Vammaisten ihmisten oikeuksien ja palvelujärjestelmän kehittymisen myötä vammaisilla ihmisillä on tänä päivänä yhä enemmän valinnan mahdollisuuksia omassa elämässään. Henkilökohtainen apu mahdollistaa vammaiselle aikuiselle pohdinnan vanhemmaksi ryhtymisestä. Silti vammaiset vanhemmat kohtaavat tänä päivänä ihmisyytensä kyseenalaistamista ja mitätöintiä niin ammattilaisten kuin tavallisten kansalaistenkin taholta. Vammaiset kohtaavat arjessaan suoranaista tuijottelua. Hyvästä koulutuksesta huolimatta tutkimuksessa mukana olleiden vanhempien oli vaikea työllistyä.

— Oleellista vammaisten vanhempien toimijuudelle olivat fyysisen vamman ja rajoitteiden hyväksyminen sekä kyky hakea yhteiskunnan tukea vanhemmuuteen. Päätös vanhemmaksi ryhtymisestä oli kaikille haastatelluille vanhemmille tulos harkinnasta, jossa oli mietitty omia fyysisiä rajoitteita ja saatavilla olevaa tukea, Rasa toteaa.

Lasten kehitysvaiheet tuovat haasteita fyysisesti vammaisen vanhemman toimijuudelle. Vanhempien vammaisuudessa on erityispiirteensä, jolloin lapsen ja nuoren tarpeiden sekä kehitysvaiheiden lisäksi on huomioitava fyysisen vamman tuomat rajoitteet vanhemmuuteen. Tämä edellyttää sitä, että vanhemmat ovat tietoisia omista rajoitteistaan, ja hyväksyvät vamman mukanaan tuomat rajoitteet osana toimijuuttaan.

—Tärkein tuki vanhemmuuteen oli henkilökohtainen apu, joka kompensoi fyysisen vamman aiheuttamia rajoitteita. Se mahdollisti myös lasten ikätasoisen vastuun kodista, eivätkä lapset joutuneet ottamaan vastuuta vanhemman hoidosta, Rasa kertoo.

Vammaispalvelun ja lastensuojelun sosiaalityö näyttäytyi etäiseltä suhteessa vanhemman arkeen ja vanhemmuuden tehtävään. Vanhemmat kokivat tietoteknisen kehityksen helpottaneen elämää, ja omien asioiden hoitaminen, yhteydenpito ja tiedonsaanti kotoa käsin oli helppoa. Myös vertaisuus samassa tilanteessa olevien vanhempien kanssa tarjosi tukea haastatelluille.

Väitöstutkimus osoittaa, että vammaisten vanhempien toimijuus oli luonteeltaan tiedostavaa, moraalisesti kyseenalaistuvaa, kompensoituvaa ja oikeuttamista hakevaa. Toimijuus paikantui vammaisen vanhemman elämässä siirtymiin, suhteisiin, palvelujärjestelmäyhteyteen ja vertaisuuteen.

Yhteiskunta kyseenalaisti vammaisen vanhemmuutta asenteiden kautta, mutta myös tuki sitä erilaisten tukimuotojen avulla. Vammainen vanhempi mukautui lapsen kehitysvaiheisiin ja tilannesidonnaisiin tekijöihin. Toimijana hän pyrki hyödyntämään yhteiskunnan tarjoamaa tukea, mutta myös oikeuttamaan omaa toimijuuttaan. Yhteiskunnan instituutiot eivät olleet aina valmiita kohtaamaan vammaisen vanhemmuutta. Toimijuuden kiinnittyminen paikkaan ja aikaan näkyi eri toimintaympäristöissä, lapsen kehityksessä ja eri aikakausien ominaispiirteissä, siinä miten vammaisiin vanhempiin on suhtauduttu ja millaisia mahdollisuuksia heille toimijana suodaan.

Tietoa väitöstilaisuudesta:

YTL Marjukka Rasan väitöskirja ”Vammaisen vanhemmuus – hyväksyttyä vai kyseenalaista?” tarkastetaan Lapin yliopiston yhteiskuntatieteiden tiedekunnassa perjantaina 1.11. 2019 klo 12 LS 3 salissa, Yliopistonkatu 8, Rovaniemi. Vastaväittäjänä toimii professori Riitta Vornanen Itä – Suomen yliopistosta. Tilaisuuden jälkeen kahvitarjoilu ravintola Fellissä. Kustoksena toimii professori Merja Laitinen Lapin yliopistosta.

Tietoa väittelijästä:

Marjukka Rasa (s. 1972 Oulussa) on suorittanut yhteiskuntatieteiden maisterin tutkinnon vuonna 1998 Lapin yliopistossa ja valmistunut yhteiskuntatieteiden lisensiaatiksi Lapin yliopistosta vuonna 2015. Rasa on työskennellyt sosiaalityöntekijänä sekä yhteiskunnallisten aineiden ja sosiaalityön opettajana.

Lisätiedot ja lehdistökappaleet:

Marjukka Rasa
marjukka.rasa(at)gmail.com

Julkaisun tiedot:

Marjukka Rasa: Vammaisen vanhemmuus – hyväksyttyä ja kyseenalaista, Acta electronica Universitatis Lapponiensis 253. ISBN 978-952-337-167-5.

https://lauda.ulapland.fi/handle/10024/63921