Arto Seppäsen mukaan kirkko-oikeus on vähän tutkittu oikeudenala Suomessa. Tutkimuksen ja keskustelun vähäisyys ovat johtaneet siihen, että kirkon omassa lainkäytössä ja hallinto-oikeuksissa kirkkolainsäädäntöä on alettu tulkita muiden oikeudenalojen periaatteiden mukaan.

– Kirkkolainsäädäntöä jäsentävä kirkkolain tunnustuspykälä on sivuutettu ja kirkko-oikeudesta on tullut ”maallista” oikeutta, vaikka kirkolla on oma Raamatusta ja tunnustuksesta nouseva oikeutensa, jonka autonomisuuden perustuslain 76. § tunnustaa, Seppänen sanoo. 

Seppäsen mukaan kirkko-oikeus menettää merkityksensä, kun kirkkolaissa mainittua pappisvirkaa tulkitaan ensisijaisesti virkamieslainsäädännön näkökulmasta tai yleisen mielipiteen mukaan.

– Kirkon oikeus perustuu tunnustukseen. Tunnustus määrittää kirkon elämää kaikilla tasoilla kirkolliskokouksesta aina kirkon nuorimpaan jäseneen saakka. Tunnustuspykälästä voidaan johtaa kirkkolainsäädännön tulkintaa määrittävät kirkko-oikeudelliset periaatteet: raamattuperiaate, tunnustuksellisuuden ja tunnustusmyönteisyyden periaate ja katolisuuden periaate.

Seppäsen mukaan tunnustus ei kuitenkaan määritä tuomiokapituleiden päätöksiä tutkituissa tapauksissa. Myöskään hallinto-oikeuksien ratkaisuissa aina korkeinta hallinto-oikeutta myöten tunnustuksella ei ole mitään merkitystä, vaikka kyseessä on korkeimman hallinto-oikeuden mukaan kirkollinen asia ja tunnustuspykälä on osa Suomen virallista oikeusjärjestystä.

– Tämä on tullut mahdolliseksi tekemällä asioista pelkkiä hallinto- ja järjestyskysymyksiä, mitä ne tutkimukseni mukaan eivät ole.

Seppäsen mukaan kirkko noudatti laajalla rintamalla perusoikeuksia jo ennen perusoikeusuudistusta (1995). Tämä tapahtui ottamalla vakavasti kirkolliskokouksen ponsilausuma naispappeuspäätöksen yhteydessä.

– Kirkko kuitenkin lakkasi noudattamasta perusoikeuksia niiden tultua säädetyksi perustuslaissa vuonna 2000. Kirkon lainkäyttöratkaisuja ei näytä enää määrittävän mahdollisimman laaja perusoikeuksien toteutuminen, vaikka kirkko on perustuslain 22. §:n mukaan julkisoikeudellisena yhteisönä velvoitettu turvaamaan perusoikeuksien toteutuminen.

Tällä vuosituhannella kirkko on yhä enenevässä määrin ja entistä johdonmukaisemmin katsonut, ettei virkakäsityksensä takia alttariyhteistyöstä kieltäytyvää ns. väistävää pappia aseteta ehdolle kirkkoherran virkaan. Pappeja on tuomittu myös alttariyhteistyöstä kieltäytymisen eli virkavelvollisuuksista kieltäytymisen perusteella.

– Perustuslain 11. §:n 2 momentin mukaan ketään ei voida pakottaa uskonnonharjoitukseen vakaumuksensa vastaisesti. Tästä pakottamiskiellosta on suoraan johdettavissa oikeus väistää. Jos väistäminen on papin perustuslaillinen oikeus, se ei voi muodostua esteeksi tai syytteen perusteeksi, Seppänen sanoo.

Seppäsen mukaan perustuslaillinen oikeus johonkin ei voi olla samassa asiassa raskauttava tekijä, varsinkaan kun tällaista perusoikeuden rajoitusta ei ole laissa nimenomaisesti mainittu. Perusteluna Seppänen käyttää oikeusministeriön julkaisemaa Lainlaatijan perustuslakiopasta, jonka mukaan henkilön pakottaminen omantuntonsa vastaisesti uskonnonharjoittamiseen on luokiteltu perustuslain ehdottomiin kieltoihin.

Seppäsen tutkimuksessa on tarkasteltu Suomen oikeusjärjestykseen sisältyvän evankelis-luterilaisen kirkon kirkkolain 1. §:n eli tunnustuspykälän syntytaustaa, asemaa ja merkitystä kirkkolainsäädännössä. Tutkimuksen kohteena olivat erityisesti kirkon hallinnolliset ratkaisut ja niistä tehdyt valitukset ylempiin oikeusasteisiin tapauksissa, jotka tavalla tai toisella liittyivät naispappeuteen. Tunnustuksellisilla papeilla tutkimuksessa tarkoitetaan sitä pappien ryhmää, joka ei ole voinut suostua kirkon lainsäädäntöön tehtyyn muutokseen koskien naispappeutta. Tutkimuksessa kysytään, onko tunnustuksellisilla papeilla, jotka pitäytyvät vakaumuksensa vuoksi perinteiseen virkanäkemykseen, oikeutta toimia pappina Suomen evankelisluterilaisessa kirkossa.

Taustatietoja väitöstilaisuudesta:
Kirkkoherra Arto Seppäsen väitöskirja Tunnustus kirkon oikeutena tarkastetaan Lapin yliopiston oikeustieteiden tiedekunnassa perjantaina 25. tammikuuta klo 12.00, ls. 2,  Yliopistonkatu 8, Rovaniemi. Vastaväittäjänä tilaisuudessa toimii Joensuun ja Helsingin yliopiston dosentti, oikeustieteen tohtori Pekka Leino. Kustoksena toimii professori Rauno Halttunen Lapin yliopistosta.  

Taustatietoja väittelijästä:
Arto Seppänen on valmistunut ylioppilaaksi Suomussalmen lukiosta 1971. Helsingin yliopistosta hän on valmistunut teologian kandidaatiksi 1975 ja teologian tohtoriksi 1998. Lapin yliopiston oikeustieteen jatko-opiskelija hän on ollut vuodesta 2004 alkaen.

Seppänen on toiminut pappina Kajaanissa, Kemijärvellä ja Suomussalmella. Hän oli lähetystyössä Keniassa 1986–1992. Vuodesta 1993 lähtien hän on toiminut kirkkoherrana Utsjoella.  

Lisätietoja:
Arto Seppänen
Puhelin 0400 392 224

LaY/Viestintä/Olli Tiuraniemi