YTM Merja Laitisen sosiaalityön alaan kuuluvassa väitöstutkimuksessa tarkastellaan perheen sisäisen lapsen seksuaalista hyväksikäyttöä uhrin näkökulmasta. Tutkimukseen on osallistunut seitsemäntoista naista ja neljä miestä. Tutkimusaineisto muodostuu uhrien haastatteluista ja erilaisesta kirjallisesta materiaalista.

Merja Laitinen on halunnut rikkoa tutkimuksellaan lapsen seksuaaliseen hyväksikäyttöön liittyvää vaikenemista ja yksinkertaistavia käsityksiä, jotka vaikeuttavat yksityisen alueelle sijoittuvan sosiaalisen ongelman hahmottamista.

- Koska seksuaalinen hyväksikäyttö on piilossa läheissuhteissa, siitä ei puhuta tapahtumaympäristössään. Liian usein se on sivuutettu myös julkisuudessa, ammattilaiskeskusteluissa sekä tutkimuksessa, Laitinen toteaa.

Koti seksuaalisen hyväksikäytön tapahtumapaikkana

Tutkimuksen mukaan koti määrittyy yhteiskuntamme peruspilariksi hyvyyden ja turvan pesäpaikkana, joten onkin vaikeaa tunnistaa pahuutta, joka sijoittuu kulttuurisesti hyväksi määriteltyyn.

- On vastenmielistä liittää kotiin negatiivisia tunteita, häpeää ja syyllisyyttä, sekä toimintaa, joka on määriteltävissä juridisesti, eettisesti ja moraalisesti vääräksi. Helpompi on sijoittaa se muualle, virtuaalisiin ympäristöihin (Internetiin), maantieteellisesti kauas (lapsiseksiturismi Aasiassa) ja poikkeaviin henkilöihin (pedofiileihin), Laitinen sanoo.

Tutkimuksen mukaan lasten seksuaalinen hyväksikäyttö on hyvin monimuotoinen ilmiö, jossa väkivalta, valta ja sukupuoli limittyvät toisiinsa eri tavoin saaden aikaan erilaisia ilmiasuja: leikkiin kätketystä hyväksikäytöstä sadistiseen seksuaaliseen hyväksikäyttöön.

Seksuaalisesti hyväksikäytettyjen ympärille muodostuu salaisuus, jota vahvistavat ja rakentavat uhrin kokemat häpeän ja syyllisyyden tunteet. Ruumiillinen häpeä muodostuu suhteessa seksuaalisen hyväksikäytön tilanteisiin, siihen että lapsi on ollut fyysisesti osallisena väärässä ja salattavassa toiminnassa. Tiedollinen häpeä merkitsee sitä, että jossain vaiheessa lapsi ymmärtää tiedollisestikin kokemansa ja käsittää tapahtuneen moraalisen luonteen, löytää sanat ja niiden merkitykset.

- Uhrit asemoivat paikkansa perheissään vieraaksi, ulkopuoliseksi, vähämerkitykselliseksi ja itsensä siten joukkoon kuulumattomiksi. He ovat kodeissaan yksin ja yksinäisiä, outoja muukalaisia. He eivät arvosta itseään vaan häpeävät ja kantavat syyllisyyttä, Laitinen sanoo.

Hyväksikäytön käsittely vaatii kohdatuksi ja kuulluksi tulemista

Tutkimuksen 21 ihmisestä ainoastaan neljä on kohdannut lapsuuden perhettä koskevan hyvinvointipalvelujärjestelmän väliintulon seksuaalisen hyväksikäytön paljastuttua. Tapaukset osoittavat, miten uhri ja uhriutuminen voidaan sivuuttaa, vaikka hyväksikäyttö tai sen epäily tulisivat viranomaisten tietoon.

Tutkimuksen mukaan on kuitenkin selvää, että uhrit tarvitsevat jossain elämänvaiheessaan tukea vallan, väkivallan, sukupuolen ja seksuaalisuuden muodostaman kytköksen auki purkamiseen sekä sen merkitysten avaamiseen ja tulkitsemiseen. Tällöin kyse ei ole enää puhtaasti seksuaalisesta hyväksikäytöstä, vaan myös siitä miten se siirtyy, muuntuu ja kiinnittyy uusiin tilanteisiin ja hallitsee ihmisen käsitystä itsestään, hänen sosiaalisia suhteitaan, seksuaalisuuttaan ja vanhemmuuttaan.

