Yliopistonlehtori Leena Raappana-Luiro yhdistää väitöksessään taiteellista työskentelyä, satukuvakirjan analyysiä ja käyttökuvan suunnittelua sekä teoriaa. Tutkimus kertoo, mistä kuvittajan visuaalinen tyyli juontuu ja miten sitä voi sovittaa vaihtuviin käyttötarkoituksiin.
Taide- ja käyttökuvan vertailu osoittaa, että kuvittaja asemoituu työssään näiden väliin.
– Luodessani visuaalista tyyliä ensin taiteellisessa työskentelyssä ja sovittaessani sitä myöhemmin toimeksiantoon jouduin pohtimaan ilmaisuvapauteni ja kaupallisen kontekstin hierrettä, Raappana-Luiro kuvailee.
Prosessi alkoi sattumalta. Raappana-Luiron poika havahtui keräämään koulukasviota vasta kukkien jo kuihduttua, joten äiti päätti auttaa poikaansa poimimalla erilaisia sammalia. Esteettinen luontokokemus muutti jo käynnistyneen väitöstutkimuksen suunnan.
– Taiteelliseen prosessiin kuuluu leikittely, kokeilevaisuus ja sattumat. Luonnon pienet elementit veivät mennessään, unohdin tyystin yleisön. Huomasin lopullisissa teoksissa ilmaisseeni lapsuuden luontokokemuksieni taianomaisuuden.
Oman taiteellisen työskentelyn tutkiminen havahdutti Raappana-Luiron ymmärtämään, kuinka paljon tyyli suodattuu elämän kuluessa kasaantuneen visuaalisen mielikuvavarannon läpi. Tyyli vaikuttaa vahvasti visuaalisen esityksen luomaan tunnelmaan.
Väitökseen kuuluvassa Satumetsä-näyttelyssä (2016) Raappana-Luiro kokeili taiteen merkitysresursseja – kuten väriä, tilaa ja materiaaleja – kokonaistunnelman luomisessa.
Tyyliksi muodostui maaginen realismi, joka nojasi niin lapsuuden luontokokemuksiin ja nostalgiaan kuin taidehistoriaan ja populaarikulttuurin virtauksiin.
– Henkilökohtainen tyyli reagoi aina myös siihen, mitä on ilmassa.
Yksityiskohta Satumetsä-näyttelystä (2016), kuva: Mari Mäkiranta
Avaratulkintaisuus voi olla käyttökuvassa taloudellinen riski
Kun Raappana-Luiro päätti osallistua ystävänpäivän postimerkkikilpailuun, hän jatkoi luomallaan tyylillä mutta tällä kertaa käyttökuvan parissa. Nyt yleisöä ei voinut unohtaa, ja lisäksi piti miettiä kontekstia ja lajityyppiä.
– Päädyin siihen, että ystävänpäivän postimerkissä pitää olla sydän.
Päätelmä osoittautui oikeaksi ja Raappana-Luiro sijoittui kilpailussa toiseksi – myös voittajamerkissä oli sydän, vaikka muuten postimerkit olivat hyvin erityylisiä.
Kun kilpailutyötä alettiin työstää julkaistavaksi postimerkkisarjaksi asiakkaan eli Postin kanssa, Raappana-Luiro sai huomata, kuinka kontrolloidusta tuotteesta on kyse. Hän havaitsi, että mustaan väriin liittyvä runsas ja vaihteleva mielikuvien määrä hankaloittaa sen käyttöä. Asiakkaan toiveesta kuvituksesta poistettiin tummia sävyjä – sekä konkreettisia että kuvainnollisia – esimerkiksi lisäämällä kirkkautta ja pinkkiä sekä kääntämällä maata kohti riippuvat sydämet leijumaan ylöspäin.
– Avaratulkintaisuus näyttäisi olevan käyttökuvassa taloudellinen riski, ja poeettisuus toisaalta on juuri tätä monitulkintaisuutta.
Valmis postimerkkisarja Ystävyys on valo (2018) myytiin nopeasti loppuun, samoin siitä otettu uusintapainos. Yleisö vaikutti pitävän valmiista tuotteesta enemmän kuin suunnittelija.
– Olisin halunnut säilyttää enemmän poeettisuutta ja testata rajoja yleisön suhteen. Voisiko melankolia tai haikeus olla sallittua ystävänpäivänä?
Työversio ja valmis merkki postimerkkisarjasta Ystävyys on valo (2018)
Vapaista projekteista on kuvittajalle etua
Taide- ja suunnittelumaailma ovat instituutioina erilaisia, ja niissä on omat kriteerinsä esityksen arvon määrittymiselle. Arvot ovat sosiaalisesti muotoutuvia ja muuntuvia. Taiteen ja graafisen suunnittelun piirissä käydään samankaltaisia, alan sisäisiä visuaalisia keskusteluja siitä, mitä on taide tai mitä on design. Käyttökuva taas nojaa vahvasti kaupallisiin tavoitteisiin ja pyrkii suuren yleisön suosioon.
– Tästä syntyy tyylin politiikka ja mielenkiintoinen hierre, jossa myös graafinen suunnittelija työskentelee.
Tutkimuksen perusteella kuvittajalle on etua, jos hän tekee myös vapaita projekteja, joista sitten ammentaa ideoita käyttökuvaan. Tämä tuottaa tyylillistä omaleimaisuutta ja variaatioita kaupallisen kuvituksen kentälle.
Tietoa väitöstilaisuudesta
TaM, FM Leena Raappana-Luiron akateeminen väitöskirja Kuvan henki – Fiktiivisen kuvan visuaalinen tyyli multimodaalisuuden kehyksessä tarkastetaan Lapin yliopiston taiteiden tiedekunnassa perjantaina 29.10.2021 alkaen klo 12 Esko ja Asko -salissa (Lapin yliopiston taiteiden tiedekunta, Yliopistonkatu 8, Rovaniemi). Vastaväittäjänä toimii professori Harri Laakso Aalto-yliopistosta ja kustoksena professori (emerita) Riitta Brusila Lapin yliopistosta.
Raappana-Luiron väitöskirjatyön taiteellisen produktion taltiointi on nähtävissä väitöspäivän 29.10.2021 aamuna Esko ja Asko -salin ulkopuolella.
Väitöstä voi seurata etänä osoitteessa https://blogi.eoppimispalvelut.fi/ulapland
Tilaisuuden jälkeen on kahvitarjoilu ravintola Petronellassa. Tervetuloa!
Tietoa väittelijästä
TaM, FM Leena Raappana-Luiro työskentelee graafisen suunnittelun yliopistonlehtorina Lapin yliopistossa. Hän on syntyjään rovaniemeläinen ja rakastaa luontoa, tarinoita ja kuvia, joista ammentaa myös suunnittelutöihinsä.
Lisätietoja
Leena Raappana-Luiro, leena.raappana-luiro (at) ulapland.fi
Tietoa julkaisusta
Leena Raappana-Luiro: Kuvan henki. Fiktiivisen kuvan visuaalinen tyyli multimodaalisuuden kehyksessä. Acta electronica Universitatis Lapponiensis 322. ISBN 978-952-337-284-9.
Julkaisun pysyvä osoite: http://urn.fi/URN:ISBN:978-952-337-284-9