Taiteen maisteri lehtori Marjo Remeksen väitöstutkimuksessa tarkastellaan uusshamanismin sisältöjä ja käytäntöjä sekä sen suhdetta omaan aikaamme ja perinteiseen shamanismiin.
| Marjo Remeksen tutkimuksen mukaan uusshamanismi poikkeaa suuresti shamanismista varsinkin katsomisen ja näkemisen tavoissa. Remes on koonnut empiirisen aineiston väitöskirjaansa KATSEEN KULTTUURISET RAJAT Shamanismista uusshamanismiin osallistumalla uusshamaaniryhmien toimintaan Itävallassa ja Suomessa. Uusshamanismi tuli Eurooppaan 1980-luvun alkupuolella ja Wienistä tuli sen toiminnan keskus Keski-Euroopassa. |
 |
Remeksen tutkimuksen mukaan uudet ja vanhat shamanismin toteutustavat poikkeavat suuresti toisistaan ja tuottavat hyvin erilaisia kokemuksia. Uusshamanismi sijoittuu oman aikamme tieto- ja ajattelurakenteisiin sisältöineen, merkityksineen ja arvoineen sekä tietysti myös erilaiseen materialistiseen maailmaan kuin shamanismi. Nykyisin havainnoimme aivan erilaisia seikkoja ympäristöstämme kuin esivanhempamme omassaan.
– Keräily- ja metsästyskulttuurissa shamaani oli keskeinen henkilö parantajana, tietäjänä ja yhteisöllisenä vaikuttajana. Shamaanin sielunmatkan tarkoituksena oli havainnoida seikkoja, jotka eivät näy materialistisessa ympäristössä, kuten sairauksien synnyt, ihmisen ja muiden olomuotojen sisäiset liikkeet ja ylipäätään immateriaaliset seikat, Remes sanoo.
Alun perin shamaanin transsiin liittyi havainnoinnin ja tietoisuuden muuntuminen, joka aiheutettiin usein keinuvan, rytmikkään liikkeen, esimerkiksi tanssin avulla. Lopulta kaaduttiin, langettiin sananmukaisesti loveen. Tutkimuksen mukaan keräily- ja metsästysajan shamanismista voidaan käyttää nimitystä kulttuuri, jonka keskeinen toimija oli shamaani.
Spesialisoitumisen myötä shamaanin tehtävät hajautuivat eri ammatteja harjoittaville ja shamaani siirtyi vähitellen kulttuurin keskiöstä marginaaliin. Etenkin länsimaisen kulttuurin alueella ja vaikutuksesta shamanismi katosi paikoin kokonaan. Tilalle tuli länsimaisen kulttuurin kehittämä uusshaminismi.
Tutkimuksen mukaan uusshamanismi nähdään usein uususkontona, New Age -liikkeen suuntauksena ja siihen liittyvänä vaihtoehtoisena parannuskeinona. Uusshamanismiin on ryhdytty liittämään myös alueellisia piirteitä.
– Meillä siihen on liitetty sekä Kalevalan sisältöjä että viittauksia saamelaiseen perinteeseen ja noitalaitokseen, Remes sanoo.
Uusshamanismissa visualisoidaan suljetuin silmin ja kuunnellaan rytmiärsykettä, joka voidaan tuottaa myös uuden teknologian avulla. Remeksen tutkimukseen kuuluva taiteellinen CD-levy Mielikuvia shamaanisesta äänimaailmasta operoikin juuri musiikin ja äänten herättämillä mielikuvilla.
– Uusshamanismin muodostukseen johtaneessa ajattelussa shamanismia alettiin tarkastella tekniikkana, joka sijoittui ihmisen psyykeen. Shamanistisen ekstaasitekniikan oppimista pidetään uusshamanismissa yhtä mahdollisena kuin minkä tahansa tekniikan oppimista, Remes sanoo.
Uusshamanismin historiaa
1900-luvun alkupuolella shamaanin transsia pidettiin psykopatologisena sairauskohtauksena. Romanialainen uskontofilosofi Mircea Eliade määritteli 1950-luvulla shamanismin arkaaiseksi ekstaasitekniikaksi, jota käytettiin parantamiseen ja uskonnollisiin tarkoituksiin.
1960-luvulla antropologit toivat länsimaisen kulttuurin piiriin tietoa shamanismista, johon he olivat tutustuneet tutkiessaan alkuperäiskansoja Euraasian itäisimmistä osista läntiseen Lappiin saakka sekä Pohjois-Amerikassa ja Grönlannissa.
Kiinnostusta shamanismia käsitteleviä kursseja kohtaan ilmeni siinä määrin, että toiminta siirtyi 1970-luvun lopulla yliopistoista omiin organisaatioihinsa. Amerikkalaisen antropologin Michael Harnerin kehittämä ”ydinshamanismi” levisi Manner-Eurooppaan 1980-luvun alkupuolella – ensin Wieniin ja Kööpenhaminaan. Suomessa ensimmäinen kurssi järjestettiin Kajaanissa 1986 ja 1990-luvun alusta alkaen niitä on järjestetty Lapissakin.
Taustatietoja väitöstilaisuudesta:
Taiteen maisteri Marjo Remeksen väitöskirjan KATSEEN KULTTUURISET RAJAT Shamanismista uusshamanismiin tarkastetaan Lapin yliopistossa perjantaina 17.6.2005 kello 12, luentosalissa 2, Yliopistonkatu 8, Rovaniemi. Vastaväittäjinä tilaisuudessa toimivat professori Hannu Salmi Turun yliopistosta ja lääketieteen ja kirurgian sekä yhteiskuntatieteiden tohtori, dosentti Jorma Laitinen. Kustoksena toimii professori Marja Tuominen Lapin yliopistosta.
Taustatietoa väittelijästä:
Marjo Remes on syntynyt Kemissä 1957. Ylioppilaaksi hän valmistui Kemin lukiosta 1977. Remes on suorittanut tekstiilimuotoilun maisterin (1984) ja taidekasvatuksen maisterin (1990) tutkinnot Universität für Angewandte Kunst:ssa Wienissä. Itävallassa hän on toiminut mm. taidekasvatuksen lehtorina, vapaana taiteilijana ja luennoitsijana. Länsi-Lapin Ammatti-instituutin taideaineiden opettajaksi hän siirtyi 1999 ja Kemi-Tornion Ammattikorkeakoulun lehtoriksi 2001.
Lisätietoja:
Marjo Remes
Sähköposti marjo.remes@tokem.fi
LaY/Viestintä/Olli Tiuraniemi