Yleinen tohtoriohjelma
 
Huhtamaki_Heikki_väri.jpg

Väitös: Suomen ja EU:n siviiliprosessioikeudelliset rahavarojen turvaamistoimet suosivat varakkaita hakijoita köyhemmän velallisvastaajan oikeusturvan kustannuksella

2.9.2019

Oikeustieteen lisensiaatti, kauppatieteiden maisteri, asianajaja, varatuomari Heikki A. Huhtamäen kirjoittama Rahavarojen turvaamistoimet Suomessa ja Euroopan unionissa on prosessioikeudellinen väitöskirja, jossa tarkastellaan yksityiskohtaisesti rahasaamisten turvaamistoimea (OK 7:1) ja EAPO-asetuksen mukaisia tiliturvaamismääräysmenettelyitä. Näitä menettelyitä voidaan aina käyttää siviilioikeudellisten riitojen yhteydessä.

— Alkuun on syytä ymmärtää, että turvaamistoimi ja jossain tilanteissa myös tiliturvaamismääräys on oikeudellisten toimenpiteiden keihäänkärki, Huhtamäki korostaa.

Tällä Huhtamäki tarkoittaa sitä, että menettelyillä pystytään nopeasti ja kattavasti jäädyttämään vastapuolen omaisuutta jo ennen kuin oikeudenkäynti on asianosaisten välillä vireillä.

— Kattavasta varojen jäädyttämisestä on säädetty, jotta velallisvastapuoli ei ehtisi piilottamaan omaisuuttaan kesken oikeudenkäynnin, jonka hakijan näkemyksen mukaan velallinen tulee myöhemmin eittämättä häviämään, Huhtamäki sanoo.  

Hän painottaa, että molemmat menettelyt ovat niiden kohteina oleville velallistahoille yllätyksellisiä ja ankaria, sillä usein turvaamistoimesta tai tiliturvaamismääräyksestä saa ensi kerran tiedon vasta varojen jäädyttämisen yhteydessä.

— Näistä syistä molempiin menettelyihin liittyy erinäisiä niin sanottuja turvamekanismeja, joilla menettelyiden yllätyksellisyyttä ja ankaruutta on pyritty tasapainottamaan velallistahon eduksi. Eräs tutkimukseni väite on, että nykyiset turvamekanismit eivät riittävästi suojaa velallista, Huhtamäki painottaa.

Huhtamäen teoksessa käsitellään rahavarojen jäädyttämistä, hakijan vahingonkorvausvastuun sisältöä ja hakijavakuuden asettamisharkintaa eri menettelyiden yhteydessä. Teoksessa arvioidaan lisäksi EU:n jäsenvaltioiden rajat ylittäviä turvaamistoimia ja tiliturvaamismääräyksiä.

Huhtamäki esittää myös kritiikkiä turvaamistoimilainsäädäntöä kohtaan, sillä nykyinen laki ja käytäntö suosii rikkaampaa asianosaista köyhemmän asianosaisen kustannuksella. Teoksessa esitetäänkin hyvin rajoitetusti kahta lakimuutosta, joilla velallisvastaajan oikeusturvaa parannettaisiin.

EU-prosessioikeudellista tiliturvaamismääräyslainsäädäntöä kritisoidaan sekavaksi ja osin tarpeettomaksi.

AA, VT, OTL, KTM Heikki A. Huhtamäki toimii oikeudenkäyntiasianajajana. Hänellä on laaja käytännön kokemus turvaamistoimista sekä asiamiehenä että kouluttajana.

Tietoja väitöstilaisuudesta:

Oikeustieteen lisensiaatti, kauppatieteiden maisteri, asianajaja, varatuomari Heikki A. Huhtamäen väitöskirja "Rahavarojen turvaamistoimet Suomessa ja Euroopan Unionissa" tarkastetaan Lapin yliopiston oikeustieteiden tiedekunnassa 13.9.2019 klo 12 alkaen Luentosalissa 2. Vastaväittäjänä toimii professori Tuomas Hupli Turun yliopistosta ja kustoksena professori Tuula Linna Helsingin yliopistosta.

