, kun lasten oma osallistuminen autenttiseen toimintaan ei ollut mahdollista, Laiti kertoo.

Varhaiskasvattajat pitivät tärkeänä yhteyttä saamelaiseen yhteisöön. Kielen kehittämistä ja ylläpitämistä toteutettiin kahdella tasolla: lasten kielitietoisuutta ja -taitoa kehitettiin, samalla haluttiin kuitenkin myös säilyttää saamen kielet. Saamelainen epäsuora tapa kasvattaa ja ohjata lapsia on yksi arjen toteutuksen lähtökohta.

Tutkimus toi erityisesti esiin toiminnan sopeuttavan luonteen: saamelaista kulttuuria ja kieltä toteutettiin paikalliseen ekologiaan sopivalla, kulttuurisesti kestävällä tavalla. Varhaiskasvattajien mukaan toiminnan toteutuksen päällimmäiseksi arvoksi ja lähtökohdaksi nousi luonto tai ”metsä”. Kaikkia ympäristöjä”voidaan katsoa saamelaisin silmin”, missä tahansa varhaiskasvatusta toteutetaankin.

—Tutkimuksessa ilmeni arjen toteutuksen jännite valtakulttuuriin pohjautuvien rutiinien, kuten päivärytmin, vanhempainiltojen, varhaiskasvatuskeskustelujen ja kulttuuriin sopeuttavien käytänteiden välillä. Varhaiskasvattajat kuvasivat toteutuksen kahtalaiseksi, toisaalta arjessa olivat jatkuvasti läsnä kysymykset saamelaiseen kulttuuriin enkulturoimisen ja toisaalta valtakulttuuriin sosiaalistamisen välillä, Laiti toteaa.  

Yhtenäinen arki

Tutkimuksessa saamelaisen varhaiskasvatuksen arki näyttäytyy monella tavalla yhtenäisenä maantieteellisistä etäisyyksistä huolimatta. Yhtenäistä kaikkialla Suomessa olivat oman ryhmän juhlat, joihin perheet kokoontuvat yhteen. Ulkoilussa erityisesti oman pihan ulkopuolelle kulkeminen oli varhaiskasvattajille tärkeää. Arjen toimintaa yhdisti myös avoimuus oman ryhmän ulkopuolista elämää kohtaan, erityisesti saamelaisen yhteisön suuntaan.

Varhaiskasvattajien arjen toteutuksen kertomuksilla on merkitystä erityisesti muille tahoille, kuten saamelaista varhaiskasvatusta hallinnoiville, päättäjille ja kouluttajille. Saamelainen varhaiskasvatus kaipaa näkemistä ja kuulemista sen omista, saamelaisista lähtökohdista käsin, saamen kansan elinvoimaisuuden säilymisen näkökulmasta. Tällä tavoin varmistetaan palveluiden kulttuurisensitiivisyyttä.

—Eräs tulevaisuuden pohdinnan ja kehittämisen kohde on suhde perinteisenä pidettyyn saamelaisuuteen. Tutkimuksessani varhaiskasvattajat kuvasivat toimintansa perustuvan stereotyyppisenä pidettyyn saamelaisuuteen: poroihin, tuntureihin, pohjoisuuteen ja perinteisinä pidettyihin elinkeinoihin. Kuitenkin suurin osa saamelaislapsista asuu näiden ulottumattomissa. Tulevaisuudessa onkin syytä pohtia yhtenä vaihtoehtona toiminnan lähtökohtaa, joka perustuu laajempaan käsitykseen saamelaisesta elämästä, Laiti kertoo.

Käytännöllisenä tulevaisuuden visiona Laiti esittää, että saamelaisen varhaiskasvatuksen kehittäminen keskitetään jollekin tietylle taholle.

—Esitän kehittämisideana myös, että saamelaisen varhaiskasvatuksen toteutuksen ympärille järjestetään seminaari johon kokoontuvat kaikki saamelaiseen varhaiskasvatukseen liittyvät tahot, myös valtakulttuurin parissa työskentelevät. Toisten varhaiskasvattajien tapaaminen, kokemusten jakaminen ja uusien näkökulmien avautuminen koettiin merkitykselliseksi työssäjaksamiselle, Laiti toteaa.

Tutkimuksen aineistona toimivat saamelaisessa varhaiskasvatuksessa työskentelevien varhaiskasvattajien kertomukset saamelaisen varhaiskasvatuksen toteutuksesta. Metodologisesti tutkimus perustui sosio-konstruktivismiin, joka liittää yksittäisen toimijan osaksi laajempaa yhteisöä. Aineisto hankittiin käyttäen narratiivista eli kertomuksellista otetta. Se tuotettiin haastattelemalla 23 saamenkielisissä varhaiskasvatuksen ryhmissä työskentelevää henkilöä. Ryhmät sijaitsevat taajamissa, kylissä ja kaupungeissa eri puolilla Suomea ja ne edustavat kaikkia saamen kieliä.

Väitöstilaisuus:

KM Marikaisa Laitin väitöskirjaksi tarkoittama tutkimus Saamelaisen varhaiskasvatuksen toteutus Suomessa tarkastetaan Lapin yliopiston kasvatustieteiden tiedekunnassa perjantaina 16.11.2018 klo 12 alkaen luentosalissa 3. Vastaväittäjänä toimii professori (emerita) Ulla Härkönen Itä-Suomen yliopistosta ja kustoksena professori Satu Uusiautti Lapin yliopistosta.

Väitöstä voi seurata etänä linkin kautta:
https://connect.eoppimispalvelut.fi/ktkvaitostilaisuus/

Tietoa väittelijästä:

Marikaisa Laiti (s. 1968 Juvalla) kirjoitti ylioppilaaksi Juvan lukiosta 1987. Kasvatustieteen maisteriksi Laiti valmistui Oulun yliopistosta 1996 ja kasvatustieteen kandidaatiksi (sis. Lto kelpoisuuden) 2009. Laiti on toiminut vuosina 1996 – 2000 kasvatustieteen assistenttina Oulun yliopiston Kajaanin yksikössä, päiväkotiyrittäjänä vuosina 1999-2000, sekä varhaiskasvattajana Kittilän kunnassa vuosina 2000 – 2012. Laiti on toiminut vuodesta 2012 alkaen päiväkodin johtajana Inarin kunnassa.

Tietoa julkaisusta:

Marikaisa Laiti: Saamelaisen varhaiskasvatuksen toteutus Suomessa, Acta Universitatis Lapponiensis 376, ISBN 978-952-337-097-5. ISSN 0788-7604. Verkkoversio (pdf): Acta electronica Universitatis Lapponiensis 243 ISBN 978-952-337-098-2. ISSN 1796-6310.

http://lauda.ulapland.fi/handle/10024/63477

Lisätietoja:

Marikaisa Laiti
Puhelin: +358405233216
marikaisa.laiti@gmail.com

LaY/Viestintä/J-EK