Uudet digitaaliset elokuvalavastustekniikat ovat mahdollistaneet tarinoiden sijoittamisen ympäristöihin, joiden luominen on ollut mahdotonta aiempien lavastustekniikoiden avulla. Muinaiset maailmat, kaukaiset tulevaisuudet tai järisyttävät luonnonilmiöt ovat kaikki uudella tavalla läsnä digitaalisessa elokuvassa. Mutta onko digitaalisen lavastuksen ainoa salaisuus sen fiktiivisessä voimassa luoda ympäristöjä, jotka aikaisemmin ovat olleet teknisesti mahdottomia? Mikä elokuvassa on muuttunut virtuaalilavastuksen myötä?

Katriina Pajunen tutkii väitöskirjassaan virtuaalilavastusta sekä perinteisiä elokuvallisen illuusion lajeja ekologisen psykologian avulla. Tutkimuksen mukaan virtuaalilavastus on elokuvallisten illuusioiden sarjassa aivan uudenlainen ilmiö.

– Aivan kuten klassinen trompe l’oeil eli illuusiota hyödyntävä maalaustekniikka, virtuaalilavastus saa kaksiulotteisen pinnan vaikuttamaan kolmiulotteiselta ympäristöltä. Virtuaalilavastus kuitenkin poikkeaa trompe l’oeilista olennaisesti, sillä virtuaalilavastus on liikkuvaa. Virtuaalisuus mahdollistaa lavastuselementtien liikkeen tai kameran liikkumisen digitaalisessa lavastuksessa, mihin aikaisemmat illuusiotekniikat eivät ole kyenneet. Staattisen lavastuskuvan korvaa nyt animoitu digitaalinen illuusio, Pajunen toteaa.

Samalla uusi tekniikka mahdollistaa uudenlaisten elokuvallisten tarinoiden kertomisen. Se mahdollistaa myös uudenlaisen läsnäolon kokemuksen virtuaalisessa maailmassa.

– Virtuaalinen kamera vie meidät ennen kokemattomiin maisemiin. Aikaisemmin tarinan kertominen vaikkapa pyörremyrskyn silmässä olisi ollut hyvin vaikeaa ja epäuskottavaa. Virtuaalilavastuksella mahdottomimmatkaan tilanteet tai ympäristöt eivät ole saavuttamattomia. Tarinat saavat uusia ulottuvuuksia: vain mielikuvitus on rajana, Pajunen kertoo.

Pajusen mukaan virtuaalilavastus muuttaa myös elokuvan maailman sääntöjä: kamera-ajojen sijasta virtuaalilavastuksessa on mahdollista siirtyä äärettömiä etäisyyksiä.

– Virtuaalilavastus kumoaa perinteiset fysiikan lait, ja erilaiset lavastuksen muodonmuutokset ovat mahdollisia. Mikään ei ole itsestäänselvyys virtuaalilavastuksessa: ei painovoima, valonsuunta tai muu fyysinen ominaisuus, hän kuvaa.

Fakta: Virtuaalilavastus
Yksinkertaisimmillaan virtuaalilavastus on henkilö ja digitaalinen taustakuva. Erilaisten simulaatiotekniikoiden avulla kamera saadaan liikkumaan taustakuvassa ja taustakuvan elementit on edelleen mahdollista animoida. Virtuaalilavastuksen sovelluksia on useita, niin reaaliaikaisia kuin jälkikäsittelyyn perustuvia. Sovellusalueet ovat laajat audiovisuaalisen viestinnän alueella alkaen elokuvasta televisioon.

Yleinen television virtuaalilavastusyksikkö käsittää virtuaalilavastusohjemiston sekä kameran erilaiset tracking-ratkaisut, jotka jäljittävät kameran liikkeitä. Tracking-ratkaisut voivat olla esimerkiksi optisia tai mekaanisia. Etualan kameran sisääntuleva kuva ja taka-alan virtuaalilavastuskuva yhdistetään keyerissä (efektilaite). Kaikki etualan kameran liikkeet jäljitetään tracking-ratkaisujen avulla, ja liikedata siirretään virtuaalilavastusohjelmistoon, joka renderöi taustakuvan syntyneen datan mukaisesti. Täten saadaan aikaiseksi koordinoitu yhdistelmä etualan ja taustan kuvista.

Tietoja väitöstilaisuudesta:
Taiteen maisteri, Master of Fine Arts Katriina Pajusen väitöskirja Immersed in Illusion. An Ecological Approach to the Virtual Set tarkastetaan Lapin yliopiston taiteiden tiedekunnassa perjantaina 14. joulukuuta 2012 klo 12 Castrén-salissa (Yliopistonkatu 8, Rovaniemi). Vastaväittäjinä tilaisuudessa on tutkija, taiteen tohtori Pia Tikka Aalto-yliopistosta ja kustoksena professori Eija Timonen Lapin yliopistosta. Tervetuloa!

Taustatietoja väittelijästä:
Katriina Pajunen (s. 1961 Hyvinkäällä) on valmistunut lavastajaksi Taideteollisesta Korkeakoulusta 1991. Hänellä on myös maisterintutkinto UCLA:sta lavastustaiteen alalta.

Katriina Pajunen on työskennellyt lavastajana Yleisradiossa TV 2:ssa 1988–1998 sekä tutkijana Taideteollisessa Korkeakoulussa 1998–2000. Vuosina 2000–2007 hän on toiminut elokuva- ja tv-lavastuksen professorina Taideteollisessa Korkeakoulussa. Vuodesta 2008 lähtien hän on ollut vapaa tutkija ja freelancer-lavastaja.

Pajunen on palkittu Jussi-palkinnolla vuonna 2003 lavastuksestaan Heinähattu ja Vilttitossu -elokuvaan. Hän on toiminut Suomessa digitaalisen lavastuksen uranuurtajana mm. teosten Lumottu lapsi (2004) ja Luonnotar (2011) virtuaalilavastajana.

Lisätietoja:
Katriina Pajunen, p. 040 3515858, katriina.ilmaranta (at) saunalahti.fi
Väitöskirjan lehdistökappaleet ja valokuva väittelijästä ovat saatavissa Lapin yliopiston viestinnästä: tiedotus (at) ulapland.fi tai p. 040 571 1960

Julkaisun tiedot:
Katriina Pajunen: Immersed in Illusion. An Ecological Approach to the Virtual Set. Acta Universitatis Lapponiensis 244. Rovaniemi 2012. ISBN 978-952-484-591-5. ISSN 0788-7604.

LaY/Viestintä/SV