Tietoa väittelijästä:

Heikki A. Huhtamäki (s. 1985 Turussa) kirjoitti ylioppilaaksi Haukilahden lukiosta vuonna 2004, valmistui oikeustieteen maisteriksi 2008 Lapin yliopistosta, kauppatieteiden maisteriksi 2010 Vaasan yliopistosta ja oikeustieteen lisensiaatiksi 2010 Lapin yliopistosta. Hän on ammatiltaan asianajaja ja varatuomari. Huhtamäki on Suomen Asianajajaliiton koulutusvaliokunnan ja prosessioikeudellisen työryhmän jäsen.

Huhtamäki on toiminut urallaan muun muassa:

  • sisäisenä valvojana Skandinaviska Enskilda Bankenissa (v. 2008),
  • assistenttina Lapin yliopistossa (v. 2009),
  • tutkijana Aalto-yliopistossa (v. 2009–2010),
  • ·vierailevana tutkijana Max Planck Institute Luxembourg for International, European and Regulatory Procedural Law -tutkimusyksikössä (v. 2016) ,
  • käräjänotaarina Etelä-Pohjanmaan käräjäoikeudessa (v. 2011) ja
  • lakimiehenä sekä asianajajana muun muassa Peltonen LMR Asianajotoimisto Oy:ssä, Hannes Snellman Asianajotoimisto Oy:ssä ja Veljekset Huhtamäki Asianajotoimisto Oy:ssä (v. 2012–2019).

Huhtamäen aikaisemmat oikeustieteelliset julkaisut:

  1. Kilpailukielto ja salassapito sopimussuhteissa (2014, sivuja 307, kustantaja: Lakimiesliiton kustannus / Helsingin Kamari Oy)
  2. Pätevä kilpailukieltosopimus (2010, sivuja 197, kustantaja: Lakimiesliiton kustannus / Helsingin Kamari Oy) – perustuu Huhtamäen oikeustieteen lisensiaatin tutkimukseen Pätevästä kilpailukieltolausekkeesta (2010)
  3. Onko OYL:n maksukykyisyystestin mukaisesti maksettu osinko TakSL:n tarkoittama lahja tai lahjanluontoinen suoritus? Referee-artikkeli. Liikejuridiikka-julkaisu 1/2017, s. 8–32 (yhteisartikkeli OTM A. Kairan kanssa)
  4. Osakastyöntekijän kilpailukiellon pätevyydestä ja kilpailukiellon rikkomista koskevasta todistustaakasta, Suomen Asianajajaliiton Defensor Legis -julkaisu 4/2015, s. 843–847
  5. Kilpailuoikeudellisen seuraamusmaksun kohdistaminen yrityskaupassa, referee-artikkeli. Teoksessa: Business Law Forum 2012 -kirja, kustantaja Lakimiesliiton kustannus, s. 213–236 (yhteisartikkeli OTM K. Tuohimaan kanssa)
  6. Kilpailukieltolausekkeista yrityskauppojen osakassopimuksissa, referee-artikkeli. Suomen Lakimiesliiton Lakimies-julkaisu 3/2010, s. 357–378
  7. Vallankäytöstä ja yhtiökokoukseen osallistumisesta hallintarekisteröidyllä osakkeilla, Suomen Asianajajaliiton Defensor Legis -julkaisu 6/2008, 948–960

Lisätietoja:

Heikki Huhtamäki
heikki(at)huhtamakibrothers.fi
040 865 8385

 

Julkaisun tiedot:

Heikki A. Huhtamäki: Rahavarojen turvaamistoimet Suomessa ja Euroopan unionissa - Prosessioikeudellinen tutkimus rahasaamisen turvaamisesta ja eurooppalaisesta tiliturvaamismääräyksestä. Alma Talent Oy 2019, ISBN 978-952-14-3474-7.

LaY/Viestintä/J-EK
Verkkopalvelumme käyttää evästeitä, lue lisää. Jatkamalla sivuston selailua hyväksyt evästeiden käytön. [Hyväksyn ehdot]
OK