- Seksuaalisen hyväksikäytön käsittely ja itsen uudelleenrakentamisprosessi tiedon, tunteiden ja ruumiin tasolla vaatii kohdatuksi ja kuulluksi tulemista. Tämä ei kuitenkaan toteudu toivotulla tavalla. Uhrit eivät koe saavansa tarvitsemiaan palveluja, apua, tukea ja hoitoa. Palvelumarkkinat muodostavat epäselvän kokonaisuuden, josta mikään taho ei kanna kokonaisvastuuta, eikä omaa kattavaa tietoa, Laitinen sanoo.

Palvelut ovat rakentuneet siten, että pitkäjänteiset, todelliset auttamissuhteet ovat uhrien kokemuksissa harvinaisia. Sen sijaan tavallisia ovat päällekkäiset, katkokselliset ja keskenään jopa ristiriitaiset asiakassuhteet. Ongelmallisena tekijänä uhrien avun saamisessa on myös ammatillisen erityisosaamisen puuttuminen sosiaali- ja terveydenhuollon palveluista sekä uhrien tiedonpuute palveluista, tutkimuksessa todetaan.

Kuka kantaa vastuun uhrien auttamisesta?

Tutkimuksen mukaan yhteiskunnassamme ei ole keskusteltu riittävästi siitä, kuka kantaa vastuun uhrien auttamisesta, palveluista, tuesta ja avusta.

- Tehdyt päätökset alle 16-vuotiaiden yksilöterapian tuen lopettamisesta ja heidän siirtymisestään perheterapiaan ovat huolestuttavia. Tutkimukseni valossa on vähintäänkin kyseenalaista myös se, takaako perheterapia parhaan mahdollisen avun lapselle, joka on joutunut seksuaalisesti hyväksikäytetyksi läheissuhteessa?, Laitinen kysyy

Aikuisten uhrien kohdalla tilanne on monimutkainen. He tarvitsevat usein itsensä uudelleenrakentamisen tueksi sekä terapiaa että erilaisia sosiaali- ja terveydenhuollon palveluita.

- Kokonaisvaltaisia, uhrin avun tarpeesta lähteviä palveluita ei kuitenkaan ole saatavilla. Terapiapalvelujen tarpeeseen on puolestaan vastattu kutistamalla pitkäkestoiset terapiat minimiin. Nykyinen tilanne tuottaa uhreille, sekä lapsille että aikuisille, enemmän kohtuuttomuuden kuin oikeudenmukaisuuden kokemuksia, Laitinen sanoo.

Tietoja väitöstilaisuudesta:

YTM Merja Laitinen akateeminen väitöskirja ’’Häväistyt ruumiit, rikotut mielet - tutkimus lapsina läheissuhteissa seksuaalisesti hyväksikäytettyjen naisten ja miesten elämästä’’ esitetään Lapin yliopiston yhteiskuntatieteiden tiedekunnan suostumuksella julkisesti tarkastettavaksi Lapin yliopiston Fellman -salissa, Yliopistonkatu 8, Rovaniemi lauantaina 30. lokakuuta 2004 kello 12. Vastaväittäjänä tilaisuudessa toimii valtiotieteen tohtori, lehtori Riitta Granfelt Helsingin yliopistosta ja kustoksena yhteiskuntatieteiden tohtori, professori Anneli Pohjola Lapin yliopistosta.

Tervetuloa!

Taustatietoja väittelijästä:

Merja Laitinen valmistui ylioppilaaksi Korkalovaaran lukiosta vuonna 1992. Yhteiskuntatieteiden maisteriksi hän valmistui Lapin yliopistosta vuonna 1999. Merja Laitinen on toiminut tutkijana vuosina 1999-2004.

Lisätietoja:
Merja Laitinen
Puhelin 016 - 341 2696, 040 - 509 2153
Sähköposti etunimi.sukunimi@ulapland.fi

Teksti: Olli Tiuraniemi, Lapin yliopisto/Viestintä
Valokuva:Ville Kostamoinen